Max Payne 3

Suomalainen menestystarina Max Payne siirtyy kolmannessa osassa toistamiseen rapakon taakse. Remedyn luoma pelisarja kääntyi Amerikassa elokuvaksi jo vuonna 2008, mutta Mark Wahlbergin tähdittämä rahastus jäi kauaksi alkuperäisteosten tunnelmasta. Uuden sivun Max Paynen elämässä kääntävät Rockstar Gamesin tekijät, jotka vievät entisen kytän lumisateisesta New Yorkista samban säestämään São Pauloon. Kuinka kestää Paynen pimeyteen tottunut hipiä Etelä-Amerikan paahtavan auringon?

Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä

Max Payne 3 sijoittuu vuosia kahden ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen. Perhetragedian ahavoittamana poliisivoimista eronnut Max Payne on ajautunut entistä syvemmälle ahdinkoon, hukuttaen menneisyyden haamut viinan ja särkylääkkeiden humalluttavaan unohdukseen. Edes uusi työ kiinteistömogulin henkivartijana värikkäässä São Paulossa ei ole tuottanut tulosta, vaan päinvastoin ajanut miehen yhä syvemmälle sekakäytön maailmaan. Mutta kun jefen palkintovaimo kaapataan keskellä yökerhoa, alkaa Paynen todellinen pohjakosketus helvettiin nimeltä São Paulo.

Rockstar Gamesin oman rokkistara Dan Houserin käsikirjoittama Max Payne 3 vie toimintapelien tarinankerronnan aikuismaisemmalle tasolle. Genren tuotokset ovat harvemmin jaksaneet viihdyttää juonellisesti, mutta Houser onnistuu tuomaan yhdessä Michael Unsworthin ja Rupert Humphriesin kanssa silmittömään räiskintään stereotypioista huolimatta hieman monisäikeisyyttä. Kerronta hyödyntää maittavasti muun muassa Etelä-Amerikan laajalti uutisoituja ongelmapesäkkeitä, lopputuloksen muistuttaessa monilta osin Tony Scottin brutaalia Koston liekkiä sekä José Padilhan loistavaa korruptioduoa Tropa de Elite.

Ohjaaja Scottin tutut maneerit nousevat esiin myös Max Payne 3:n visuaalisessa kikkailussa. Ensimmäisten osien tummanpuhuvasta noireilusta on siirrytty hektisempään elokuvakerrontaan, jossa kuvaa vääristetään yhtenään milloin kromaattisen aberraation tai CRT-monitoreja vaivanneiden poikkiviivojen avulla. Tehokeino on silmiinpistävän aktiivista ja nousee paikoin häiritseväksi siitä huolimatta, että tyylittelyllä peilataan päähenkilön mielen sisäistä kaaosta. Juurista ei tosin ole täysin luovuttu, vaan alkuperäisteosten sarjakuvakerrontaa mukaillaan hieman ontuvasti jaetuilla ruuduilla ja dialogipätkien visualisoimisella. Onneksi sentään James McCaffreyn paluu Max Paynen ääneksi hakee yhä vertaistaan. Miehen päänsisäiset turinoinnit ja kyyniset kommentit ovat rautainen annos silkkaa miehisyyttä.

Hidasta Dressman-kävelyä

Pelimekaniikaltaan Max Payne 3 luottaa perinteisiin. Sujuvalinjaista räiskintää kuorrutetaan tutulla – joskin jo vanhahtavalta – ajan hidastuksella, jolloin pelaaja pystyy herkuttelemaan mateluvauhtia liikkuvien vihollisten niittaamisessa. Tekijät ovat tosin lisänneet tehokeinoon muutamia uusia jippoja. Varmalta kuolemalta pelastava last stand -tila pysäyttää ajan, jolloin vanhaa vihtahousua pääsee huijaamaan surmaamalla ampujansa ennen aikarajan päättymistä. Turhan usein kuolettava luoti vain saapuu sellaisesta kulmasta, ettei pelaaja pysty mitenkään osumaan haluttuun kohteeseensa, tai ampuja on ennättänyt jo palata takaisin suojan taakse. Hidastuksilla herkutellaan myös aina alueen viimeisen vihollisen saadessa lyijymyrkytyksen.

Toiminnan toimivuudesta huolimatta Max Payne 3 nojaa edelleen pelkkään bullet time -tehosteeseen. Räiskintä pysyy samanlaisena alusta loppuun, eivätkä viholliset muutu kuin ulkonäöllisesti. Toki tulitaisteluun pystyy syöksymään kaksi uzia kourassa tai haulikolla irtokarkkeja jaellen, mutta ilman tyyliteltyä John Woo -estetiikkaa peli jäisi auttamattoman sisältököyhäksi. Kohtaukset toistuvat joka kerta liki identtisinä, ja vihollisten tekoäly ei päätä huimaa.

Kampanjan läpäistyä aukeavat vaikeammat tasot, Arcade-tila sekä aikarajoituksen peliin lisäävä New York Minute tuovat toiminnannälkäisimmille pelikelloon lisäminuutteja. Ajan saa kulumaan myös viihtyisän joskin tuskallisen hitaasti käynnistyvän verkkopelin parissa. Online-räime hyödyntää kampanjasta tuttuja kikkoja sosiaalisessa ympäristössä. Tappomatseista, lipunryöstöstä ja alueen valtauksista koostuvat muodot ovat tosin pääosin puhdasta räiskintää. Porukan mielenkiintoisin poikkeus on Gang Wars, jossa luodaan joka kerta uusi viiden matsin mittainen dynaaminen kampanja. Kuriositeetista huolimatta jengisodat eivät täysin lunasta potentiaaliansa. Totuttuun tapaan kaikesta palkitaan rahalla ja kokemuksella, jotka kasvattavat hahmo- ja asevalikoimaa käytettäväksi.

Ammattilaisen jäljiltä

Raudan osalta peli näyttää ja pääosin pyörii upeasti. Etelä-Amerikan värikkäistä maisemista on saatu kirjava kattaus toisistaan eroavia pelialueita räimittäväksi. Erityismaininta täytyy antaa äärimmäisen sulavista hahmoanimaatioista, joihin pistetty detaljimäärä onnistuu säväyttämään kerta toisensa jälkeen. Näiden katveessa teoksen muutamat visuaaliset erheet, kuten paikoin silmille repeilevän sahalaitaisuuden, antaakin helposti anteeksi. Äänipuolella ei sen sijaan ole valitettavaa. McCaffreyn johdolla näyttelijät hoitavat tehtävänsä takuuvarman asiallisesti, ja pelimaailman tehosteissa on tarpeeksi potkua ja dynamiikkaa vaativampaankin makuun unohtamatta klassisia pianosointuja.

Max Payne 3 tuntuu lisääntyneestä värikkyydestä huolimatta oikealta jatko-osalta suomalaisten ylpeilemälle sarjalle. Rockstar Games tuo suoraviivaiseen juoneen onnistuneesti synkkyyttä reaalimaailman ongelmista, ja ammattimainen kerronta vie pelikokemuksen lähemmäksi todellisia toimintaelokuvia. Puhtaana räiskintänä Max Payne 3 onnistuu valjastamaan kuluneet kikat maittavaksi kokonaisuudeksi, joka tosin myös seisoo täysin näiden tyylittelyjen varassa.

Galleria: 

Kommentit

Laitoin jo hätäpäissä tonne pleikkapuolelle että ansaitsee neljä tähteä, täällä näköjään kaikki kunnossa (Boksilla pelaan siis ite..) :)

Tänään itse aloittelin pelin ja täytyy sanoa että ettei lähellekkään ykköstä ja kakkosta.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi