Kuvakaappauksien napsiminen nykykonsoleilla on helppoa. Yksi napinpainallus vaan ja foto on napattu.

Olenkin tuota kuvausnamiskaa ehtinyt painella PlayStation 5:llä huomattavan monta kertaa. Kirjoitushetkellä laitteen syövereissä on 5 000 kappaletta kuvakaappauksia sekä videoita. Mukana on monta helmeä, joista osa on nähty tekemissäni arvosteluissa ja artikkeleissa.

Mutta onpa mukana myös paljon pukelia, huonosti ajoitettuja napinpainalluksia tai muuten vaan epäonnistuneita otoksia. Tässä niistä kymmenen huonointa eri peleistä! Mukana ei tosin ole täysin mustia ruutuja tai täysin epäonnistuneita suttuja, joita muuten riitti, vaan jollain muulla tavalla huonoja näpsyjä.

Fantastisen kökköä katsottavaa

Napsaisin kahmalokaupalla kuvamateriaalia Final Fantasy VII Remaken maailmasta. Mukana oli kosolti onnistuneita otoksia, mutta myös kosolti kuppaa. Niistä valikoiminen oli haastavaa, mutta oheiset puhuttelivat eniten.

▲ Otetaan kuva kolmesta päähahmosta, oho, tielle lensi jokin musta mötikkä. Kyseinen palikka on itse asiassa muotokieleltään kuin PlayStation 4.

▲ Toiminnallinen otos piti ottaa, tulikin foto, jossa hahmo juoksee pois näkyvistä.

Japanilaista suttua

Olen suuri Yakuza-/Like a Dragon-/Judgment-pelien ystävä ja olenkin ottanut näistä seikkailuista kuvia varmasti tuhansia kappaleita. Onpa näitä otoksia nähty jo yhdessä erillisessä jutussansa. Koeta nyt niistä valikoida huonompia, mutta tässä ovat ne, joihin tuli lopulta päädyttyä.

▲ Näissä peleissä piisaa nopeaa toimintaa vaikka kuinka ja paljon. Joskus materiaalin napsiminen niistä on haastavaa ja lopputuloksena on pelkästään... Lost Judgmentissa heiluva punainen jalka.

Yakuza 5:ssä puolestaan nähdään oletettavasti karhu sekä ihminen killumassa ylösalaisin. Semmottia.

Remasteroitu helmi, liian läheltä katsottuna

Outcast oli aikoinaan hulvattoman hyvä peli. Sen uusioversiossa, Outcast - Second Contactissa, ikä näkyy hieman, vaikka kiehtova tuo seikkailu silti on.

▲ Jostain syystä sain kameran muutamaan otteeseen toljottamaan hahmoja hieman liian läheltä. Ohessa lähikuva pelin Shamazaar-alueen asukkaasta. Tai hänen leuastaan.

▲ Eivätkä epätoivotut lähikuvat jääneet yhteen kertaan, sillä tässä läheltä napattu otos päähahmo Cutter Sladesta. Asian kruunaa myös yläoikean nurkan ilmoitus kuvakaappauksen ottamisesta. Onneksi kyseisen visuaalisen kikkareen saa otettua pois päältä, joskaan tässä kohtaa en sitä vielä tiennyt.

Mitä tuubaa se tämä on

Huonoja näpsyjä oli vaikka kuinka monessa pelissä.

▲ Tämä se kuulkaa on "hieno" otos pilvisestä taivaasta Deathloop-räiskinnän tuoksinassa. Jipii.

Cyperpunk 2077 on myös täyttänyt PS5:n muistia kosolti. Katseltavissa on muun muassa... hahmo kyykkimässä baaritiskillä?

Herttinen, miten huonoa sommittelua

Miten olisivat eläinperäiset seikkailut, saako niistäkin huonoa materiaalia?

▲ Kyllä vain, komeaksi kehuttua Marvel's Spider-Man: Miles Moralesia voi katsella muun muassa tämän sotkun muodossa.

▲ Yritys ottaa materiaalia Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder's Revengen pomotaistoista voi näyttää myös tältä. Sankarihahmo pyörimässä jossain ylänurkassa, pomovastus alanurkassa ja suurin osa ruudusta tyhjää taistelutannerta.

Kolkko maisema kertaa kaksi

Joskus hyvien ajatusten lopputuloksena on enemmän tai vähemmän haljuja maisemia.

▲ Tässä vaikkapa Tales from the Borderlandsin otos, jossa yhden päähahmon hiuskiehkura sentään näkyy toisessa laidassa. Suurin huomio pitää antaa taustalla tönöttäville kallioille.

▲ Pyrin ottamaan otoksen toiminnallisesta kohtauksesta The Last of Us Part II:n tiimellyksessä, muuuuuutta pimeää on ja irvistystä on sen sijaan tarjolla.

Ei onnistu villissä lännessäkään aina

Joskus valo-olosuhteet eivät ole suotuisia.

Red Dead Redemption 2 on törkeän komea, kaunis ja upea peli. Asiasta on myös erillinen artikkelinsa väitteen tueksi. Joskus tämän hienouden taltioiminen kuvaksi ei vain onnistu. Tässä otoksessa on hieno taivas, mutta kaikki muu on aivan liian pimeää.

▲Loppuun foto siitä, kun maasta nostetaan purutupakkaa. Miksi tästä on otettu kuvakaappaus, mitä tässä on haettu takaa? Todella hyvä kysymys.

-----

Siinäpä niitä on. Kuten mainittua, kaikki epäselvät sutut ja mustat ruudut eivät olleet mukana, mutta ei näitä kovin paljoa kehtaa kehua.

Lisää aiheesta:

Kirjaudu kommentoidaksesi