Muun muassa hämmentävistä lehdistötilaisuuksistaan tutun Devolver Digitalin uusin julkaisu Carrion kääntää kauhupelien perinteiset roolit nurin niskoin. Kasarihenkinen tieteistarina koetaan tällä kertaa tukikohdan henkilökuntaa tappavan monsterin perspektiivistä – ja sekös tarjoaa veristä hupia.

Se jostakin

Milloinhan suurkorporaatiot oppivat, etteivät salaiset laboratoriokokeet ole hyvä idea ihmiskunnalle? Varsinkin kun tutkittavat kohteet eivät kestä päivänvaloa. Edes ”takuuvarmat” turva- ja asemekaniikat eivät pidättele pelaajan kontrolloimaa veristä hirviötä, sillä helvetti on irti panssarilasisen tutkimuskammion tukirakenteen annettua periksi. Useista osastoista ja kerroksista koostuva laitos on sokkeloinen, eikä pakoreitti ole vapaa vaaroista, mutta lonkeroisen hirviön etuna on kyky muuntautua, mahtua pienistä tuuletuskanavista ja syödä ihmisiä hengiltä. Pöytä on katettu.

Carrion tarjoaa sulavan, sopivan lyhyen kauhukokemuksen, jossa ohjattava lihamöykky kerryttää uusia ominaisuuksia kenttä toisensa jälkeen. Suurehko laitos koostuu metroidvaniamaisista alueista, joihin pääsee vasta oikean kyvyn vapauduttua käyttöön. Alkuun suhteellisen pienikokoinen monsteri pystyy vain repimään vastaantulevia esteitä ja ihmisiä paloiksi sekä tarttumaan ovia avaaviin vipuihin. Hiljalleen olio kerää kuitenkin lisää massaa, jolloin paksummatkaan esteet eivät enää pidättele, ja saapa ihmisiäkin napattua kontrolliinsa. Suora lähestymistapa ei ole aina se paras, joten lukittuun huoneeseen kannattaa tunkeutua esimerkiksi liekinheittimellä varustautuneen sotilaan saappaissa.

Pieni on kaunista

80-lukulaiseen henkeen sopien, peli hyödyntää pikselimäistä grafiikkaa ja estetiikkaa. Ympäristöt ovat täynnä ajanhenkeen kuuluvaa tekniikkaa. Pieni tiimi on luonut kaikin puolin tunnelmalliset ja nautittavat verikarkelot. Olio liikkuu lihamassasta muodostuneilla lonkeroillaan sulavasti läpi ilmastointikanavien, viemäreiden ja toimistokäytävien tuhoten kaiken edellään olevan. Kontrollit toimivat ilman moitteita: olion ohjaaminen on hauskaa sen koosta tai olomuodosta riippumatta. Koko vaikuttaa myös saatavilla oleviin kykyihin, joten ajoittain olomuotoaan joutuu pienentämään vapaasta tahdosta.

Monsteri ei ole voittamaton terävistä hampaista ja nopeista liikkeistään huolimatta, vaan liha tottelee luoteja ja tulta aivan niin kuin mikä tahansa elävä olento. Nopeat iskut sekä taktinen vetäytyminen ovat tehokkain ja turvallisin lähestymistapa, sillä laitoksen turvamekanismit ovat hengenvaarallisia mitä lähemmäksi vapautta päästään. Tuleepa vastaan jopa konekivääreillä varustettuja mechoja.

Syön sinut aamupalaksi

Tarina, joka on loppujen lopuksi hyvin ohut, lainaa suoraan John Carpenterin The Thing -klassikkoelokuvalta, joskin miljöö on vaihtunut Alaskan erämaasta maanalaiseen tukikohtaan. Käsikirjoitus on nimikkeen heikoin osa-alue, mutta tarinalliset puutteet paikataan kekseliäällä pelattavuudella ja hauskalla toiminnalla. Pituutta puhtaasti yksinpeliin keskittyvällä teoksella on nelisen tuntia. Kenttiin on piilotettu lisävoimia antavia koeputkia, joita voi etsiä saavutusten toivossa lisäten pelikelloon tunnin jos toisenkin.

Phobia Game Studion Carrion on ehdottomasti kokemisen arvoinen, brutaali teos – kesään sopivaa splätter-henkistä tappamista. Se ei keksi pyörää uudestaan, mutta tarjoaa silti suhteellisen uniikin lähestymistavan kauhusta pitäville. Onnistunut kenttäsuunnittelu ansaitsee kehuja, vaikka välillä sokkeloissa olisikin kaivannut karttaa. Lisäksi elokuvamainen ääniraita vie pelaajan oitis oikeaan tunnelmaan. Mielekäs tuttavuus, joka saapui julkaisussa myös Game Pass -tilaajien saataville. Huoneiden maalaaminen verellä ei ole ollut pitkään aikaan näin hauskaa.

Kirjaudu kommentoidaksesi