Metroid Prime 3: Corruption

Tänä vuonna pelisyksyn sato on ollut melkoisen runsas. Laatua on tarjolla melkeinpä mistä genrestä tahansa, mutta kaikkein lokoisimmat oltavat on räiskintäfaneilla – erityisesti, mikäli nurkista löytyy Xbox 360. Villejä päiväunia virtuaaliammuskelusta on nähty Wiin taikakapulan esittelystä asti, ja vihdoinkin Nintendon luottopalkkionmetsästäjä Samus Aran pamauttaa Wii-pelaajille palan tätä taivasta.

Lopun alkua

Metroid Prime 3: Corruption on pelihahmon silmistä kuvattu avaruustoimintarymistely, joka jatkaa kahden ensimmäisen Primen aloittamaa tarinaa. Vaikka viittauksia aiempiin peleihin ei juuri selitelläkään, kolmosen juoni ei ole niin raskasta tavaraa, että aiempia pelejä kokemattomat tuntisivat olevansa aivan ulkona kaikesta. Myrkyllinen Phazon-aine uhkaa levitä koko galaksiin, mikä Samuksen on yllättäen estettävä. Kaikki alkaa halomaisesti torjumalla vihollisten hyökkäys hyvisten avaruusasemalle, mutta tästä eteenpäin kaikki on tuttua rautaista Metroidia.

Suuri osa peliä on verkkaista etenemistä sävytettynä alueiden rauhallisella tutkimisella. Sankarittaremme tärkein työkalu on kypärän tutkimisvisiiri, joka tunnistaa kaiken oleellisen ja osaa kertoa siitä enemmän tai vähemmän tärkeää lisätietoa. Ympäristön tutkiminen onkin ainoa tapa kurkistaa esiripun taakse ja päästä juonikuvioista kunnolla perille. Sen avulla voi löytää myös vinkkejä oikeasta etenemisreitistä, joten jumituksen ensiapu on yleensä tutkimisvisiirin naksauttaminen päälle.

Tärkeitä työkaluja ovat muut erikoisvisiirit, aseet sekä tietysti Samuksen pallomuoto. Kerälle kääriytyneenä sankaritar pääsee puikkelehtimaan koloissa ja putkistoissa, jotka olisivat muuten tavoittamattomissa. Kyvyt karttuvat seikkailun edetessä, mutta kerrankin Samus ei menetä varusteitaan pelin alussa jonkin hullun juonenkäänteen takia. Peli siis alkaa jo melkoisen tehokkaalla tappokoneella, joka vain päivittää itseään vielä kovemmaksi.

Pelin toinen puoli taas koostuu avaruuden flooran ja faunan ammuskelusta atomeiksi. Tuntuu, että miltei joka ikinen ötökkä tai kasvi haluaa satuttaa Samusta. Jotta eteneminen olisi jouhevaa, öttiäisille on näytettävä välillä sädepyssyä. Pahisten paukuttelu on paitsi välttämätöntä myös tarpeellista, sillä tuhotut viholliset täydentävät energia- ja ohjusvarantoja. Metroidmaiseen tapaan viholliset uusiutuvat aina, kun alueelta lähtee pois, joten aivan yksin ei Samuksen tarvitse koskaan vaellella.

Tuttuun tapaan miljöö on kaukana uutuuttaan kimaltelevasta, ja Samus seikkaileekin lähinnä raunioissa ja muissa osittain tuhoutuneissa ympäristöissä. Juoni on jaettu muutamalle eri planeetalle, joiden ominaista tunnelmaa korostaa osuva taustamusiikki. Hylätyllä avaruusaluksella soi painostavan rauhallinen melodia, taivaalla leijuvaa kaupunkia säestää salaperäinen sävel. Planeetat tuovat peliin hyvin vaihtelua, kun aina ei tarvitse tuijotella aivan samoja maisemia. Alueiden välillä voidaan sukkuloida näppärästi sankarittaren avaruusaluksella, jolla on pelissä muutenkin aiempaa enemmän käyttöä.

Metroidien perisynti – tallennusmahdollisuus vain aluksessa ja tallennushuoneissa – on vielä valitettavasti voimissaan. Eniten tämä rassaa silloin, kun peli pitäisi laittaa tauolle muiden kiireiden tieltä eikä tallennuspistettä näy lähimaillakaan. Pisteitä on sentään ripoteltu tiheämmin kuin Prime 2: Echoesissa, mutta ei tämä silti nykyaikaiselta ratkaisulta tunnu.

