Vaikka panostukset Unreal 4 -pelimoottoriin näkyvät esimerkiksi joMXGP3:ssä tuntuvina parannuksina, edetään ratapuolella vielä tällä kertaa perinteisemmin vanhaa teknologiaa viilaamalla. Ratkaisu paljastuu alkupettymyksen hälvettyä oikeaksi, sillä tärkein asia urakoidaan vihdoin kuntoon: näkymät päivittyvät ensimmäistä kertaa sulavalla 60 ruudun sekuntivauhdilla.
Pomottelua ja päristelyä
Ehostetun tekniikkaosaston ohella päivitykset sisältörakenteeseen osuvat nopeasti silmään. Viime kesän vahva panostus Valentino Rossin ympärille vaihtuu takaisin MotoGP-sirkuksen sekä sen alaluokkien mahdollisimman kattavaan mallintamiseen. Samalla tämä tarkoittaa, että crossipyörät ja ralliautot jätetään muiden pelien riemuksi. Rossin akatemian synnyttämää aukkoa paikkaillaan peräti kahden variaation voimin: aiemmilta vuosilta kovin tuttu ajajan uramoodi saa kaverikseen laajemmin tallipäällikön pestiin panostavan osion.
Kyseessä on kevyttä mikromanagerointia sisältävä evoluutioversio peruskaavasta. Pelkän pyörän kehittämisen sijaaan huolehdittavaksi annetaan laajempi kattaus erinäistä oheisrekvisiittaa. Näihin lukeutuu muun muassa riittävän monipuolisen henkilökunnan haaliminen, markkinointiin panostaminen sekä tiimin muiden kuskien pestaaminen. Matka aloitetaan jälleen hitaimmasta Moto 3 -luokasta, ja menestyksen siivittämänä oman alati paisuvan porukan kanssa edetään kohti isompia ympyröitä.
Uudesta lähestymistyylistä huolimatta managerointi ei tunnu järin vavisuttavalta kokemukselta. Kliiniset valikot kätkevät sisäänsä melkoisen määrän kohteita, joihin resurssejaan voi tuhlata, mutta lopputulos on likipitäen sama kuin aiemmissa uramoodeissa. Alkukaudesta taistellaan pääsystä edes keskikastin joukkoon heikkotehoisella kalustolla, kun vaikeustasosta riippuen kärkivauhti löytyy ennen pitkää mestaruudesta mittelemään. Toki päivitetyt kulissit sekä esimerkiksi omien tiimiläisten suoristusten seuraaminen piristävät veteraanien matkaa kohti kuninkuusluokkaa, mutta todellinen motivaatio pelaamiselle täytyy hakea radan tapahtumista.
Rokkaa radalla
Onneksi kisan tiimellyksessä MotoGP toimii edelleen kuin se kuuluisa junan vessa. Milestonen vahvuuksiin lukeutuu ehdottomasti kaksipyöräisten käytöksen mallintaminen, minkä vuoksi realismiasetukset kannattaa korkeahkosta aloituskynnyksestä huolimatta vääntää suosiolla tappiin. Pyörät tuntuvat kuitenkin pysyvän hieman aiempia vuosia helpommin näpeissä, kun kaasun ja jarrun huolimattomasta käytöstä ei rangaista aivan yhtä herkästi. Myös kontaktit muiden kuskien kanssa vaikuttaisivat päättyvän useammin pelaajan eduksi. Muutoin kisaaminen on yhä sopivan armotonta, kun laiskoista ajolinjoista rangaistaan viimeistään maaliviivan ajanottopisteellä.
Teknisesti merkittävin uudistus liittyy jo aiemmin mainittuun ruudunpäivityksen ehostukseen. Muutos on jopa normaalia isompi, sillä vanhoilla versioilla on perinteisesti ollut vaikeuksia pysytellä tasaisena jopa puolta verkkaisemmalla perustahdilla. Kliini ja asiansa ajava yleisilme ei muutoin herätä suuria tuntemuksia, mutta kokonaisuutena lopputulos näyttää varsin kilpailukykyiseltä minkä tahansa mittapuun mukaan. Audiopuolen remontti onnistuu kaksijakoisemmin: isommat pyörät kuulostavat komeilta, mutta Moto 3 -luokan parkumisen kuunteleminen aiheuttaa lähinnä päänsärkyä.
MotoGP 17:n suositteleminen pelin vanhoille tutuille on yhtä vaikeaa kuin vuosipäivitysten kanssa yleensäkin – kaikki riipppuu siitä, miten omistautunut kyseistä sarjaa kohtaan on. Untuvikoille tarjotaan joka tapauksessa tuhti viihdepaketti hyvin toimivine moninpeleineen ja lukuisine moodeineen. Kisaaminenkin on viihdyttävämpää kuin vaikkapa Formula ykkösissä, aivan kuten tosielämässä.
