Joskus minusta tuntuu siltä, että Nintendon julkaisulistalla pyörivät aina samat naamat ja otukset, eikä harvemmin nähdyt tyypit saa ansaitsemaansa huomiota (oi Mike Jones, missä lienet?). Omaleimainen ja hurmaava Pikmin-sarja on yksi niistä, joita piilotellaan verhojen takana liian pitkiä aikoja. Sen kertoo julkaisutahtikin.

Kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät kolmen vuoden sisällä toisistaan vuosina 2001 ja 2004, mutta kolmososaa saatiin odottaa lähes kymmenen vuotta, kunnes se viimein julkaistiin Wii U:lle vuonna 2013. Yhtä 3DS–spin-offia lukuun ottamatta sarjaa on viimeisimmän numeroidun osan jälkeen verhonnut epävarmuuden varjo, sillä pelisuunnittelija Shigeru Miyamoto mainitsi seuraavan Pikminin olevan hyvin lähellä valmista jo vuonna 2015. Tämä kyseinen tuotos ei kuitenkaan ollut Pikmin 4, vaan edellä mainittu 3DS–spin-off eli Hey! Pikmin. Vuonna 2017 puolestaan Miyamoto totesi Eurogamerin haastattelussa nelososan ”etenevän”. Sen koommin ei pelistä ole kuultu.

Oli miten oli, Pikmin 3 on nyt saapunut Switch-käyttäjien iloksi luksuskäsittelyn saattelemana. Eikä hetkeäkään liian aikaisin.

"Herätys!"

”Melko” kantaaottavat lähtökohdat

Koppai-planeetta on pulassa hallitsemattoman väestönkasvun sekä ”yleisen suunnittelunpuutteen vuoksi”. Niinpä avaruuteen lähetetään miehittämättömiä tiedustelualuksia ruokaa etsimään. Tilanne näyttää jo pahalta, kunnes yksi palaa kotiin muuan Pikmin-planeetan koordinaatit mukanaan. Koppaiiteille planeetta on täysin tutkimatonta aluetta, joten kolme tutkijaa nimeltään Alph, Brittany ja Charlie lähetetään etsimään resursseja.

Pikmin-planeetan atmosfääriin saapuessaan porukan avaruusalukseen tulee toimintahäiriö. Asioita tapahtuu ja kukin hahmo löytää itsensä lopulta aivan eri paikasta. Pelaaja ohjastaa ensimmäisenä Charlieta, joka herää lumiselta pinnalta keltaisten pikminien ympäröimänä. Ennen kuin tutkimusmatka toden teolla alkaa, pitäisi ensin etsiä omat kaverit…

Punainen pikmin tomerana.

Multiaskareet täyttäkööt kapiset käpäläni

Pikmin 3 Deluxe on edeltäjiensä tapaan jonkinlainen sekoitus pulma- ja tosiaikastrategiapeliä, jossa matkailijamme keräävät hedelmiä, kohtaavat muita otuksia ja selvittelevät pulmia värikkäiden pikmin-olioiden avustuksella. Värejä löytyy viisi ja jokaisella näistä on oma erikoiselementtinsä (voima, sähkö, pommi, lentäminen ja vesi). Pikku kätyrit voi heittää uhittelijoiden kimppuun yksitellen viskomalla tai vaihtoehtoisesti usuttamalla kerralla koko pataljoonan, joskin vain yksi väri kerrallaan. Avaimet selviytymiseen ovat yksinkertaiset: hedelmistä saa mehua ja nujerretuista vihollisista lisää pikminejä!

Voin kertoa, että siinä on jotain todella hurmaavaa, kun toverit vievät jonossa sillanpalasia oikeaan paikkaan tai kantavat pökertyneitä otuksia alukselle hassun ja rytmikkään ääntelyn saattelemana.

Häröpallo.

Kädet käyvät

Konsoliohjaimella tällaisten pelien ohjaaminen on yleensä melko tönkköä, mutta onneksi poikkeuksiakin löytyy. Alkuperäinen Wii U -versio jätti aikoinaan kontrollien osalta toivomisen varaa, vaikka kosketusnäytöllinen ohjain olikin käytössä. Tällä kertaa Nintendo on tehnyt kaikkensa, jotta jokaiselle löytyisi mieluinen ohjaustyyli. Pro-ohjainta voi käyttää liikkeentunnistuksella ja ilman, kun taas Joy-Coneja voi hyödyntää Wii-ohjaimien tyylisesti, jolloin oikean käden pikkukapula toimii osoittimena. Itse pelasin valtaosan ajasta käsikonsolitilassa, kun taas telkkarin edessä istuskellessa valitsin Pro-ohjaimen.