Uusi tapa tappaa

Corruption on huomattavasti aiempia Primejä elokuvamaisempi. Samus ei enää taistele yksin vaan on osa suurempaa galaksienvälistä sotakoneistoa ja joutuu jopa taistelemaan liittolaistensa rinnalla. Kaikki dialogi on vihdoin ääninäytelty, mikä on yllättävä veto konservatiiviselta Nintendolta. Faneista fanaattisimpien iloksi sankaritar itse ei kuitenkaan puhu eikä pukahda koko pelin aikana.

Ehdottomasti Wiin kärkipään grafiikka hoitaa hommansa kunnialla, mutta erityisesti valaistuksellaan vaikuttaneen Bioshockin jälkeen ei voi kuin miettiä, kuinka upea seikkailu kovemmilla tehoilla olisikaan voitu luoda. Vaikka standardinsa olisikin jo päivittänyt HD-aikaan, ei Prime 3 saa silmiä vuotamaan verta, jos ei nyt tajuntaa räjäytäkään.

Varsinainen tajunnanräjäyttäjä onkin pelin ohjaus. Ammukset ohjataan oikeaan osoitteeseen kuvaruudulla näkyvällä tähtäimellä, ja mitä kauemmas ruudun keskustasta tähtäimen vie, sitä nopeammin näkymä alkaa kääntyä. Kääntymisherkkyyden voi valita kolmesta tasosta, joista alhaisimmalla tähtäin täytyy viedä aivan reunaan, jotta kuva kääntyisi ollenkaan. Kokeneemmat pelaajat voivat heittää herkkyyden suosiolla täydelle, jolloin päästään jo lähelle valopistoolin ja PC-hiiren nopeutta ja tarkkuutta. Hetken totuttelun jälkeen ratkaisu on upean luonnollinen ja saa padiohjaukseen tuntumaan auttamattoman vanhanaikaiselta. Kuvan voi myös lukita vihollisiin, jolloin näiden kiertely onnistuu paremmin. Tähtäintä voi kuitenkin liikutella vapaasti myös lukituksen aikana, jolloin samaa lukittua kohdetta ei ole pakko paukuttaa koko ajan.

Ohjaimen kahtiajako toimii Metroidissa hyvin: kapula vastaa Samuksen tussaria, nunchukilla liikutaan ja käytetään sankarittaren tarttumasädettä. Säteellä voi muun muassa repiä huterasti kiinnitettyjä ovia irti ja heilahdella kuilujen yli kuin mikäkin avaruustarzan. Tarttumasäteellä huidotaan liikkeentunnistuksen avulla, jolla myös käytetään erilaisia vipuja ja laitteita. Tylsän tavanomaisen napinpainamisen lisäksi laitteita käytetään vetämällä, työntämällä ja kääntelemällä kapulaa ruudulla näkyvien ohjeiden mukaan. Pikkujuttu, mutta parantaa tunnelmaa yllättävän paljon. Xbox 360:n Gears of War muutti aseiden lataamisen rutiinista hauskaksi – Prime 3 tekee saman vipujenvääntelylle.

Kaikki kovat jätkät vetää Phazonia

Erittäin tervetullut uudistus on hypertila, jossa Samus käyttää kehonsa vallannutta Phazon-ainetta edukseen. Hypertilassa aseen teho kasvaa moninkertaisesti, mutta vastapainoksi se ammentaa tehonsa sankarittaren elinvoimasta. Hyper on huikeutta siksi, että tavallisesti Samuksen ase on niin onneton hernepyssy, että vähänkään kovempien vihollisten tappaminen alkaa nopeasti tuntua puuduttavalta urakalta. Kaikessa on kuitenkin vaaransa, joten jos Hypertilaa käyttää liikaa, Phazon voi ottaa käyttäjästään ylivallan ja syöstä tämän turmioon.

Oikeita etenemisreittejä on tasan yksi, mutta peli on kaukana simppelistä suoraviivaisuudesta. Seikkailu ei etene alue kerrallaan, vaan eteneminen tyssää aina jonkin kyvyn puutteeseen. Samuksen aseet eivät välttämättä voi tuhota vielä jotain estettä tai seuraava etappi voi olla kuilun takana, jota ei voi vielä ylittää. Ratkaiseva esine saattaa piileskellä millä tahansa jo nähdyllä alueella, joten ei muuta kuin tutkimaan.

