Idän ihmeet

Capcomin suursatsaus, ensimmäinen PS2-peli, joka on myynyt
yli miljoona kappaletta on vihdoin täällä. Japanissa Onimusha
ilmestyi jo puoli vuotta sitten, mutta me eurooppalaiset
pääsemme vasta nyt hyppäämään Samanosuken saappaissa 1560-luvun
Japaniin. Onimusha lähtee liikkeelle hienon animaatiopätkän
voimin, mikä virittää pelaajan sopivaan tunnelmaan.
Surugan voimakas sotapäällikkö Yoshimoto Imagava johtaa
joukkojaan kohti Kyotoa, kunnes Imagavan joukot eksyvät
Owarin maille. Nobunaga Oda, Owarin sotapäällikkö, johtaa
2000 sotilaan ryhmää, joka tekee yllätyshyökkäyksen Surugan
leiriin. Epätoivoisessa taistelussa Nobunagan joukot kukistavat
Surugan ja tappavat Yoshimoton. Nobunagan juhliessa voittoaan,
nuoli lävistää hänen kurkkunsa ja sotapäällikkö kaatuu maahan.
Vuotta myöhemmin Inabayaman linnassa alkaa tapahtua ihmeellisiä
sattumia. Sotilaita ja työntekijöitä katoaa jäljettömiin.
Prinsessa Yuki päättää pyytää avuksi Samanosuken, mutta
hänen saapuessaan prinsessa on kidnapattu. Samaan aikaan
linnaa moukaroidaan taivaan porteilla käyneen Nobunagan
ja hänen joukkojensa voimin. Samanosuke päättää lähteä matkaan
yhdessä Kaeden kanssa, päämääränään pelastaa prinsessa Yuki
ja nujertaa Nobunaga demoniarmeijoineen...

Ensimmäisenä
Onimushassa kiinnittää huomion hienoon grafiikkaan. Valmiiksi
renderoidut taustat näyttävät upeilta pikkutarkkoine yksityiskohtineen.
Hahmoihin Capcom on saanut upotettua hirveät määrät polygoneja
- pelkästään Samanosukeen niitä on upponut päälle kymmenentuhatta.
Se näkyy kieltämättä hahmoissa: sahalaitoja ei löydy kirveelläkään
ja hahmot ovat tavallista luonnollisempia. Palkintojakin
voittaneet välianimaatiot ovat näyttäviä ja jatkavat pelin
graafista loistoa vieden pelaajan lähemmäs pelin tarinaa.
Välianimaatioissa ärsyttää pakkosyöttö. Jos jää johonkin
kohtaan jumiin, joutuu samaa animaatiota katsomaan kerta
toisensa jälkeen. Jos Onimushan taustat ovat kauniita, niin
miekkojen loitsuefektit räjäyttävät pankin. Tuli-, salama-
ja tuuliefektit ovat todella näyttävää katseltavaa kokeneemmallekin
survival/horror -pelaajalle. Grafiikan ollessa hienoa ei
ruudunpäivityskään jätä toivomisen varaa. Onimusha pyörii
sulavasti, vaikka ruudulla olisi tusinan verran tuhansia
polygoneja syöviä demoneja. Hahmot on kuvattu sivuperspektiivistä
kamerakulman vaihtuessa aina pelaajan mentyä käytössä olevan
kameran ulottumattomiin. Kamerasysteemi toimii yleensä hyvin,
mutta ajoittain tulee ongelmia pelaajan taistellessa kahden
kameran rajalla olevan vihulaisen kanssa. Onimushan PAL-käännös
jättää hiukan toivomisen varaa. 60Hz vaihtoehto olisi ollut
tarpeen, sillä nyt ruudusta jää osa tavallista suurempien
palkkien peittoon. Palkit latistavat tunnelmaa ja ihmetyttääkin
mihin Capcomin pojat ovat puoli vuotta hukanneet. Luulisi,
että siinä ajassa saisi PAL-version kuosiin.

Onimushan energia-, voima- ja taikasysteemi on yksi nerokkaimmista,
mihin olen törmännyt. Vihollisia listimällä saa punaisia,
sinisiä ja keltaisia sieluja, joita kerätään miekkaan. Punaisilla
sieluilla voi tehdä miekastaan ja tavaroistaan parempia,
siniset sielut antavat lisää taikavoimaa ja keltaiset palauttavat
energiaa. Osaan ovista tarvitaan tietyntyyppinen ja tarpeeksi
voimakas miekka. Esimerkiksi ovista, jotka vaativat salamaan
kykenevän miekan, ei pääse etenemään kahdella muulla miekalla.
Miekkoja ja tavaroitaan voi parannella tallennuspisteissä,
joita on ripoteltu ympäri pelialuetta. Välillä tosin tuntuu,
että tallennuspisteitä voisi olla tiheämmässäkin, sillä
pahimmillaan joutuu ramppaamaan pitkältäkin tallentamaan
tai varusteitaan kohentamaan. Miekkojen lisäksi pelin edetessä
mukaan tulevat myös matchlock ja jousipyssy. Onimushan kontrollisysteemi
vaati totuttelua. Capcom on ilmeisesti tykästynyt digipadiin,
koska analogitatti on jätetty kokonaan hyödyntämättä. Ihmeellistä,
koska analogisen tatin kautta kontrollit olisivat olleet
helpommin omaksuttavissa. 180-asteen napin avulla pääsee
nopeasti karkuun uhkaavasti lähestyvää demonilaumaa. Myös
strafetus onnistuu, mistä on huomattavaa hyötyä suurempia
ja hitaampia vihulaisia vastaan. Örkkien lahtaamiseen riittää
käytännössä hyökkäysnapin rämpyttäminen ja noin 80 % vihollisten
iskuista voi torjua. Puzzleja Onimushassa ei ole nimeksikään.
Mukana on joitankin helppoja virityksiä kaikille tutuista
peleistä, millä on yritetty keinotekoisesti pidentää
peliä.

Tunnelma kohdallaan

Capcomin panostus Onimushaan näkyy ja kuuluu myös soundtrackissa.
Mukaan on pestattu Tokion filharmoonikot soittamaan pelin
taustamusiikki. Ei tämä lempimusiikkiani ole, mutta tällä
kertaa klassinen tuntuu sopivan peliin todella hyvin. Musiikki
seuraa tilanteiden kehitystä pelissä, jolloin tunnelma on
aivan erilainen, kuin jos musiikki olisi kokoajan samaa
jöötiä. Ääniefektit ovat niitä tuttuja ja turvallisia, jotka
on kuultu jo monta kertaa. Dialogi on käännetty myös englanniksi,
mutta suosittelen käyttämään japania ja englanninkielistä
tekstitystä. Englanninkielinen dialogi kuulostaa todella
huvittavalta hahmojen huulten liikkuessa eri tahtiin dialogin
kanssa.

Tunnelma on Onimushassa kohdallaan. Örkkejä löytyy monta
erilaista, eikä niiden listimiseen pääse kyllästymään pelin
alle kymmenen tunnin keston takia. Onimusha tuntuukin kestävän
muutaman läpipeluun ennen kuin se jää hyllyyn pölyttymään.
Läpipeluusta saa hauskoja extroja, mm. uuden minipelin ja
huvittavan panda-asun Samanosukelle. Tämä ei kuitenkaan
poista sitä faktaa, että Onimusha on liian lyhyt. Alle kymmenen
tuntia normal-vaikeustasolla on aivan liian vähän
pelille, josta moninpeliä ei löydy. Toivottavasti jatko-osassa
pelin kestoa saadaan hilattua lähemmäksi kahtakymmentä
tuntia. Onimusha ei tarjoa mitään mullistavaa uutta genreensä,
mutta on viihdyttävä peli lyhyydestään huolimatta.