Kun kaikki miehistön jäsenet ovat löytyneet, joukot voi käytännössä jakaa kolmeen ryhmään mahdollisimman tehokkaan toimimisen takaamiseksi. Osan porukasta voi siis laittaa kartan avulla automaattisesti tekemään askareita tai kulkemaan paikkaan X, mutta itse tyydyin useimmiten toimimaan yhtenä isona ryhmänä. Poikkeuksena tilanteet, joissa pikminit raahasivat itsekseen resursseja alukselle.

Charlien seuraajat ovat sangen uskollisia.

Pikmin 3 Deluxe rytmittää oppimisvaiheen kuitenkin sen verran mallikkaasti, että napit iskostuvat takaraivoon lopulta hyvin, vaikka säätämiseltä ja sohlaamiselta ei voikaan täysin välttyä. Ohjainvaihtoehdoista yksikään ei ole täydellinen, mutta jokaiselle löytyy varmasti tyyli, jolla homma toimii riittävän hyvin ilman v-käyrän liiallista kohoamista. Esitän tässä samalla toisenkin rohkean väitteen: tosiaikastrategiapeleissä tämän parempaa ohjattavuutta ei yksinkertaisesti konsoliohjaimelle saa.

Ötö-ötö-maa ihastuttaa, mutta päivitystyöt seisoo

Äänimaailma on tuttua Nintendoa hyvässä ja pahassa. Avaruusmatkailijat puhuvat japanin ja siansaksan sekoitusta, kun taas eläimistö jokeltelee ja mörähtelee hurmaavasti. Ääniraidan osalta ei kuulla tällä kertaa mitään korvamatoja päivänlopetusbiisiä lukuun ottamatta, mutta musiikki on silti todella persoonallista ja istuu pelin omaleimaiseen tunnelmaan täydellisesti.

Pikmin 3:n visuaalinen tyyli ihastuttaa suuresti. Se on itse asiassa niin persoonallinen ja valloittava, että se on yksi lemppareistani Nintendon mittavassa kirjastossa. Remasterointi sen sijaan on jäänyt puolitiehen ja on jopa pienimuotoinen pettymys. Switch-versio ei nosta sen kummemmin resoluutiota kuin ruudunpäivitystäkään Wii U -kollegaansa verrattuna, vaan pelaajan on tyytyminen 720p-resoluutioon ja 30 freimin sekuntivauhtiin. Käsikonsolitilassa resoluutio tippuu itse asiassa entisestään 576p:hen, jota voi pitää jo pienenä alisuorittamisena. Myös efektien osalta peli näyttäisi olevan ennallaan, joten takapakin ottamista ”reson” suhteen joutuu vähän ihmettelemään. Kaikki kuitenkin toimii mallikkaasti ja pätkimättä, mikä on tärkeintä. Olisin kuitenkin toivonut tämän ikäiseen peliin vähän päivitystä ulkoasuun. Onneksi sentään hedelmät näyttävät edelleen aidoilta.

Makoisa (ja aidon näköinen) mandariini!

Raiders of the lost vesimeloni

Omassa ristiretkessäni kesti normaalilla vaikeustasolla Pikmin-universumin ajassa 25 päivää, jonka aikana keräsin 44 hedelmää ja sain täten hyvän lopun. Tosielämässä aikaa kului reipas 17 tuntia, sillä joidenkin päivien aikana tunaroin niin pahasti, että päätin ottaa päivän kokonaan uusiksi. Joskus motiivina oli myös yksinkertaisesti parempi suorittaminen, jotta resursseja ei kuluisi tarpeettomasti ja kaikki suunnitellut jutut ehtisi tekemään ennen päivän päätöstä.

Kuten todettua, aika on tärkeässä roolissa tälläkin kertaa, joskin vain itse päivien aikana. Toisin kuin kahdessa edellisessä pelissä, avaruusmatkailijoilla ei tällä kertaa ole 30 päivän aikarajaa. Paikoissa voi samoilla niin pitkään kuin haluaa, kunhan hedelmämehu ei lopu kesken. Kerrassaan loistava ratkaisu, joka pitää stressitasot hallittavan rajoissa. On helpompaa keskittyä olennaiseen, kun takaraja ei kolkuttele, noh, takaraivossa.

Mistähän sitä aloittaisi?

Pikminin hienous piilee siinä, että pelaajalle annetaan melko vapaat kädet luovuuden käyttämiseen edesottamuksissa. Lähes kaiken voi tehdä haluamassaan järjestyksessä, eikä turhaa kädestä pitelyä ole. Vaikka pulmat ovat paikoin kinkkisiä, ei räjähdyksenkestävää umpikujaa pääse syntymään, sillä kentät on rakennettu todella johdonmukaisesti. Perinpohjainen tutkiminen palkitaan hedelmien ja pikminien lisäksi oikoreiteillä, jotka sujuvoittavat kerääjien elämää.

Jos puolestaan turhautuminen vaanii kulman takana, eikä keksi mitä pitäisi tehdä, kannattaa suosiolla vetää henkeä ja tarkastella karttaa kaikessa rauhassa. Tällöin aika ei nimittäin kulu. Mikäli iskee aivan täydellinen tenkkapoo, löytyy pelistä sisäinen vihjetoimintokin. Helpompaa tutkimusmatkailua kaipaavat voivat myös vaihtaa vaikeustasoa pykälän iisimmälle, joka puolestaan sujuvoittaa perheen pienimpien hyppäämistä söppänän pelin pariin. Jos kuljeskelu tuntuu puolestaan liian rennolta vanhemmalle väelle, on sarjan veteraaneille luvassa "ultramausteinen" vaikeustaso.

Sähikäiset työn touhussa.

Täydellisen läpipeluun saadakseen pelaajan täytyy kerätä jokainen hedelmä, jotta Koppai-planeetan väelle riittäisi mehua mahdollisimman pitkäksi aikaa. Pikminien kuolemisista ei rankaista, mutta jos niitä jää jälkeen planeetalta poistumisen yhteydessä, peli näyttää tylysti, kun isommat otukset vetelevät pikku apulaiset parempiin suihin. Tämä on kaikessa raakuudessaan mielestäni ihan riittävä rangaistus. Ainakin se aiheutti sen, että pyrin joka päivän päätteeksi aina pelastamaan kaikki pikminit takaisin alukseeni.

Onko deluxe muutakin kuin pelkkä lisänimi?

Luksuskäsittelyn myötä peli on saanut kelpo tujauksen uutta sisältöä. Ensinnäkin koko yksinpelikampanja on nyt mahdollista pelata vaikeamman vaikeustason lisäksi kokonaisuudessaan läpi kaverin kanssa, kun aiemmin yhteistyö onnistui vain tehtävämoodissa. Ekstrakädet tulevat todellakin tarpeeseen väriäisiä käskiessä, joten (yhteistyökykyisen) kaverin saaminen vierelle on hieno homma. Valitettavasti nettimoninpeliä ei tueta.

Muita uutuuksia ovat moninpeliin keskittyvä Bingo Battle -tila sekä pari kokonaan uutta seikkailua, joissa pääosissa on edellisistä peleistä tutut Olimar ja Louie. Lisäksi tuotoksen uumenista löytyy valmiina kaikki tehtäväkokonaisuudet, jotka julkaistiin Wii U:lle aikoinaan vain maksullisena lisäsisältönä konsolin kauppapaikalla.

Pian pelin alun jälkeen avautuva, pääosin Pikmin 3:n aikana tapahtuva Olimar's Assignment on oikein maittavaa peruspuuhailua, mutta pituudeltaan todella lyhyt, sillä sen voi läpäistä reippaasti alle tunnissa. Läpipeluun jälkeen avautuva Olimar's Comeback on puolestaan emopelin jälkinäytös, joka on sisällöltään huomattavasti rikkaampi ja täten uutuussisällön kohokohta.

Hän teki comebackin

"Kippari tässä, moi!"

Olimarin paluun tapahtumat sijoittuvat emopelin jälkeiseen aikaan. Kymmenen päivän reissun aikana keräillään tuttuun tapaan pikminejä, aarteita ja hedelmiä sekä kurmootetaan vihollisia oikein olan takaa. Luvassa on myös viittauksia vanhempiin peleihin, mutta niitä en spoilaa. Lisäsisältö ei siis keksi pyörää uudelleen, mutta tuunaa siitä pyörästä viimeisen päälle upean kapistuksen, sillä kentät ovat todella viihdyttäviä ja rytmitykseltään onnistuneita. En pistäisi ollenkaan pahakseni, vaikka näistä palasista jatkojalostettaisiin vihdoinkin se oikea Pikmin 4.

Päivä pulkassa

Pikmin 3 Deluxe on kerrassaan loistava peli etenkin niille, jotka eivät vielä ole tätä tutkimusretkeä kokeneet. Sen upea maailma ja söpöt oliot tempaavat mukaansa vastustamattomasti, vaikkei tosiaikanaksuista olisi mitään aikaisempaa kokemusta. Se opettaa pelaajalle perustaidot juuri sopivassa tahdissa, jottei tuskastuminen pääse iskemään heti alussa. Tätä tukevat hienosti myös eri vaikeustasot ja vinkkisysteemi.

Perusjengi hengailee.

Mikäli omistat pelin jo Wii U:lle, kannattaa ehkä odotella sitä varsinaista jatko-osaa tai ainakin alennusta, sillä uutta sisältöä on jokseenkin niukasti 60 euron hintalappuun nähden, varsinkin, kun visuaalinen anti on täysin ennallaan. Jos taas kolmososa on vielä kokematta, mitä vielä odotat? Kipin kapin kauppaan!

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi