Hyvä vs Paha
Thq:n ensimmäinen PS2-peli Summoner on tullut tutuksi monelle roolipelien ystävälle. Nyt on toimintapelien ystävien vuoro saada mannaa mahantäydeltä. Pelaaja ohjaa Parkeria, joka lähtee havittelemaan seikkailua ja helppoa rahaa Marssiin. Parker valitsee työpaikakseen petollisen Ultorin, joka kohtelee työntekijöitään huonosti. Lopulta Parker näkee, kun nuori kaivostyöntekijä kuolee hänen silmiensä edässä Ultorin mielivaltaisen vartijan luodista. Parkerilla on kaksi mahdollisuutta tappaa tai tulla tapetuksi...
Volition on selvästi halunnut panostaa yksinpeliin ja on onnistunut siinä mainiosti. Vihdoinkin PS2:lla nähdään kunnon yksinpelin sisältävä FPS, eikä vain pelkää botteja vastaan pelattavaa DM:ää. Tarinasta tulee väistämättä mieleen piirteitä Total Recalista ja Blade Runnerista, joka ei välttämättä ole hyvä asia. Henkilökohtaisesti olisin kaivannut jotain uutta, sillä nykyinen tarina on kerrottu jo useaan otteeseen. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että RF:n yksinpeli on todella nautittava. Välillä hiippailaan valepuvussa toimistorakennuksessa ja raahataan ruumiita piiloon MGS-tyyliin, sitten taas mennään Rocket Launcher kädessä perinteiseen FPS-tyyliin. Yksinpelin rikkaus on sen vaihtelevuudessa, on mahtavaa päästä välillä jeepin tai sukellusveneen puikkoihin tiukan tulitaistelun päätteeksi.
Geo-modin ihmeet
Red Factionissa on mukana Volitionin kehittämä Geo-mod, joka mahdollistaa peliympäristön tuhoamisen. Jos et löydä avainta oveen, ei hätää teet vain reiän oven viereen ja pujahdat sisään. Todellisuudessa Geo-modin tarjoamia mahdollisuuksia ei pelissä suuremmin hyödynnetä. Mitä pidemmälle pelissä mennään sitä vähemmälle Geo-modin käyttö jää. Moninpelissä Geo-modista on enemmän hyötyä, tekemällä seiniin reikiä voi rakentaa itselleen oivia ampumapaikkoja. Ikkunat särkyvät hienosti, alussa leuat loksahtavat paikoiltaan ikkunanpalasten lennellessä. Grafiikka vaihtelee alun keskinkertaisesta kauniiseen, valo-efektit ovat todella kauniita ja luovat tunnelmaa pimeissä luolissa. Vaikka muu grafiikka on hienoa, pelaajamodelit ovat kulmikkaita ja suorastaan huutavat lisää polygoneja. Volition on jostain syystä jättänyt antialisoinnin pois, sillä sahalaitoja esiintyy enemmän kuin laki sallii. Onneksi peli pyörii sentään tasaiset 30 fps, eikä pahempia nykimisiä löydy.
Aseita Red Factionista löytyy 15 erilaista. Mukana on pakolliset Rocket Launcher ja Sniper Rifle. DualShock 2 tärisee mukavasti kädessä kun antaa aseiden laulaa, joten niiden rekyylin todellakin tuntee käsissään. Suurimmalla osalla aseista on kaksi toimintoa, esim. Raketinheitintä voi käyttää lämpöohjautuvana ja liekinheittimen bensakanisterin voi heittää Ultorin vartioiden niskaan. Kontrollit ovat saatu niin hyviksi, kuin ne padille vain voi saada. Kontrolleja pääsee muuttelemaan itselle sopivammiksi, jos perusasetukset eivät kelpaa. Tähtäystä helpottamassa on autoaim, joka ei pilaa pelaamisen iloa, mutta tekee siitä ehkä liian helppoa. Toisin kuin UT:ssä autoaimin voi myös kytkeä pois päältä. Pieni miinus tulee näppäimistö -ja hiiri-tuen poisjättämisestä. Hyvä tekoäly pistää oitis silmään, jos vartijat jäävät alakynteen ne lähtevät pakoon tai painavat hälytyksen päälle. Siviileitä ei kannata jättää ampumatta, sillä ne hälyttävät vartijat paikalla ennen kuin huomaatkaan. Ampumatta jättämisestä saa kiitokseksi "He`s over here" huudon. Red Factionista löytyy muutama helpohko Puzzle, joiden selvittämisessä ei aivolohkot tyhmemmälläkään rasitu. Pelin lopussa on tosin tehtävä, jonka kanssa saattaa huonommalla tuurilla mennä viikonloppu mukavasti...
Soundtrack luo fiiliksen
Red Faction musiikit ovat parhaat mitä peleissä on pitkään aikaan kuultu. Tiukan taistelun lähestyessä loistava soundtrack luo tunnelman, joka imee pelaajan mukaan tiimellykseen. Eivät ääniefektitkään kauas soundtrackin tasosta jää, ne ovat vaan sitä samaa mitä on kuultu monta kertaa aikaisemminkin. Vartioiden ja Siviilien huudot ovat aika huvittavia, ja sointuvat oivasti peliin. Hahmojen ääninäyttelijät ovat onnistuneet tehtävässään hyvin. Parkerin keskustelut Eosin ja Hendrixin kanssa ovat luontevia ja toimivat hyvin.
Pelinä Red Faction on suhteellisen pitkä, läpipeluuseen menee useampi ilta (tai yö). Vaikka peli on pitkä kyllästymistä ei missään vaiheessa ilmennyt vaihtelevien maastojen ja loistavasti suunnitellun yksinpelin takia. Ensimmäisen pahiksen jälkeen tuli tosin "tässäkö tämä nyt oli" -fiilis, mutta ilokseen sai huomata pelin olleen vasta puolivälissä. Red Faction on parasta FPS:ää PS2:lle, eikä sen nujertajaa ole lähiaikoina näköpiirissä. Hienon pelin kruunaa kymmenen ainoastaan moninpeliin käytettävää karttaa.
