super mario 3D all-stars

Putkimiehen muistelmat tempaavat mukaansa

Uusi Super Mario 3D All-Stars on tismalleen mitä kansi lupaa, eli kolmen klassisen seikkailun uskolliset emulaatiot Switchille. Tippaakaan ylimääräistä on turha odottaa, ellei pelien soundtrackit kuulosta sopivalta lisältä täyshintaiselle kokoelmalle. Valitukset jäävät kuitenkin vähäisiksi sillä Super Mario 64, Sunshine ja Galaxy ovat edelleen sukupolviensa parhaita kokemuksia vailla vertaa.

Takaisin sienivaltakuntaan

Super Mario 3D All-Stars on ilahduttava todiste miten hyvin klassinen pelisuunnittelu kestää aikaa. Varsinkin Super Mario 64 ilahduttaa edelleen nerokkaiden kenttien parissa vuosikymmenten jälkeen. Visuaalisesti ulkoasusta on menty jo aikapäiviä sitten ohitse, mutta pelkistetyn ilmeikäs maailma tuntuu silti kiehtovalta. Hahmot ovat ilmeikkäitä vajaista polygoneista huolimatta, eikä ylidramaattisille reaktioille voi olla nauramatta. Varsinkin poikastaan etsivän pingviinin räpiköinti lämmittää sydäntä vuosikymmenestä toiseen.

Kokonaisuus on myös ikäisekseen suorastaan valtava. Prinsessa Toadstoolin linna tarjoilee yllätyksiä ja salaisuuksia kymmeniksi tunneiksi, eikä missään vaiheessa tunnu siltä kuin tekeminen loppuisi kesken. Kentät ovat ehkä aavistuksen pienempiä kuin mitä lapsuudesta muistaa, mutta silti jokaisen tähden löytäminen on aikamoinen urakka.

Ensimmäinen 3D Mario on saanut pientä kasvojenkohotusta Switchin myötä. Alkuperäinen 240p tarkkuus on nostettu 720p:hen ja sen myötä myös tiettyjä osa-alueita on kiillotettu. Kuvasuhde on kuitenkin pidetty klassisena 4:3 laatikkona. Tekstit ovat terävämpiä kuin ennen, ja muutamia jo 90-luvulla rikkinäisiä tekstuureita on korjattu. Kokonaisuutena peli näyttää edelleen liki samalta kuin alunperin, mutta tarpeeksi sliipatulta, ettei silmät mene ristiin sen parissa. Varsinaisesta remasterista ei voida puhua, mutta kutsutaan sitä vaikka alkuperäiselle uskolliseksi uusintapainokseksi.

Sataa putkimiehiä

Super Mario Sunshine on kolmikosta itselleni vähiten tuttu tapaus, sillä Nintendo GameCube jäi kokonaan välistä riehakkaan konsolisukupolven aikana. Vasta viime vuosina sen hykerryttävän kekseliäät pelit ovat löytäneet tiensä sydämeeni, eikä Sunshine ole poikkeus. Tässä näkee miten tärkeää innovointi on vanhalle sarjalle ja miten paljon Nintendo loppujen lopuksi uskaltaa kokeilla uusia asioita.

Mario kumppaneineen matkaa lomalle trooppiselle saarelle, jossa asiat tietenkin menevät heti alkuunsa päin mäntyä. Ilkimykset sotkevat saarta taianomaisella maalilla, joka aiheuttaa koko ekosysteemille ongelmia. Onneksi puhuva (!) vesijetti tarjoaa apua ylityöllistetylle putkimiehelle, eikä aikaakaan kun kaikkien rakastama italiaano matkaa ympäri saarta puhdistamassa paikkoja.

Pähkähullusta ideasta kehkeytyy veikeä seikkailu, jonka parissa aika kuluu kuin siivillä. Älyttömän kaunista saarta on ilo jynssätä, ja vesisuihkulla liitely tekee hyppelystä entistä palkitsevampaa. Uusintaversiota varten Nintendo on parantanut kontrolleja ja visuaaleja hitusen, mutta samalla merkittävästi. Vanha 4:3 kuvasuhde loistaa poissaolollaan, ja Sunshine pyörii nyt kauniisti 1080p laajakuvana niin mobiilisti kuin telkkarista katsottuna. GameCuben paineeseen vastaava kontrollimekanismi on myöskin poistettu, mikä on vain bonusta.

