Nimikkohahmo Sable on aikuisuuden kynnyksellä. Heimon perinteiden mukaan initiaatioriittinä jokaisen nuoren tulee lähteä seikkailemaan maailmaan: löytämään oma paikkansa ja sitä vastaava naamio. Tästä käynnistyy seikkailu, jonka suunnan ja keston pelaaja saa päättää itse.

Dyynien kuningatar

Sable merkitsee ranskaksi hiekkaa, ja sen mukainen on myös maailma. Dyynistä tai Tatoiinelta napattu planeetta on muutamia ihmisasutuksia lukuun ottamatta kiviautiomaan peittämä. Introalueen jälkeen maailma on vapaa, eikä pelaajaan tekemisiä rajoiteta mitenkään. Pienenä vinkkinä lähimmän kylän sijainti paljastetaan, mutta aloitussuunta on täysin vapaaehtoinen. Lähestymistapa on radikaali – tavoitteena on käydä vapaan maailman vaellusrippikoulua haluamansa ajan ja palata sitten vastaanottamaan haluamansa statusmaski.

Vallitseva tunnelma on rauhallinen, sillä maailma on täysin turvallinen. Edes putoamisvahinkoa ei ole käytössä. Terveyspalkkia ei siten tarvita, mutta käytössä on juoksun ja kiipeilyn määrää rajoittava kestävyys. Kestävyyttä voi muuten kasvattaa, vaikka sitä ei pelaajalle eksplisiittisesti kerrota. Moderniin tyyliin suuri osa ajasta kuluu hiekkaliiturin ohjaimissa. Siirtymät ovat pitkiä, mutta ne voi viettää maisemista ja musiikista nautiskellen.

Kehittäjät ovat pelanneet Journeynsä, sillä tunnelma on todella Sablen johtotähti. Maailma on täynnä upeita luonnonmuodostelmia ihasteltavaksi ja ihmisiä kohdattavaksi. Kartan alueet ovat väriltään ja rakenteeltaan erilaisia aavikoita. Suurin ero Journeyhin tulee narratiivisuudesta. Sable saa kohtaamiltaan ihmisiltä suoritettavakseen erilaisia tehtäviä, joista vain osa on tylsiä tavarankiikuttelunakkeja.

Erilaista kerättävää roinaa löytyy monessa muodossa, mutta suuri osa niistä on kosmeettisia esineitä. Eikä siinä mitään, sillä kun pelissä ei ole lainkaan taistelua, ei varsinaisille statsien paranteluille ole tyypillisesti tilaa. Liituriin on sentään mahdollista saada hieman lisähöökää. Lähtökohtaisesti kehitys on siis henkistä, ei numeraalista. Kukkaroa ei kannata aina törsätä tyhjäksi erilaisiin liiturinrassaustarpeisiin, sillä tärkeimmät ostettavat asiat ovat karttureilta saatavat kartat, jotka avaavat yhden pelialueen näkyviin.

Kömpelön komea maailma

Äänimaailma ansaitsee erityiskiitoksen. Kaunis lo-fi verbaalimelodia vie mukanaan muistoihin ja unelmiin. Harvoin bändin nimi muistuttaa näin paljon musiikkiaan – tässä tapauksessa artisti on indiebändi Japanese Breakfast. Vastaavaa tunnelmaa olen kokenut edellisen kerran Death Strandingin parissa. Molempia pelejä yhdistää ylväs yksinäisyys, sillä vaikka maailma on täynnä kohdattavia ihmisiä, koetaan suurin osa tapahtumista yksin luonnonesteitä vasten.

Visuaalinen ilme on erottuvan omalaatuinen. Sarjakuvamainen ulkoasu on tehty cell shading -tekniikalla, joka synnyttää animemaisen vaikutelman. Tämän myötä myöskään laitteistovaatimukset eivät ole kummoisia. Kauneudesta huolimatta ruudunpäivitys ei rullaa tasaisesti, vaan jopa RTX 3080:lla varustettu kone tuottaa nykivää kuvaa. Tämä häiritsee alussa hyvin paljon, vaikka asiaan tottuukin.

Sable hahmona kaipaisi kovasti aerobista treeniä, sillä aloituskunnolla hän jaksaa juosta muutamia kymmeniä metriä ennen puuskutuspysähdystä. Ymmärrän hiekalla juoksun olevan raskasta, mutta silti. Liiturikin tulee käyttöön vasta pelin alussa, joten tämä ei selitä rappeutunutta juoksukuntoa. Voi näitä nykynuoria!

Valitettavasti kaikesta huolimatta peli kärsii merkittävistä käytettävyysongelmista. Reaktiivisuus, kääntyminen ja hyppääminen tuntuvat usein turhan tönköiltä. Erityisesti ahtaissa paikoissa kamera seilaa minne sattuu, yleensä syöksyen sekavasti seinän sisälle. Erikoisena ratkaisuna näppäimistöä ei ole mahdollista uudelleenmapata, joten Control-nappi jää pysyvästi käyttämättä ja jatkuvasti tarvittava kyykistyminen tapahtuu C-näppäimellä. Ihmeellinen valinta 2020-luvulla.

Kartalle on mahdollista merkitä kohdepisteitä, jotka näkyvät näppärästi toimivasta kompassista. Valitettavasti mitään selitteitä ei ole mahdollista lisätä, joten tehtävien automaattisesti lisäämät ja pelaajan tarkoituksella tahi vahingossa painamat pisteet menevät ennen pitkää onnellisesti sekaisin. Kiipeillessä kestävyydenhallinta on tärkeää, eikä mikään ole turhauttavampaa kuin pudota pilarin päältä kontrolliongelmien vuoksi. Lukuisat tällaiset pienet asiat syövät immersiota.

GOTY vai ei?

Positiiviset puolet peittävät alleen kaiken negatiivisen. Erityisesti uniikin audiovisuaalisen tunnelman yhdistäminen vapaaseen maailmaan luo tunteen kasvukertomuksesta ja initiaatiosta. On ilahduttavaa, että maailma nähdään positiivisessa valossa, jossa kuolema on niin kaukainen asia kuin se vain 16-vuotiaalle voi olla. Sablessa seikkaileminen ei ole selviytymistä, vaan löytämistä.

Jos useat käytettävyyteen ja ruudunpäivitykseen liittyvät ongelmat saataisiin ratkaistua, olisi tajolla lähes GOTY-ainesta. Tällä kertaa saimme "vain" uniikin, journeymaisen seikkailuun kutsuvan tunnelmointiteoksen.