Kenttäsuunnittelussa näennäinen todenmukaisuus on saanut väistyä pelattavuuden tieltä, ja maailma onkin Samukselle yhtä suurta temppurataa. Ympäristöjen uskottavuutta syö melkoisesti, kun Samuksen kyvyt sopivat sattumalta esimerkiksi kaikkien laitteiden aktivointiin. Tämä ei tosin ole niinkään suunnittelumoka kuin Metroid-pelien ominaisuus. Corruption on tehty tunteella ja laadulla, mistä osoitus on järkyttävä yksityiskohtien määrä. Kaikki aina pelin valikoista asti tuntuu loppuun asti ajatellulta, eikä mikään vaikuta keskeneräiseltä tai hiomattomalta.

Vapaa tutkiskelu, eräs sarjan tavaramerkeistä, tuntuu edelleen hyvin raikkaalta tuulahdukselta niin monen pelin valmiiksi pureskeltuun putkijuoksuun, jossa pelaajaa viedään eteenpäin kuin kädestä pitäen. Metroideissa pelaaja saa kokea itse kaikki keksimisen – ja eksymisen – riemut. Halutessaan päälle saa kytkettyä avuksi vihjeet seuraavasta etapista. Oikeaa reittiä ei kuitenkaan läväytetä suoraan kartalle, vaan vinkit tarkentuvat sitä mukaa, mitä pidempään peli junnaa paikallaan. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin ravata alueen halki vain todetakseen, että jotain tärkeää on jäänyt matkan varrelle. Mutta on se onnistumisen tunnekin melkoinen, kun vihdoin uuden kyvyn löytyessä tuntuu siltä, että taskussa on avaimet koko maailmaan.

Metroid Prime 3: Corruption on malliesimerkki siitä, miten räiskintä tulee Wiillä tehdä. Huolella hiottu tuotos myös niputtaa Prime-trilogian nätisti päätökseen. Vaikka Corruption on kaikin puolin onnistunut tekele, se ei sovi kaikille. Paljolti eksymiseen ja oivaltamiseen perustuva konsepti ei turhautumista välttele, joten suoraviivaista ja yksinkertaista mäiskettä kaipaavat voivat pettyä pahasti. Sarjan fanit kuitenkin nauttikoon – tämä on nimenomaan Metroidia, ja sitä se on parhaimmillaan.

Galleria: 

Kommentit

Ajatuksia

Olen Metroid-sarjan suuri ystävä, mutta se ei estänyt peliä pelatessa ajattelemasta kuinka samankaltainen tämä on aikaisempien osien kanssa - niin hyvässä kuin pahassa. Ainut innovaatio ja kehitys tuntuikin olevan tuo nimenomainen Nintendon oma vallankumous ja ainoastaan se tekikin pelaamisen mielekkääksi - suoraan sanottuna ilman sitä olisin varmasti ajatellut samoja linjoja kuin MP2:ta pelatessa: "Mikshii... No, eippä siinnä. Pelataan silti. Metroidit on sulosii."

En ohjauksesta huolimatta uskalla suositella tätä kenellekään kovin suurella liekillä jos ei Prime-sarja ole entuudestaan tuttu - niin erilainen kuitenkin tämä on verrattuna PC-puolelta totuttuun hiirinäpistö-pelaamiseen. Toimi kuitenkin puitteissaan ja oli ennen kaikkea oikein tunnelmallinen.

Huolella peli oli tehty ja graafinen ilme oli oikein Metroid-mainen, sekä onnistui yllättämään pelkästään positiivisesti visuaalisesti valoefektien kanssa. Olisikin toivonut isompia tiluksia tarkasteltavaksi, sillä se oli melko hulppeata kun pääsi pienenä pariin otteeseen tarkastelemaan jotain oikein valtavaa. Yleinne ilme kun pelissä on tuttuun tapaan äärimmäisen ahdistavat käytävät tai tyhjyydessä lilluvat "saarekkeet". Mainittakoon, etten usko että mikään olisi ollut mainittavalla tavalla toisin jos alustassa olisi ollut enempi tehoa. Selkeät linjaukset grafiikan suhteen ja itse olen ensimmäisestä osasta lähtien pitänyt kovasti.

Äänipuoli oli jokseenkin vaillinen, sillä osat efekteistä olivat kylmästi monoääntä ja täysin ponnettomia, eikä sävellyspuolella herännyt kovin suurta mielenkiintoa paria kriittistä kohtaa lukuunottamatta. Aikaisemmissa osissa pidin hurjasti siitä kuinka pelin musiikki tuntui olevan parhaimmillaan ympäröivän alueen puhetta ja hengitystä. Nyt en pistänyt moista nootille, joka on melkoinen harmitus.

Juonipuoli ja miljöö oli sitä samaa totuttua, joskin Samuksella oli enempi keskustelukumppaneita kuin yleensä... joita ei käytännössä ole ollut lainkaan - jotain tästä juonimaiseman tärkeydestä immersion suhteen kertoilee osaltaan kai sekin, että satunnaisia sotilasääniä näytteli todennäköisesit yksi ja sama ihminen. "No mutku ne oli kloonei hei!" Dark Samus ei ole koskaan kuitenkaan minusta ollut kovin kiehtova, vaan jopa melko vajaaälyinen ja laiska vedos nimeään myöten. Olisi saanut olla kunnolla epämuodostuneen näköinen ja nimeltään vaikka Anti-Samus, niin olisi ollut jotain tarttumapintaa. Väritön kopio on laiska.

Pelin "erikoisuus", eli hypertila jäi käytännössä kokonaan kokematta. En käyttänyt sitä kuin pakollisissa kohdissa, sillä oletin että sitä joutuisi oikeasti joskus käyttämään ja perinteiseen tapaan säästin ja säästin - samalla tavalla kuin roolipeleissä on viimeisessä bossitappelussa kaikkia itemeitä inventoryssä tuhat ja yksi. Oma vika tietysti, mutta jotenkin turhana pidin koko hypertilaa, vaikka tarinankerronnallisesti ihan järkevä olikin. Ehkä hypertilasta saikin fiiliksien suhteen enempi irti käyttämällä tuota vain kriittisissä pisteissä.

Suurin negaatio Prime-sarjassa on ollut itselläni tuo asioitten, esineitten ja olentojen skannailu. Onhan se ihan mielenkiintoista, mutta liika on liikaa. Jotenkin se oli niin vastenmielistä ja lopulta merkityksetöntä kun huoneeseen putkahti, oli pahimmassa tapauksessa lähes kymmenen skannattavaa kohdetta - jotka joutuivat vielä pahemmassa tapauksessa skannaamaan uudelleen. Pomojen skannailu oli tietysti ihan mielekästä että tiesi mitä pitää tehdä, mutta sen tosin nyt arvasi skannaamattakin kun kaikki taistelut tuntuivat kulkevan suurinpiirteistä kaavaa: tuhoa suojat, kurita sisintä, suojat palaavat, tuhoa suojat, kurita sisintä, suojat palaavat... ja siinä lomassa sitten väistellään perinteisiä niitä perinteisiä alue-, pitkänmatkan- ja lyhyenmatkan hyökkäyksiä joita kaikilla tuntui olevan.

Odotin melkotavalla enemmän vaihtelua kolmannelta osalta. Tiedä sitten miksi.

Lätkäisin arvosanan 3/5

Hyvä, muttei erikoisen hyvä. MP3 ei jäänyt mitenkään erityisesti mieleen - muutoin kuin Metroid-kytköksineen, sillä Metroidit OVAT suloisia.

EDIT: Juurikin tuo mitä Baron alla sanoi, mutta wiimoten kanssa voi käydä käytännössä ihan miten vain - jos ei padeily innostanut, niin kenties wiimoten kanssa jaksaa. Käytännössä pelissä on kaikki ne asiat mitkä tekivät MP2:sta MP2:n, eikä mitään niistä mitkä tekivät MP1:stä MP1:n - noin kärjistetysti.

Hitto vie, olin unohtanut Ridleyn kokonaan! :D

Niin ohitsemenevä ja unohdettava vierailu pelissä. Todella surkean näköisestikin toteutettu etten ollut uskoa sitä todeksi - sitä näki samanlaista pallonivel ja täytetty tuulipuku -mallinnusta vuoden 95 hujakoilla.

Sama peli mutta kaksi eri mielipidettä... Eli voidaan tehdä johtopäätös: jos Metroid Prime 1 ei kolahtanut, niin ei tämäkään kolahda.

Kirjoitin jo tuonne Metroid Prime 3- ketjuun pitkän setin (voi käydä katsomassa jos kiinnostaa), mutta laitetaan tähänkin nyt jotain.

