Oni

Epätoivoinen taisto tulevaisuudesta

Vuosi
on 2032 ja maapallosta on tullut asiaankuuluvasti erittäin
synkkä paikka elää. Rikollisuus kukoistaa
ja sen huipulla häämöttää suuri
paha järjestö, joka kutsuu itseään nimellä
Syndicate. Asiat näyttävät olevan huonossa
jamassa tässä animetyylisessä scifitekeleessä.
Mutta silti on vielä toivoa, sillä huipputeknologiaa
soveltavien poliisien rivistöihin kuuluu tappava kaunotar
nimeltä Konoko, joka pelin kuluessa juoksee ympäri
futuristisia rakennuksia jakaen oikeutta inhottaville terroristeille.
Apunaan hän käyttää uskomatonta ketteryyttään,
taistelutaitojaan sekä tietysti huimaa määrää
toinen toistaan tehokkaampia tuliaseita.

Peli on ottanut selviä vaikutteita monista anime-piirretyistä,
mikä ainakin minua miellytti suuresti. Juoni toistaa
aihepiirin tuttuja kliseitä, mutta itse kyllä
jaksoin vielä kiinnostua näistä samoista
aiheista. Jälleen kerran taistellaan rikollisuutta
vastaan scifimaailmassa, ja jälleen kerran pelaajaa
ympäröi hiljalleen paljastuva petosten verkko,
ja kuten asiaan kuuluu, myös oma menneisyys liittyy
kokonaiskuvaan paljon enemmän kuin mitä alussa
uskoisi. Kaikki eivät välttämättä
pidä animesta, jolloin pelin kynnys jää todennäköisesti
liian korkeaksi jotta siihen pääsisi sisälle.
Mutta jos aihe miellyttää, voi Onin tarinasta
saada vielä jotakin irti. Tarinapuoli on siis kunnossa,
mutta miten on itse pelin laita?

 

Tulitaistelusta nyrkkeilyyn

Pelin aikana selviydytään 17 laajasta tehtävästä,
joiden läpi sankaritar on ohjattava. Onin perusidea
on hyvä, eli peli on yhdistelmä taistelua ja ammuntaa,
ja näiden kahden pelimuodon välillä liikutaan
saumattomasti. Jos ammukset ovat lopussa tai tuliase on
isketty käsistä, vihollisista on selviydyttävä
taistelutaidoilla. Mutta käsitaistelu ei ole vain viime
hetken pelastus, sillä liikevalikoima on niin laaja
ja monipuolinen, että näillä eväillä
peli pärjäisi pelkkänä mätkintänäkin.
Onissa on hyppyä, volttia, liukumista ja lukemattomia
iskuja, joita voi lähettää joka suuntaan.
Niitä oppii vielä lisää pelin aikana.
Tuliaseet tuovat tähän peliin uuden ja värikkään
elementin. Viholliset pyrkivät poimimaan pelaajalta
pudonneet aseet välittömästi, ja mikäli
yhdelläkin vihollisella on ase samalla kun itse on
aseeton, kannattaa joko juosta pakoon erittäin kovaa
tai toisena vaihtoehtona yrittää napata tussari
takaisin. Konoko voi kantaa vain yhtä asetta kerrallaan.
Vihollisten ohi voi usein myös yrittää hiipiä.

Jotta tästä pelistä nauttisi, on sen opettelemiseen
panostettava tosissaan. Kontrollien opettelu on yhtä
tuskaa, ja kaiken lisäksi muutamat ensimmäiset
tehtävät ovat tylsiä, turhauttavia, ja mikäli
kontrolleja ei vielä hallitse, myös erittäin
vaikeita. Hypyt, heitot ja kaikki iskut on jostain kumman
syystä asetettu sivuliipasimiin, kun taas muista napeista
tehtään eri toimintoja kuten aseiden lataaminen
ja tietokonepäätteiden näpelöinti. Vasemmasta
tatista (tai vaihtoehtoisesti nuolinäppäimistä)
ohjataan hahmoa eri suuntiin, kun taas oikealla tatilla
säädetään samaan aikaan sekä kuvakulmaa
että sankarittaren suuntaa. Jos omistaa esillä
olevan tuliaseen, iskunappi muuttuu laukaisunapiksi, ja
ammusten loppuessa aseella voi myös mäiskiä
vihollisia. Pelin alussa kyllä selitetään
kaikki toiminnot lyhyesti, mutta se ei riitä vielä
läheskään pelin täydelliseen hallitsemiseen.
Mikäli kiinnostusta löytyy sen verran paljon,
että kontrollit jaksaa opetella, ne alkavat loppujen
lopuksi vaikuttaa ihan toimivilta. Ohjaus mahdollistaa esimerkiksi
vihollislauman kiertämisen siten, että sankaritar
on koko ajan kääntynyt heitä kohti. Piiritetyksi
tulemista on melko helppo välttää mikäli
ohjauksen on saanut haltuun.

 

Ei heikkohermoisille

Onissa riittää pelattavaa pitkäksi aikaa,
sillä tehtäviä on paljon ja ne ovat laajoja.
Kaiken lisäksi vaikeustaso on erittäin korkea,
mikä kasvattaa pelin elinikää suuresti. Ensimmäiset
tehtävät kuluvat ohjausta opetellessa, jonka jälkeen
peli muuttuu muuten vaan vaikeaksi. Juonesta tulee kiinnostava
vasta monen tunnin pelaamisen jälkeen, mutta siihen
mennessä heikkohermoisimmat pelaajat ovatkin jo heittäneet
ohjaimen syrjään tympääntyneinä
alituiseen kuolemiseen.

Tasot sijoittuvat pääasiassa erilaisiin rakennuksiin,
jotka pursuilevat huipputeknologisia laitteita ja aivan
liikaa vihollisia. Tehtävien varrelle on siroteltu
armeliaasti monia tallennuspisteitä, mutta silti ne
tuntuvat aina olevan liian harvassa. Tallennuksien välissä
joutuu usein läpäisemään useita vaikeita
alueita ja kukistamaan suuren määrän vihollisia,
joten samojen paikkojen toistaminen aiheuttaa todennäköisesti
melkoista turhautumista. Vain kaikkein kärsivällimmät
tai erityisen taitavat pelaajat voivat saada Onista mitään
nautintoa. Pelin vaikeusasteesta johtuen Oni tarjoaa kylläkin
erittäin suurta tyydytystä aina kun pääsee
vaikean kohdan läpi. Parantavia pakkauksiakin löytyy,
mutta myös ne ovat tuskallisen harvassa.

Onin tehtävät ovat pitemmän päälle
ihan kiinnostavia, ja tavoite ehtii muuttua useita kertoja
niiden aikana Konokon saadessa uusia määräyksiä.
Ruudun vasemmassa laidassa on kompassi, joka osoittaa aina
kohti seuraavaa päämäärää,
joka on useimmiten napin painaminen, henkilölle puhuminen
tai vihollisten niittaaminen.

Ulkoinen toteutus on tehty ihan taitavasti, sillä
pelissä ei esiinny juurikaan sahalaitoja ja framerate
tippuu vain ani harvoin. Toisaalta maisemat ovat karun yksityiskohdattomia
ja Oni kärsii monista tyhjän ankeista huoneista.
Tekstuurit ovat mitäänsanomattomia. Hahmojen liikkeet
ovat kyllä tyylikkään sulavasti mallinnettuja,
mutta polygoneja olisi saanut olla hivenen enemmän.
Ihmiset ja olennot ovat sulavista liikkeistään
huolimatta ilmeettömiä pökkelönaamoja.
Ääniefektit menettelevät ja musiikitkin ajavat
asiansa silloin harvoin, kun niitä kuuluu.

Tarinaa viedään eteenpäin lyhyillä
ja hieman tökeröillä välianimaatioilla,
joita tulee paitsi tehtävien välissä myös
niiden aikana. Ne on tehty pelin omalla enginellä,
eivätkä hahmojen ilmeet vaihtele lainkaan, puhumattakaan
huulten liikkumisesta. Ääninäyttely on tosin
melko hyvää.

 

Jos vain kärsivällisyyttä
löytyy

Oni on loppujen lopuksi ihan menettelevä peli, mutta
siitä nauttiminen vaatii uskomattomasti panostusta.
Mikäli on tarpeeksi kärsivällinen jotta kontrollit
jaksaa opetella eikä samojen paikkojen läpi kahlaaminen
yhä uudestaan haittaa,

Onista voi lopulta löytää sitä jotakin.
Kunhan korkean kynnyksen on ylittänyt, peli alkaa väistämättä
imemään mukaansa ja seuraavan tehtävän
yrittäminen alkaa houkutella yhä enemmän.
Tästä pelistä nauttiakseen on oltava joko
tavallista kärsivällisempi pelaaja taikka sitten
suuri anime-fani. Jos olet molempia, suosittelen Onia lämpimästi.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi