Resident Evil

Vuonna 1996 japanilainen Capcom loi Resident Evil –pelillään uuden peligenren – survival horrorin. Survival horror tarkoittaa käytännössä pelaajan heittämistä raivoavan petolauman keskelle, pudottaen pelihahmon selviämismahdollisuudet mahdollisimman pieniksi. Resident Evil oli aikoinaan melko suosittu, ja se poikikin lukuisia jatko-osia, joista Resident Evil 2 nosti pelisarjan suuren yleisön tietoisuuteen. Capcomin ensimmäinen RE sai GameCubelle ilmestyessään täysin uuden ulkoasun, ja siinä on uutta materiaaliakin 70%, ainakin pelintekijöiden lupauksien mukaan. Ulkokuori on kyllä muutettu, mutta piinaavatko peliä samat ongelmat kuin alkuperäisversiotakin?

Enter the survival horror

Resident Evil asettaa pelaajan S.T.A.R.S. -erikoisjoukon agenttien Jill Valentinen tai Chris Redfieldin saappaisiin. Molemmat ovat erikoiskoulutuksen saaneita, ja omilla erikoisilla apuvälineillään varustettuja. Chrisin erikoisuus on flash-käsikranaatti, jonka hän voi asetella vihollisen suuhun tarjoillen kyytipojaksi pistoolin luodin räjähdysmäisin lopputuloksin - herkullista. Jill taas on varustettu sähköisellä tainnutuslaitteella, joka laittaa zombin paukkumaan kuin ilotulitusraketin.

Peli alkaa siten, että S.T.A.R.S. lähetetään etsimään kadonnutta B-joukkuetta, joka katosi tutkiessaan Raccoon City –nimisen kaupungin hämäriä kuolemantapauksia. S.T.A.R.S. laskeutuu helikopterilla Raccoon Cityn lähimaastoon, ja saa pian laskeutumisensa jälkeen selville, että B-joukkueesta ei ole enää jäljellä kuin kasa ruumiita, ja joutuu pakenemaan verenhimoista koirajoukkoa läheiseen kartanoon. Etsiessään ulospääsyä kartanosta, he sotkeutuvat muunmuassa salaliittoon, petokseen ja eläviin kuolleisiin. Jostain kumman syystä mädännyttä lihaa olevat mielettömät pedot ovat äärimmäisen vihamielisiä pelin päähenkilöitä kohtaan, ja yrittävät kaikilla mahdollisilla tavoilla päästä herkuttelemaan heidän ruumiidensa antimilla.

Moni kakku päältä kaunis…


Cuben ensimmäinen RE-peli kuudesta näyttää still-kuvissa rajoja rikkovan hienolta, mutta vasta liikkeessä grafiikka paljastaa synkän puolensa. S.T.A.R.S. -agenttien ammattitaito hieman kyseenalaistuu, koska näiden liikkuminen muistuttaa pahimmillaan enemmänkin Rölli-peikon hiihtokoulua, kuin taitavien agenttien liikehdintää. Aluksi hahmojen aivoton luistelu seiniä päin huvittaa, mutta pidemmän päälle se alkaa näyttää häiritsevän typerältä. RE:n grafiikka koostuu high-polygon malleista, jotka on liitetty esirenderoitujen taustojen päälle. Taustat eivät kuitenkaan ole yhtä kuolleita kuin alkuperäispelissä, vaan ne ovat FMV:tä, eli Full Motion Videota. Koska taustat ovat videota, on niihin saatu sellaisia tunnelmannostajia, kuten pöydillä olevien kynttilöiden palaminen heiluvin liekein, tai veden valuminen kapeina noroina kallioiden seiniä pitkin. Pelaajan tehdessä elävistä kuolleista hieman kuolleempia kuolleita tuliasein ja veitsin zombien veri roiskuu seinille ja lattialle mehukkaasti loiskahdellen, mutta veriroiskeet katoavat kuitenkin vain muutamien sekuntien kuluessa.

Örr, murr ja graah


Resident Evil on zombien ääntelyjä lukuunottamatta malliesimerkki hyvin tehdyistä äänistä. Pelkästään askelääniä on uskomattoman paljon: pelistä löytyy omat askeläänet mm. puulattialle, kivilattialle, matolle, veriselle matolle ja niin edelleen. Aseiden äänet kuulostavat todella siltä, että niissä olisi munaa tuhota zombi jos toinenkin, mutta itse zombien äänet jättävät toivomisen varaa. Jokainen vastaan hoippuva zombi soittaa samaa graagh murr nngh-ääniraitaa, johon alkaa pelituntien karttuessa kypsymään enemmän ja enemmän.

Ääninäyttelyyn on selkeästi panostettu RE:n Cube-versiossa. Ääninäyttelijät hoitavat hommansa kunnialla ja ilman takertelua. Ilmeisesti alkuperäisversion ääninäyttely on ollut jotain kaameaa, joten dialogit on näytelty kokonaan uusiksi. Ääninäyttelijät lukevat kyllä samat tekstit, kuin alkuperäisversiossakin, mutta paremmin.