Toistonkin uhalla on todettava, että Sunshine toimii edeltäjänsä tavoin juurikin loistavan kenttäsuunnittelun ansiosta. On ilmiselvää miksi Nintendo on valinnut tämän kolmikon edustamaan Marion 35-vuotista taivalta Switchille. Niissä yhdistyvät ikonisen sarjan parhaimmat puolet ja vain aniharvat heikkoudet. Ne ovat myös tärkeitä historiallisia dokumentteja, joiden avulla voi nähdä miten nopeasti peliteollisuus muuttui yhden vuosikymmenen aikana. Vajaassa viidessä vuodessa tapahtunut loikkaus 64-bittisestä Mariosta GameCuben Sunshineen on ällistyttävä.

On myös ilo nähdä miten vähän kolmikko hyödyntää, tai pikemminkin jättää hyödyntämättä, aikakausiensa trendejä. Quicktime-rämpytys loistaa poissaolollaan, eikä yhteenkään reissuun ole ängetty mitään ylimääräistä. Aikanaan vanhahtavaksi kritisoitu tyylilaji on osoittautunut vuosien varrella ajattomaksi.

Määränpäänä tähdet

Yllättäen sarjan nuorin nimike kärsii eniten kehityksen marssista. Alunperin Wiille kehitetty tähtimatka nojaa edelleen vahvasti liiketunnistuksen kiroihin, eikä tätä ole muutettu huomattavasti Switch-versioon. Tämä tarkoittaa sitä, että TV:ltä pelattaessa käytetään joy-coneja liikuttamaan Marion "tähtäintä" toiminnan keskellä, mutta esimerkiksi Pro-ohjaimella joutuu harjoittamaan kahden tahtin koordinaatiota. Mikäli galaksin läpi haluaa rallatella Switch Litellä joutuu turvautumaan kosketusnäytön sormeiluun, mikä vaikeuttaa pelaamista entisestään. Muiden osien tapaan ohjausta tai nappien paikkoja ei pysty muokkaamaan.

Nämä liikkeeseen perustuvat temput ovat edelleen Wiin yksi rasittavimpia puolia, eikä aika ole ollut niitä kohtaan lempeä. Nykyään jatkuva käsien heiluttelu tuntuu entistä typerämmältä ja ihmetyttää suuresti miksei Nintendo vain poistanut tätä ominaisuutta täysin.

Nurinasta huolimatta Galaxy tempaa silti mukaansa. Yoshiaki Koizumin kenttäsuunnittelu on yhä puhdasta nerokkuutta, jonka ylitti ainoastaan Super Mario Odyssey muutama vuosi sitten. Visuaalisesti päivitetty versio on myöskin vaikuttava. Resoluutiota on nostettu 1080p tasolle, ja seikkailu pyörii tasaisesti 60fps nopeudella tilanteesta riippumatta. Pienellä ehostuksella Galaxyä voisi helposti väittää tämän vuosikymmenen peliksi, mikä on häkellyttävää kun miettii miten nopeasti graafiset parannukset etenevät.

Kerran vielä, ja vielä, ja vielä…

Super Mario 3D All-Stars on Nintendolle varmin mahdollinen nakki julkaistavaksi. Kolmikko edustaa edelleen maineikkaan yhtiön pelisuunnittelua parhaimmillaan, eikä niille edes ole tarvinnut tehdä suurempia muokkauksia nykypäivää varten. On suorastaan outoa, että studiolta edes kesti näin kauan tarjoilla ensimmäinen kattaus Switchille, mutta kyseinen yhtiö onkin aina kulkenut jääräpäisesti omia latujaan.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että All-Stars on saatavilla nykyisessä muodossaan vain rajoitetun ajan. Syitä tälle ei ole annettu, mutta ei ole vaikeaa arvuutella sen johtuvan puhtaasti kysynnästä ja tarjonnasta. Tulevaisuudessa kolmikkoa on helppo myydä erikseen hitusen kalliimmalla per kappale ainakin siihen asti kunnes seuraava kokoelma julkaistaan.

Mutta samalla on todella vaikea valittaa, kun kokonaisuus on näin hauska. Seuraavaksi sitten Zeldat, eikös vain?

Kirjaudu kommentoidaksesi