Paluu seikkailupelien tarunhohtoiseen kulta-aikaan

Kuulutko kenties siihen joukkioon, joiden mielestä ennen kaikki oli paremmin, ja seikkailupelien kultakautta elettiin yli parikymmentä vuotta sitten? Paluu menneisyyteen on viimein mahdollista: Kickstarter-kampanjan avulla rahoituksen kerännyt, Sierran klassisesta Quest for Glory -sarjasta inspiraationsa saanut Mage’s Initiation: Reign of the Elements kuljettaa pelaajan takaisin legendaariselle 90-luvulle.

Loitsuja latelee 16-vuotias maagiopiskelija D’arc. Valmistuakseen Iginorissa sijaitsevasta taikakoulusta hänen täytyy noutaa kolme esinettä eri puolilta maailmaa. Hommat eivät tietenkään suju niin sulavasti kuin haluaisi, ja poika joutuu käyttämään hyväkseen kaikkia taitojaan selvitäkseen eteensä lankeavista koettelemuksista. Nukuttavan pitkästyttävä pääjuoni ei hyvästä yrityksestä huolimatta tarjoa mitään uutta tai ihmeellistä, ja se onkin yksi pelin heikoimpia osa-alueita.

Liiallinen hyötyliikunta ärsyttää

Monenmoisia pulmia tarjotaan ratkottavaksi ihan kiitettävä määrä. Yleensä niissä on tarkoituksena etsiä tarvittava esine tai vedellä vipuja oikeassa järjestyksessä. Vaikeustasoltaan ongelmat eivät päätä huimaa, mutta monesti niiden selvittäminen aiheuttaa pientä ärtymystä. Pelaajalle kyllä tavallisesti kerrotaan mikä tavara hänen pitää löytää, mutta siihen se jääkin. Seuraavaksi juoksennellaan ees taas ristiin rastiin ties kuinka kauan, koska ei ole aavistustakaan missä tuo kyseinen härpäke sijaitsee.

Seikkailemisen mausteeksi joukkoon on ripoteltu myös höyhenenkevyitä roolipelielementtejä. Pienistä toiminnoista, kuten ihmisille puhumisesta tai esineen maasta poimimisesta, ansaitaan muutamia kokemuspisteitä – satunnaisista tappeluista pisteitä ei kerry. Kun pointseja vihdoin ja viimein kertyy 100 kappaletta, nousee maagi seuraavalle taitotasolle. Pelin tiimellyksessä kehitetään neljää eri aluetta: strength, intelligence, magic ja constitution, jotka vaikuttavat esimerkiksi pojanklopin kestävyyteen ja taikojen tekemään vahinkoon.

Vesipallona luokses pompin

Pelin alkupuolella valitaan sankarille elementti neljän vaihtoehdon joukosta: tuli, vesi, maa tai ilma. Tämän päätöksen perusteella määräytyy, millaisia manauksia velho-oppilas pystyy katalien vihollisten päälle viskomaan. Aluksi loitsuarsenaalia koristaa yksi taistelutaika, mutta niitä saadaan lisää tasojen noustessa. Kärhämät hämähäkkejä ja muita vaarallisia otuksia vastaan hoituvat melko yksinkertaisesti space-näppäintä painamalla.

Valitettavasti taistelut tuntuvat pakotetuilta, ja tekele olisi pärjännyt ilman verenvuodatusta. Pahiksilta pystyy kyllä juoksemaan karkuun tuhatta ja sataa, ja tällä tavoin välttämään konfliktit tyystin. Usein mörrimöykkyjen kynsistä livistäminen aiheuttaa kuitenkin tuskanhuutoja ja harmaita hiuksia, sillä D’arc ei aina tottele ohjausta. Nuorukaisella onkin paha tapa jäädä jumiin oviaukkoihin tai kirmata kaukaisuuteen katsomatta taakseen.

Nautintoa silmille

Onneksi sentään pikselimäinen grafiikka näyttää yllättävän viehättävältä. Monipuoliset maisemat tarjoavat herkkua silmille: Matkan aikana seikkaillaan muun muassa synkässä metsässä, turkoosinsinisellä järvellä sekä kolkossa vuoristossa. Oman kivan pienen lisänsä tuovat maailmassa pomppivat söpöt oravat ja pupuset.

Mage’s Initiation: Reign of the Elements ei missään nimessä ole huono peli, mutta se jää kaikilla osa-alueillaan ikävystyttävän keskinkertaiseksi. Vanhojen Sierra-pelien faneille se tuo varmasti mieleen kultaisia muistoja vuosien takaa, saaden aikaan tunteellista huokailua. Uusille pelaajille se tuskin kuitenkaan antaa unohtumattomia pelielämyksiä.

Galleria: 
ladataan kommentteja...