Pelottavuuden ja pelattavuuden puutetta

RE-pelien ongelma on aina ollut hieman kankeanpuoleinen pelattavuus, ja Cuben Resident Eviliin on tehty vain muutamia pelillisiä uudistuksia. Siihen on kuitenkin onnistuttu sisällyttämään yhtä kankea ohjaus kuin ennenkin. Ei tule äkkiä mieleen mitään niin rasittavaa, kuin juosta zombin ohi, mutta vain huomatakseen että kuvaruudun ulkopuolella odottelikin toinen verenhimoinen peto, jonka syliin juuri juoksit. Kiinteät kuvakulmat tuovat toisaalta tunnelmaa, mutta ne rajoittavat zombien havaitsemista niin rankasti, että kuvakulman pyörittelyä jää kaipaamaan.

Tavalliset perus-zombit eivät ilmeisesti olleet Capcomin mukaan tarpeeksi tappavia, vaan pelaajan riesaksi mukaan on sotkettu tavallisista zombeista kehittyviä crimson head -zombeja. Jos tavallisen zombin ruumista ei polta, tai sen päätä ei irrota, siitä kehittyy crimson head, joka juoksee nopeasti pelaajan luokse yrittäen kynsiä tämän hengiltä. Tavalliset zombit voidaan polttaa ampumalla niitä yksinkertaisesti kranaatinheittimen tuliammuksilla, tai polttamalla niiden ruumiit tietyistä huoneista löytyvällä polttoaineella.

Pelillisistä uudistuksista tärkein ovat defence itemit. Ne ovat tavaroita, jotka pelaaja voi käyttää irtautuakseen zombista joka käy päälle kuin yleinen syyttäjä. Jos zombi yrittää ilmaista rakkauttaan hampaillaan, voi pelaaja survaista tikarin zombin ohimoon, jotta peto saa muuta ajateltavaa. Yksi tikari ei yleensä tapa zombia, vaan se irrottaa zombin otteen, jotta pelaaja saa tilaa juosta karkuun tai viimeistellä tapon. Vaikka päähenkilöt ovat erittäin hyvin koulutettuja agentteja, eivät he silti osaa repiä tikareita irti zombien kalloista, mistä johtuen tikareita kannattaa käyttää harkiten.

Tikarien lisäksi S.T.A.R.S. -joukoilla on käytössään tehokkaampia, mutta harvinaisempia defence itemeita: edellämainitut Chrisin käsikranaatit, ja Jillin tainnutuslaite. Tainnutuslaite on Jillillä mukana kaiken aikaa, mutta se kuluttaa sieltä täältä löytyviä patteripakkauksia. Chrisin käsikranaatit eliminoivat örisevän uhan heti, mutta Jillin tainnutin saattaa jättää vihollisen makaamaan vain tajuttomana.


Chrisillä ja Jillillä on molemmilla omat seikkailunsa, mutta itse peruspeli ei muutu juuri lainkaan. Hahmon valinta vaikuttaa ainoastaan pintapuolisesti pelin juoneen, mutta Jillillä peli helpottuu huomattavasti, koska hän osaa kantaa mukanaan kahdeksaa tavaraa Chrisin kuuden tavaran sijasta. Tavaroita, jotka eivät mahdu päähenkilön taskuihin säilytetään tallennushuoneissa sijaitsevissa maagisissa laatikoissa, jotka jokainen sisältävät samat tavarat. Jos olet heittänyt tavaralaatikkoon pistoolin lippaan huoneessa X voit huoletta hakea sen myös huoneessa Y sijaitsevasta tavaralaatikosta. RE:n tavarajärjestelmä on näkemistäni huonoin ikinä. Hermoromahdus alkaa kolkutella ovella, kun vaellat kymmenen minuuttia oven luokse, huomaat että oveen tarvitaankin susimedaljonki eikä kivinaamio, ja palaat hakemaan susimedaljonkia tavaralaatikosta, vain vaeltaaksesi seuraavan oven luokse ja huomataksesi että se aukeaa vain kivinaamiolla. Tavarajärjestelmän toinen ärsyttävä puoli ilmenee jos kannat kädessäsi tyhjää haulikkoa, ja haluat ladata sen maasta löytämilläsi haulikon ammuksilla. Et voi ladata asettasi jos sinulla ei ole tavaravalikossasi tilaa poimia ammuksia, ja ladata haulikkoa tavaravalikossasi - nerokasta.

Tavarajärjestelmän lisäksi ärsytyskynnystä koettelee pelin tallennusmahdollisuus. Pelin voi tallentaa vain tietyissä paikoissa sijaitsevien kirjoituskoneiden luona vain jos päähenkilöllä on mukanaan mustekasetteja, joiden määrä on rajattu. Jos alkumetreillä ei tallentele liian tiuhaan, riittävät rajatut tallennukset enemmän kuin mainiosti.

Kaikista enemmän tai vähemmän häiritsevistä ongelmistaan huolimatta RE on laatupeli, joka pitää tiukasti mukana tarinassaan loppumetreille saakka. Vaikka se yrittää olla kauhuseikkailu, ajoittainen kauhu johtuu kankeasta ohjauksesta tai ajoittaisista säpsäytyskohdista. Ellei ärsyttävä tavara- tai tallennusjärjestelmä lannista, on tiedossa jännittävä elokuvamainen tarina, jonka täydelliseen selvittämiseen vaaditaan pelin läpäisy molemmilla henkilöillä. Vaikka pelissä luvataan olevan yli kymmenen erilaista loppua, ei niiden metsästäminen jaksa innostaa uudelleenpeluuseen, vaan moni tyytyy varmaankin yhteen tai kahteen noin kymmenen tuntia kestävään läpipeluukertaan.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi