Se on kuin pelattava ohjekirjanen, joka tarjoaa yhtä aikaa sekä tylsähköä suorittamista että mielenkiintoisia makupaloja. Se sopisi kuin nakutettu konsolin mukana tulevaksi ilmaishuviksi, mutta tämä nimikepä on varustettu kymmenen euron hintalapulla, mistä juttumme otsikkokin juontaa.
Hintalappu ei onneksi ole jättimäinen, mutta mitä sillä maksulla saadaan?
Viritetyt vehkeet
Nintendo Switch 2 Welcome Tourin kutsuminen peliksi ei tunnu täysin oikealta. Kyseessä on käytännössä interaktiivinen näyttely, jossa pelaaja pääsee tutustumaan Switch 2 -uutuuslaitteen eri puoliin aina masiinan sisällä majailevista virtapiireistä sen eri oheislaitteisiin.
Näyttelytilat sijoittuvat jättimäisen konsolin, sen ohjainten, telakan, kameran ja muiden tarvikkeiden päälle sekä sisälle, mikä on kieltämättä vekkuli idea.
Kokemus alkaa oman avatarhahmon valitsemisella, minkä jälkeen päästään itse näyttelytiloihin. Tarjolla on käytännössä neljän sortin viihdykettä: leimojen keräämistä, teknologiademoja, minipelejä sekä faktatiedon lukemista ja niihin perustuvien helppojen tietovisojen suorittamista.
Näistä kaikista pakollisin on leimojen keräily. Peli, tai siis tämä näyttelytuotos, on jaettu useampaan eri osaan, joista jokainen sijoittuu eri laitteen päälle tahi sisälle. Alussa tutkittavana on vasemman puolen Joy-Con-ohjain, jolta tie vie itse keskuskonsolin liukkaan näytön päälle. Alueelta toiselle ei tosin pääse ilman kaikkien edellisen tienoon leimojen keräämistä.
KonsoliFIN keskustelualueen Nintendo Switch 2 -ketju (klik)
Ei siis auta kuin keräillä. Leimoja saa hankittua vierailemalla ständeillä, joita on sijoiteltu muun muassa nappien, USB-C-porttien ja jopa tuuletusaukkojen vierelle. Joka mahdollinen painike ja väkänen tulee näin tutuksi pelaajalle. Pientä haastetta saadaan siitä, että kyseiset tiskit ovat näkymättömiä ennen kuin niiden lähelle tepastelee. Tämä tarkoittaa sitä, että pelaajan pitää ravata sinne ja tänne ympäri vekottimia saadakseen nämä näkymättömät hökötykset näkyville.
Toisinaan alueiden viimeisiä leimoja pitää metsästää ihan tosissaan useammat tovit. Esimerkiksi keskellä Switch 2:n näyttöä oleva tiski kaipasi pientä etsimistä ja viimeinen alue sai jopa hieman tuskastumaan, kun viimeisiä löydöksiä ei vaan saanut löydettyä.
Ei sitä hauskinta hommaa ikinä, mutta tuleepahan laitteiston fyysinen puoli enemmän kuin tutuksi. Jippii?
Leimoja mä metsästän, tahdon saada suuren (määrän)
Leimametsästystä mielenkiintoisempia asioita ovat teknologiademot ja minipelit. Toisinaan. Niiden laatu nimittäin vaihtelee laidasta laitaan.
Teknologiademot, joista suurempi osa on mielenkiintoisia, esittelevät uuden laitteen ominaisuuksia monelta eri kantilta. Mielekästä hupia edustavat muun muassa tärisevien ohjainten käyttäminen moottoripyörän ohjaustankona ja koko 8-bittisen Super Mario Bros. -pelin ensimmäisen kentän mahduttaminen 4K-television ruudulle.
Sen sijaan vaikkapa mikrofonin taustahälyn poistamiseen keskittyvä istunto ei tule keräämään kovinkaan monia palkintoja.
Yksi erityisen mielenkiintoinen demonstraatio pitää kuitenkin mainita erikseen. Kyseessä on ohjainten HD Rumble 2 -tärinäominaisuuteen keskittyvä demo, jossa ohjainten sisällä viuhuvat palikat saadaan muodostamaan ääntä. Ja vieläpä tuttua sellaista! Jollain ilveellä ohjaimista näet kuuluu sama kolikonkeräysääni, joka on tuttu niin monesta Mario-pelistä. Miten ihmeessä tämä on saatu aikaan, en ymmärrä sitä selityksenkään avulla.
Pelejä vaikka muille jakaa
Minipelien puolella otetaan niin ikään ilo irti uusista ominaisuuksista. Jos tekniikkademot olivat sekä hittejä ja huteja, niin tällä puolella kallistutaan astetta enemmän hutien maailmaan.
Ohjelmassa on muun muassa kovimman ohjaimen tärinän löytämistä, pikselien metsästämistä, hiiritoiminnolla maalitaulujen klikkailua ja nopeusminigolfia. Niin ja päästäänpä sitä yhdessä huvituksessa raaputtamaan maalia pois lastalla, jota kontrolloidaan käyttämällä ohjaimen hiiritoimintoa. Ei tosiaan sitä suurinta hupia päällä maan, mutta tuleepahan hiirulaishommat tutuksi.