!Varoitus: mielestäni Metroid Prime 1 on paras peli ikinä. Seuraavat näkemykset ovat erittäin subjektiivisia!

Baron:"Sama peli mutta kaksi eri mielipidettä... Eli voidaan tehdä johtopäätös: jos Metroid Prime 1 ei kolahtanut, niin ei tämäkään kolahda."

Näin voi kyllä sanoa. Tosin voisin sanoa, että tämä on ehkä kolmesta Primesta jopa aloittelijaystävällisin. Vähemmän tässä täytyy esimerkiksi skannnata kuin edeltäjissä, eikä suurin osa skannauksista ole ollenkaan välttämättömiä. Itselleni kuitenkin juuri nämä skannauksien sisältämät tarinat ja lisätiedot yms. Metroidmaiset toiminnot nostavat pelin tunnelmaa.

Kenttäsuunnittelu on pysynyt uskollisena niin Prime kuin alkuperäiselle Metroid sarjalle. Tämän vuoksi pelissä ei ole laajoja vapaasti tutkittavia alueita. Se vain ei ole Metroidin ominaisuus. Latausajat Retro on taas taitavasti häivyttänyt oviin ja muihin siirtymiin. Eipä tarvitse tuijottaa latausruutua. Kiitollisesti Echoesin "etsi avain temppeliin" hässäkkää ei MP3:sta löydy vaan peli etenee liukkaasti, vaikka 100% suoritukseen tähtäisikin.

Äänissä on minullakin valittamisen aihetta, mutta se liittyy lähinnä Prime 1:n paremmuuteen. Mitään Ice Beamin kaltaista efektiä ei Corruptionista valitettavasti löydy. Musiikit ja otusten äänet, sekä ääninäyttely on hoidettu mallikkaasti.

Dark Samuksesta olen Hylianin kanssa samoilla linjoilla, mutta onneksi se ei ole pelin ainoa, eikä mielestäni edes tärkein Bossi. Sen sijaan taistelu Ridleyn kanssa on ykkösestä (tai oikeastaan Super Metroidista) lähtien ollut aina hieno kokemus.

Jos joku jaksoi lukea näin pitkälle niin täytyy avautua tuosta avausjakson Halo vertauksesta. Olen Haloa pelannut, mutta yhtään se ei tullut mieleen missään vaiheessa Corruptionin intro osuutta. Sen sijaan Star Wars kylläkin (myös myöhemmin on Star Wars viritteisiä kohtia esim. Sky Town). Eikö muka Federaation isot alukset näytä aivan Star Destroyerin ja Nebulon B Frigaten fuusiolta? No ehkä muut ei ole kiinnittänyt huomiota.

Arvosanaksi tälle asteikosta riippuen 5/5 tai 9,5/10
Vertailun vuoksi:
--Metroid Prime 5/5 tai 10/10 (ellei saa laitaa 11/10)
--Echoes 4/5 tai 9,3/10

Baron, itselläni ainakin juurikin vastakkaiset fiilikset pelistä. MP1 ei napannut yhtään, mutta pelin kolmas osa uppoaa ihan kympillä. Jos jossain vaiheessa on aikaa, niin voisi melkein ottaa kaksi ensimmäistä osaa uudelleen testaukseen, jos vaikka toimisivat mukavemmin.

En itsekkään tykännyt ekoista Metroid Primeistä.

Tämä kolmonen taas on mielestäni vuoden fps-peli ohi CoD4:n ja Bioshockin ja todellakin parempi kuin ylihypetty Halo 3. Ohjaus on toteutettu aivan loistavasti ja peli kuulostaa ja näyttää aivan mahtavalta. Osoitus siitä että näyttäviin videopeleihin tarvitaan muutakin kuin pelkkää suorituskykyä.

Loistava peli, muttei kovin montaa kertaa jaksa läpi pelata..

Ensimmäisessä osassa harhailu pilasi kaiken. Tämä on onneksi suoraviivaisempi ja enemmän toimintapainotteinen.

Harhailu kuuluu asiaan Metroid- peleissä ja mielestäni epälineaarisuus ja omaehtoinen tutkimusmatkailu ja asioiden kokeilu tekevät Metroid- peleistä juuri niin hyviä kuin ne ovat. Suoraviivaisia, sci-fi teemaisia putkiräiskintöjä kolmella eri vihollistyypillä on nähty ja tehty jo maailman sivu, ja toivon mukaan Metroid- sarja pysyttelee vastakin omilla poluillaan.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi