Harvoin ensivaikutelma ja lopputulos ovat yhtä pahasti ristiriidassa kuin Jett: The Far Shoren tapauksessa. Uskomattoman tunnelmallisen alun jälkeen kömpelö pelattavuus ja epäselvät tavoitteet vesittävät pohdiskelevan tutkimusmatkan avaruuteen.

Vuonna 1001 saavuimme perille

Vuonna 2011 julkaistu Superbrothers: Sword & Sworcery EP on yksi ensimmäisiä indiepelejä, jotka tekivät pysyvän vaikutuksen minuun. Jim Guthrien eteerinen ääniraita rytmitti mystistä seikkailua, jonka varrella törmättiin jos jonkinmoisiin ihmeellisyyksiin. Superbrothers-studion seuraavaa teosta onkin sitten saatu odotella kirjaimellisesti kymmenen vuotta. Jett: The Far Shore esittelee uskonnollissävytteisen avaruusmatkan kohti tuntematonta, kohti uutta toivoa ja elämää. Harmittavasti puhuttelevat teemat eivät auta tuskastuttavan pelattavuuden rikkoessa tunnelmaa.

Vanhemmat jäävät saastuneen planeetan uhreiksi.

Asuinkelvottomaksi hiljalleen muuttuva planeetta ei tarjoa kuin synkän tulevaisuuden. Ihmiskunta kaipaa uutta kotia ja pelastusta, joten rohkea ryhmä lähtee avaruusaluksella kohti aurinkokunnan toista laitaa. Päähenkilö Mei jättää haikeat hyvästit perheelleen ja suuntaa kohti tuhatvuotista matkaa ja suuren gurun tulkitsemaa signaalia.

Avaruusraketti valmiina lähtöön.

Jettin alkupuolisko opastaa perusasioiden pariin ja samalla tutustuttaa pelaajan teoksen kahteen eri perspektiiviin. Suurin osa ajasta vietetään avaruusaluksen ohjaimissa kameran kuvatessa kaukaa takaa. Aluksen apuvälineet, kuten vetonaru ja skanneri, tulevat tutuksi pian. Välillä kuitenkin jalkaudutaan, jolloin kuvakulma muuttuu ensimmäisen persoonan näkymään. Samalla planeetan mittasuhteet konkretisoituvat kerta heitolla tavalla, joka tuntuu mahtipontiselta. Mei pääsee planeetan kamaralla keskustelemaan muiden kosmonauttien kanssa ja tutkimaan elinympäristöään, avaruusrakettia. Graafisesta tyylistä huokuu kansainvälisyys, eräänlainen nostalgia itä-eurooppalaiseen avaruusmatkailuun. Alun mahtipontinen musiikki rauhoittuu päämäärään saavuttaessa.

Tulkkia vailla

Avaruusalus kiitää veden ja maan päällä vinhaa vauhtia. Parhaillaan kauniit maisemat vievät ajatukset muualle, ja pelaaja pääsee nauttimaan vain komeasta audiovisuaalisesta suunnittelusta. Unenomaiset, usvaiset maisemat onnistuvat tavoitteessaan maalatessaan visioita kaukaisesta maailmasta. Jett tarjoaa luonnon, vieraiden eläin- tai kasvilajien tutkimista. Tutkimusmatkailua sekä tarkoituksemme pohdintaa.

Usein planeetalla on tilaa lentää. Joskus ei.

Harmittavasti nimike pakottaa suorittamaan myös epämääräisiä tehtäviä, jotka onneksi pitävät pelaajaa kädestä kiinni. Samalla tosin karisee oivaltamisen ja uuden oppimisen merkitys, jotka ovat koko pelin keskiössä. Tutkiminen ei palkitse, jos tavoitteet ja metodit eivät aukea omatoimisesti. Vieras planeetta muuttuu hetkessä kutsuvasta mysteeristä turhautumista aiheuttavaksi työleiriksi. Monesti seuraava tehtävä vaatii yritystä ja erehdystä, vaikka peli yrittääkin kommunikoida kotisohvalle oikeaa askelta.

Tehtävät vaativat skannailua ja tutkimista.

Ongelmia aiheuttaa tekijöiden valinta luottaa autenttiseen kielivalintaan: pelissä puhutaan studion itse luomaa kieltä, mikä pakottaa lukemaan pienifonttista tekstitystä usein ja paljon. Monessa kohdassa pitäisi keskittyä aluksen ohjaamiseen ja suunnistamiseen samaan aikaan kuin lukemiseen ja liian usein ohjeet taikka tavoitteet menevät tällöin ohi – taustatarinasta puhumattakaan. Lisäksi aluksen kontrollit tuntuvat vähänkin hitaammassa vauhdissa kömpelöiltä, ja usein väärä ohjausliike aiheuttaa tahattomia törmäyksiä maastoon. Sen minkä Jett: The Far Shore voittaa presentaatiossa, se häviää tuskastumista aiheuttavassa pelattavuudessa.

Vuoden paras prologi

Olisipa Jett: The Far Shore samaa kauneutta ja haikeutta mitä sen prologi lupaa. Studiolla on selvästi taitoa luoda vieraita maailmoja, upeita maisemia ja visuaalisesti komeita hetkiä, joten avaruusseikkailun olisi toivonut myös nojaavan vahvemmin niihin vahvuuksiin. Pelattavuus toimii niin kauan, kun aluksen moottorit puhaltavat täydellä voimalla avoimessa maailmassa. On hieno tunne kiitää vedenpinnan yläpuolella, pujotella hiekkadyynejä ja loikkia esteiden yli.

Kun vauhti hidastuu, paljastuu samalla myös kaikki ongelmat. Kömpelöt kontrollit, huonosti suunnitellut tehtävärakenteet ja tuskastuttavat tavoitteet. Vahvakaan käsikirjoitus ei pelasta, jos pelaaminen ei ole hauskaa. Harmi, odotin tältä paljon.

Kirjaudu kommentoidaksesi