Mikään näistä esimerkeistä ei saa sukkia pyörimään jaloissa, mutta onneksi seassa on myös muutamat vähän hauskemmatkin kokemukset.
Esimerkiksi Touch Ten -niminen minipeli pistää pelaajat tökkimään konsolin ruutua jokaisella sormellaan kuin Twister-pelissä konsanaan. Ei ehkä kuulosta erikoiselta, mutta toteutus on varsin vekkuli. Lisäksi jollain kierolla tavalla nautin myös kojusta, jolla pitää tunnistaa hyppivätkö pallot ruudulla millä fps-vauhdilla (ruutuja per sekunti).
Kameraa hyötykäyttävä höpöily sen sijaan pistää pelaajat imitoimaan ruudulla näkyvän emojimaisen olennon ilmeitä. Tästä voisi kuvitella etenkin nuorempien pelaaj… näyttelykävijöiden innostuvan.
Osa minipeleistä ja demoista liittyy vaikkapa Switch 2:n Pro-ohjaimeen tai 4K-televisioon, joita ei välttämästä joka taloudesta löydy. Jos tilanne on tämä, voi kyseiset kojut ohitella pelin sisällä kerrottavalla näppäinyhdistelmällä.
Konsoli tunnistaa muuten muutkin USB-kamerat kuin Nintendon virallisen aparaatin, tämä ihan näin samalla tiedoksi.
Tieto lisää tuskaa
Viimeinen pääasiallisista huveista on Switch 2 -aiheisen tiedon lukeminen ja sen jälkeen kulloiseenkin aiheeseen liittyviin tietokilpailukysymyksiin vastaaminen.
Tämä puuha voi tuntua tylsältä, jopa puhdetyöltä. Näin etenkin sen takia, että visailukysymykset ovat useimmiten perin helppoja. Onkohan ohjainten remmistä hyötyä liikkeentunnistushommissa vai voiko sitä käyttää kaksisuuntaisena radiona? Hmm, onpa pulma.
Nintendolle pitää kuitenkin antaa kehuja siitä, että se on tehnyt eri aspektit aina VRR:stä ruudunpäivitysnopeuteen helposti ymmärrettäväksi. Tietoa piisaa yleisemmästä sisällöstä aina nippelitietoon siitä, miksi Switch 2 -pelikaseteissa on pieni lovi ja ykkös-Switchin peleissä ei. Tuotoksesta saa varmasti enemmän irti, jos tekniikka tai Nintendo on lähellä sydäntä. Muille se tuskin tarjoaa aivan yhtä paljoa.
Tähtiarvosanan antaminen on taas todella haasteellista
Graafisesti näyttelytiloista ei jää suurempia sanottavia, sillä näkymät ovat kliinisenpuoleisia. Hienoja, mutta eivät kovin jännittäviä. Myöskään musiikkikattaus ei tarjoa käytännössä mitään muistamisen arvoista. Onneksi osa demoista ja minipeleistä sentään näyttävät ja kuulostavat passeleilta.
Yksi isompi miinus Welcome Tourissa on se, että se tuntuu pitkälti puhdetyöltä. Jos halajaisi suorittaa kaiken mahdollisen, pitäisi löytää joka leima, testata joka teknologiademo, saada kaikki mitalit minipeleistä ja läpikäydä jokainen visailu. Etenkin jälkimmäisin näistä kaikista tuntuu ajatuksena todella epämielenkiintoiselta. Ei liene ihme, että jätin suosiolla osan visailuista suorittamatta, enkä tiedä palaanko niiden pariin ikinä.
Kaiken mahdollisen suorittamiseen voi kulua aikaa kuudesta kymmeneen tuntia. Jos kaiken siis halajaa jostain syystä kokea.
Internetin syövereissä on nähty ja kuultu paljon puhetta siitä, että Nintendo Switch 2 Welcome Tour olisi täydellinen konsolin mukana tulevana ilmaispelinä. Siis samaan tyyliin kuin vaikkapa Wii Sports oli aikoinaan Japanin ulkopuolella. Miksipä ei, sillä vaikka kyseessä ei ole se hauskin tuotos päällä maan, niin se esittelee laitteen ominaisuuksia varsin kattavasti. Ikään kuin… ohjekirja. Mutta eipä noissa näyttelyissä ja museoissa käyntikään yleensä ilmaista ole.
Tähtiarvosanan antaminen on kyllä kovin vaikeaa. Kaksi vai kolme? Nimike on kyllä viimeistelty, parhaimmillaan viihdyttävä ja se tekee päätehtävänsä, eli uutuuslaitteen esittelyn, varsin kattavasti. Ja itse pidän nimikkeen ideasta kyllä todella paljon. Interaktiivinen tapa kertoa yhtä sun toista uuden konsolin ja sen oheislaitteiden ominaisuuksista? Kyllä, hauskaa, mikä jottei!
Voisi se silti olla vielä vähän hauskempaakin.
Lisää aiheesta:
