Onko mikään vahvempaa kuin Seanin ja Danielin veljesrakkaus?
Joo.
Dontnodin rakkaus kömpelöä pelimekaniikkaansa kohtaan.

Lue ensimmäisen, toisen, kolmannen ja neljännen jakson arvosteluista, kuinka pelaajat ovat joutuneet maksamaan studion pakkomielteestä ikävän kovaa hintaa.

Eikä hintalappu juuri halpene viidennessäkään episodissa.

Seikkailupeli ilman kunnollista tarinaa ja hahmoja on maailman kolmanneksi paras idea

Maailman parhaat ideat
1. Wii U
2. Kieltolaki
3. Seikkailupeli ilman kunnollista tarinaa ja hahmoja

Life is Strange 2:n viimeinen jakso lipuu liikkeelle siistin seesteisesti. Sean ja Daniel viettävät leppoisia päiviä äitinsä kanssa asuntovaunukylässä Arizonan aavikolla.

Pelaaja saa rauhassa tutustua ympäristön ja sen asukkaiden kertomiin tarinoihin. Ja sehän on oikeasti seikkailupelaamista parhaimmillaan, vähän niin kuin kolmannessa jaksossa.

Jokainen tuore tuttavuus on kuitenkin samalla haikea muistutus hukatusta potentiaalista.

Jos edes joku kauden sivuhahmoista olisi ollut veljeskaksikon vakituinen matkakumppani, olisi retkestä voinut muodostua paljon mielekkäämpi.

Mutta entä jos Dontnod halusi kertoa tarinan juuri yksinäisen miehen taistelusta?

No silloin olisi pitänyt muistaa se tarina.

Kerrataanpa.

Veljekset lähtevät pakomatkalle, vaikka heillä ei ole syytä paeta.

Kaksikon tavoitteena on suunnata Meksikoon, vaikka heillä ei ole siellä omaisuutta tai ainuttakaan tuttavaa.

Ja siinäpä se stoori sitten onkin.

Ensimmäisten jaksojen aikana elää vielä toivo tarinan kehittymisestä ja uusista käänteistä, mutta mitään sellaista ei koskaan tapahdu.

Peli-ilo lähtee kierimään vaarallisen nopealla vauhdilla pitkin jyrkkää alamäkeä myös viidennessä jaksossa, kun varsinainen juoni pyörähtää käyntiin.

Viimeiseen tuntiin mahtuu jälleen liian monta hetkeä, jolloin pelaaja joutuu päätään pudistellen ihmettelemään hahmojen ja tapahtumien typeryyttä.

Sellaiseen ei tämän lajityypin teoksella pitäisi olla varaa.

Mutta ehkä kehittäjät nostivat jo kätensä pystyyn. Finaalissa jopa hahmot päivittelevät ääneen tarinan tympeyttä.

Kirjoittivatko käsikirjoittajat oman selityksensä Seanin suuhun?

Teknisesti lopetus kuitenkin onnistuu. Kaikki ei riipu pelaajan yksittäisestä valinnasta, sillä matkan varrella pikkuveljelle annettu esimerkki saattaa muuttaa viimeisen kohtauksen tapahtumia dramaattisesti.

Surullisella kasvatusmekaniikalla on lopulta siis edes jotain käyttöä.

Viides jakso on myös audiovisuaalisesti mainio, ja jälki on pelin mittapuulla keskimääräistä hiotumpaa. Jokaista neljää vaihtoehtoista lopetuskohtausta on muistettu tyydyttävän mittaisella välivideolla toisin kuin ensimmäisellä kaudella.

Vain ikimuistoinen lopetuskappale jää uupumaan.

Onko tää se huonoin vaihtokauppa vaihtokauppojen historiassa?

Etenevä juoni. Kehittyvä hahmojoukko. Spekulaatioita herättävät arvoitukset. Pulmanratkonta.

Life is Strange 2 ottaa paljon pois ja antaa hyvin vähän tilalle.

Menetyksiä paikkaamaan tarkoitettu kasvatusmekaniikka kuulostaa paperilla hienolta innovaatiolta, mutta toteutus karahtaa koskeen.

Life is Strange 2 ottaa paljon pois ja antaa hyvin vähän tilalle.

Kasvatusvalinnat menettävät tehonsa, kun Sean ja Daniel sopivat riitojaan ja aloittavat uusia viikkojen mittaisten aikahyppyjen aikana ruudun ulkopuolella.

Danielin käytös ja luonne taas vaihtelevat ääripäästä toiseen riippuen siitä, kaipaavatko käsikirjoittajat juuri sillä hetkellä tyhjästä temmattua draamaa vai lämmintä isoveljen ja pikkuveljen välistä juttutuokiota.

Ohueksi jäävän kaksikon kohtalosta on hyvin vaikea välittää.

Karen on Diazin perheen yksinäinen valonpilkahdus.

Tiesitkö? Dontnod pyrkii kohti tasa-arvoisempaa maailmaa, ja se on hieno juttu

Kauden toinen merkittävä uutuus on pelin valjastaminen maailman parantamiseen.

Dontnod haluaa opettaa Life is Strange 2:n avulla lapsettomille pelaajille, miltä vastuu ja lapsenkasvatus tuntuvat.

Ja valkoisille pelaajille, mitä haasteita ei-valkoiset kohtaavat.

Sekä heteropelaajille, miten ikävää seksuaalivähemmistöön kuuluminen voi olla.

Ja vielä oman kodin lämmössä asuville pelaajille, mitä köyhyys ja kodittomuus tarkoittavat.

Kehittäjät välittävät rasisminvastaisen viestin pelaajille melko onnistuneesti muutamia tungettelevia kömmähdyksiä lukuun ottamatta.

Tällainen touhu on pelien maailmassa vielä äärimmäisen harvinaista. Mikään muu yhtä tunnettu pelistudio ei ole näin pontevasti noussut teoksellaan taisteluun vähemmistöjen kokemia vääryyksiä vastaan.

Sanoma olisi toki ollut terhakkaasti tehokkaampi, jos se olisi ollut osa parempaa peliä.

Mutta hyvä Dontnod! Maailmaa parantava heikohko peli on silti parempi kuin pelkkä heikohko peli.

Kahden ja puolen tähden arvosana pyöristyy asteikon rajallisuuden vuoksi ylöspäin.

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvosteltu versio: 

Saatavilla myös Xbox Onelle ja PC:lle.

Kiitokset arviokappaleesta Koch Medialle.