Halloween lähestyy kovaa vauhtia, ja pelikauppojen hyllyt pursuilevat kauhunimikkeistä. Osa näistä tekeleistä onnistuu nousemaan aikamme legendoiksi, kun taas toiset jäävät parempien pelien jalkoihin ja vaipuvat unholaan. Red Ego Gamesin sivulta päin kuvattu 2D-pulmaseikkailu Re:Turn - One Way Trip tipahtaa valitettavasti siihen jälkimmäiseen kategoriaan.
Hui, näyttääpä pelottavalta!

Opinahjosta juuri valmistunut Saki ystävineen on lähtenyt telttailemaan keskelle synkkää metsää. Tulevaisuudesta huolestuneiden nuorten ilta sujuu rattoisasti nuotion äärellä istuen, kummitustarinoita kertoen. Väsymys ottaa kuitenkin vallan, ja he päättävät painua pehkuihin. Saki havahtuu kesken uniensa huomatakseen seuralaistensa kadonneen kuin tuhka tuuleen. Hän etsii ystäviään metsän siimeksestä, kunnes saapuu aavemaisen, hylätyn junan luokse. Neitokainen astuu sisälle junaan ja kammottavia asioita alkaa tapahtumaan. Onnistuuko sankaritar löytämään ystävänsä vai onko jo liian myöhäistä?

Kauniit ja rohkeat raiteilla

Ihmissuhdedraamantäyteinen tarina kuvittelee olevansa tunteisiin vetoava ja kauhistuttavan traaginen, mutta tosiasiassa se jää kovin tylsäksi ja sekavaksi. Kertomuksen aikana koetaan kyllä muutamia herkkiäkin hetkiä, mutta loppua kohden tarina lässähtää kuin naapurin eukon leipoma pannukakku. Omituista on myös se, että jostain kumman syystä pelille on lätkäisty Steamissa K-18-leima. Tämä tuntuu erikoiselta päätökseltä, sillä tekele ei yksinkertaisesti ole ollenkaan pelottava.

Re:Turn - One Way Trip on mekaniikoilta perinteinen seikkailu, joka yhdistelee pulmien ratkontaa sekä tarinankerrontaa. Noin viisi tuntia kestävän seikkailun aikana vastaan tulee muutamia puzzleja, joiden ratkaisemisessa ei kauaa nokka tuhise. Aivopähkinät ovat samaa luokkaa muunkin pelin kanssa, eli uskomattoman tylsiä.

Jäkäti jäkä, vali vali.

Koko helahoito sijoittuu yhteen ja samaan junaan, joten kovinkaan vaihtelevia maisemia ei tulla näkemään. Pientä variaatiota miljööseen tuo aikamatkustus: teoksessa pompitaan nykyajan sekä 1940-luvun välillä. Ne alueet, joita päästään näkemään, näyttävät kuitenkin varsin näteiltä. Pikselimäinen grafiikka onkin pelin ehdottomasti parasta antia.

Näytönohjain murhayrityksen kohteena

Teknisesti nimike pyörii ihan sulavasti, lukuun ottamatta erästä pikkuruista ongelmaa. Pelin optimointi on hoidettu huonosti tai se on jätetty välistä kokonaan, sillä ainakin arvosteluversiossa ruudunpäivitys nousi erittäin korkeaksi, ja näytönohjaimen tuulettimet huusivat hoosiannaa. Tämän saa onneksi korjattua esimerkiksi NVIDIA-ohjauspaneelista, mutta olisi toki toivottavaa, että kehittäjät pitäisivät huolen tällaisista asioista.

Re:Turn - One Way Trip näyttää nätiltä, mutta valitettavasti silmää miellyttävä ulkonäkö jää ainoaksi positiiviseksi puoleksi. Tekele ei ole kauhupeliksi ollenkaan pelottava, juoni etenee yksitoikkoisesti ja sekavasti, eikä perin helppojen pulmien ratkominen jaksa pitää mielenkiintoa yllä kovinkaan kauaa. Onneksi uudelleenpeluuarvo on täysi nolla, sillä tämän nimikkeen pariin ei tee mieli palata.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi