Resistance 2

Playstation 3:n julkaisupeli Resistance: Fall of Man oli paremmin Ratchet & Clank -sarjasta tutun Insomniac Gamesin paluu vähemmän tunnetuille juurilleen. Julkaisupeliksi Resistance oli varsin hyvä, ja moninpeli on kestänyt aikaa jopa siinä määrin, että puolentoista vuoden tauolta palaava Call of Duty -veteraani löytää itsensä hyvin nopeasti lattialuutun roolista; fanaattisia Resistance-faneja on linjoilla yhä kiitettävästi.

Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyvä Resistance 2 jatkaa Nathan Halen tarinaa. Edellisen pelin lopputekstien rullattuahan nähtiin helikopterista laskeutuva sotilasjoukko noutamassa sankariamme lepoon ja lääkintään. Nyt aloitetaan samasta kohtauksesta, mutta pian poukkoillaan pitkien ajanjaksojen ja etäisyyksien halki Yhdysvalloissa raivoavan sodan ryöpytyksessä.

Katsaus konepellin alle

Teknisesti Resistance 2 on paranneltu versio edeltäjästään. Grafiikka on etenkin tekstuurien, värien ja valaistuksen osalta parantunut, hahmoanimaatio on entistä aidompaa, DTS-äänet jytisevät mallikkaasti ja uutta musiikkia on peliin sävelletty enemmän kuin keskivertoon kokoillan elokuvaan. Vihollisia on monenkokoista ja -muotoista paikalle kierivistä mutanttiravuista aina kerrostalon korkuiseen örmelöön.

Toisaalta ihan kaikessa ei ole kehitytty samassa tahdissa. Värikkään ja yksityiskohtaisen miljöön keskellä Hale ja kumppanit näyttävät entistä muovisemmilta. Etäisesti Jean Renoa muistuttava päähenkilö on persoonaltaan kuin pahvilaatikko eivätkä muutkaan hahmot juuri sympatiamittaria väräytä. Tekoälyssä on parantamisen varaa, eikä pomotaisteluissa taktiikkavalintoja ole yleensä kuin kaksi: ammu sarjalla tai kuole!

Ohjaus on toimivaa, ja kontrollit on muokattavissa täydellisesti omaan makuun. Aiemmin yhden napin takaa löytyneet juoksun ja kyykistelyn voi erottaa omiin painikkeisiinsa. Parantuneesta grafiikasta huolimatta ruudunpäivitys pysyy suurimmaksi osaksi tasaisena, ainoastaan pimeissä käytävissä taskulampun valossa kulkiessa huomaa nykimistä.

Yksin ahtaassa putkessa

Resistance 2:ta kehittäessä Insomniac tuntuu keskittäneen kaiken energiansa moninpelimuotoihin, ja yksinpeli joutuu kärsimään tästä. Kampanjassa ei sinänsä ole mitään vikaa, se vain ei erotu edukseen lajityypin laajasta valikoimasta. Juoni on yksinkertainen: Pelastettuaan Euroopan Nathan Hale joutuu toistamaan tempun rapakon toisella puolella. Seuraa juoksua pitkin ja poikin Pohjois-Amerikkaa, paljon räiskintää, muutamia käsikirjoitettuja välinäytöksiä ja etenemistä tiukasti ennaltamäärättyä reittiä pitkin.

Eniten kehitystä ensimmäiseen Resistanceen verrattuna on tapahtunut visuaalisuudessa. Tapahtumapaikat vaihtelevat Chicagon kujilta Kalifornian punapuumetsiin. Visiittejä tehdään myös kimeroiden taivaalla seilaaviin jättiläismäisiin aluksiin ja maanalaisiin käytäviin. Väreissä ei ole pihtailtu ja valaistusefektit ovat näyttäviä.

Uusia vihollisia ovat muun muassa näkymättömistä hyökkäävät kameleontit ja laumoina kimppuun ryntäävät grimit. Varsinkin jälkimmäisten kanssa pääsee kokemaan pakokauhunomaisia hetkiä massan vyöryessä päälle ja ammusten alkaessa käydä vähiin.

Ensimmäisessä Resistancessa nähtiin lähes ratchetmainen asekokoelma. Nyt vain kahta asetta voi kantaa kerralla mukanaan, eikä valikoimaakaan ole samassa määrin. Tästä seuraa joitain hyvin mekaanisia ratkaisuja pomotaisteluissa, joissa parhaiten pärjää aseella, joka sattumoisin lojuu maassa juuri ennen kamppailuun käymistä.

Kenttäsuunnittelu on moitteetonta. Pelin tapahtumapaikat ovat niin erilaisia, etteivät maisemat ala toistaa itseään. Karttoja ei ole laajennettu kopioimalla kyllästymiseen asti yhtä ja samaa käytävänpätkää. Tallennuspisteet ovat yleensä juuri oikeissa paikoissa, jolloin ohittamattomia välivideoita ei joudu katselemaan uudestaan ja uudestaan. Ylipäätään yksinpeli ei synnytä turhautumista, jos ei muitakaan suuria tunteita.

Joukkovoimaa

Tärkein uudistus Resistance 2:ssa on sen kahdeksan pelaajan yhteistyöpeli. Kuudella eri kartalla suoritettavat tehtävät eivät sijoitu yksinpelikampanjan tarinaan, vaan ne ovat omia lyhyitä katkelmiaan suuremmasta sodasta. Tehtäviä ei ole myöskään ennalta määrätty, vaan ne luodaan pelin aikana. Vaikka siis karttoja on vain kuusi, kokemus on joka kerralla erilainen.

Kukin ryhmän jäsen ottaa yhden kolmesta eri roolista: sotilas, lääkintämies ja erikoisjoukkojen taistelija. Sotilas on perinteinen tankki, joka suolaa vihollisia raskaalla konekiväärillään ja voi heittää suojakentän eteensä torjumaan pahojen poikien ammukset. Lääkintämies taas imee aseellaan vastustajan elinvoimaa ja käyttää tätä parantaakseen itseään ja kavereita. Erikoiskommando napsii tarkkuuskiväärillään pääosumia takarivistä ja heittelee ammuslaatikoita etulinjan tuhokoneille.

Tehtävissä juostaan virstanpylväältä toiselle ja tehdään selvää vihollisröykkiöistä. Siellä täällä täytyy käydä räpläämässä erilaisia katkaisimia, joilla avataan ovia, jotta päästään taas etenemään. Tehtävän loppupuolella vastaan tulee tavallista sitkeämpiä vastustajia, joita saa tulittaa koko joukolla pitemmän aikaa. Palkinnoksi saadaan harmaata teknologiaa ja kokemuspisteitä.

Yhteistyötila on ehdottoman hauskaa tekemistä varsinkin kaveriporukalla. Vähintään sillä saa sormet lämmitettyä ennen hyökkäämistä PS3:n toistaiseksi isoimpaan moninpeliin.

Pidot paranee, kun väki lisääntyy

Yksi Resistance 2:n markkinoinnissa hehkutetuista numeroista on 60, eli massiivisen moninpelin ennennäkemätön pelaajamäärä. Toisin kuin ensimmäisessä Resistancessa, tässä ei ole vain otettu muiden suosittujen verkkomättöjen pelimuotoja ja nostettu osallistujalukema viiteen tusinaan. Erityisesti yksi pelimuoto, kahakka (skirmish), on suunniteltu vartavasten isoja joukkoja silmälläpitäen.

Kahakassa joukkueet jaetaan pienempiin ryhmiin, ja jokaiselle ryhmälle annetaan oma tavoitteensa, kuten "valtaa majakka ja puolusta sitä" tai "suojele omaa avainhenkilöäsi vihollisen hyökkäykseltä". Vastustajan puolella on toinen ryhmä, jonka tavoite on päinvastainen. Laajoilla kartoilla voi siis nähdä ihmisiä ja kimeroita juoksemassa ristiin-rastiin, mutta koko porukka on harvoin yhdessä paikassa. Kenttien koosta ja eri puolille sijoittuvista tavoitteista johtuen peli ei muutu kaaokseksi ja taitava pelaaja ei uudelleensyntymisen hetkellä löydä itseään saman tien vihollisen tähtäimistä. Mahtimättäjäisten vakuuttavin ominaisuus on kuitenkin niiden tekninen toimivuus. Vaikka pelaajia olisi maksimimäärä linjoilla, ei minkäänlaista viivettä tai pätkimistä ole havaittavissa.

Resistance 2:n verkkopeli tukee esimerkillisesti klaanien ja ryhmien muodostamista. Oman klaanin perustaminen on helppoa, ja jäsenistöä voi hallita pelin omilla työkaluilla. Ryhmän puolestaan saa koottua näppärästi omalta kaverilistalta, ja sillä pystyy hyppimään joko yhteistyö- tai kilpailupelien puolelle. Alkuillan pieni kahdeksan hengen seurue voi siis laajeta ja siirtyä kahakoimaan kolmenkymmenen hengen porukalla.

Kolme peliä yhden hinnalla

Resistance 2 on kahtiajakoinen kokemus. Kolme pelimuotoa eroavat monella tavalla toisiltaan: Siinä missä yksinpelikampanjan viholliset kuolevat muutamasta osumasta, kestävät moninpelivastustajat iskua etenkin yhteistyötilassa rajusti enemmän. Kampanjassa on draaman kaarta mukaileva tarina, yhteistyöpelit sen sijaan ovat satunnaisesti luotuja, aina erilaisia, eivätkä liity toisiinsa. Nathan Halen synkkä saaga on melko geneeristä putkijuoksuräiskintää, moninpelimuodot taas ovat äärimmäisen hauskaa rymyämistä. Jokaisessa pelimuodossa kerätään kokemuspisteitä, mutta yhdessä muodossa kehittyminen ei heijastu suoraan muihin.

Vaikka ensimmäistä Resistancea saattoi vielä suositella pelkän yksinpelin takia, ei kaksi vuotta myöhemmin uskalla samaa tehdä seuraajan kanssa – kampanja on liian pliisu. Verkkopelinä Resistance 2 sen sijaan on omaa luokkaansa, mikä näkyy myös Insomniacin tarjoamista oheispalveluista. Tarkat tilastot omista suorituksista on nähtävissä pelin yhteisösivustolta, josta voi tarkastella kerättyjä pisteitä, mitaleita, voittoja, tappoja ja muita merkityksellisiä tietoja.

Keskinkertaista kampanjaa tärkeämpiä ovat hauskanpitoon soveltuva yhteistyöpeli ja kilpahenkisemmät verkkotaistelut; ensin mainitun läpäisee reilussa kymmenessä tunnissa, jälkimmäisten kanssa voi saada aikaa palamaan satoja tunteja. Resistance 2 on yksi vuoden parhaita verkkopelejä, ja ansaitsee siitä syystä täydet pisteet.

Galleria: 

Kommentit

Hyvä arvostelu, vaikkakin olisin itse antanut 4/5. :peukku:

Kaikin puolin hyvä arvostelu.

Kahdeksan pelaajan yhteistyömuoto hienoin mitä nähty tähän mennessä, imi täysin mukaansa. Verkkopelin takia tulee varmaan hankituksi. Itselle yksinpelissä ongelmia, joiden yli vähän vaikea päästä: aikakausi, viholliset ja tapahtumapaikka. Mikään näistä kolmesta ei innostanut edellisessä osassa. Kiitos arvostelusta! :)

Video 8 pelaajan yhteistyöstä: http://www.konsolifin.net/media/media/310/Resistance_2_-_kahdeksan_pelaa...

Harmi että kampanjaan ei kiinitetä huomiota nykyisin. Taitaa peli nyt jäädä ostamatta, mutta toisaalta eipä toi ensimmäinenkään ollut mikään kauhean hyvä minusta.

Erittäin hyvä arvostelu. Co-op ja moninpeli kuulostavat aika uskomattomilta. Toivottavasti tulisi huomenna postissa.

Eiköhän tää pidä ostaa jo pelkästään sen takia että Insomniac on sitä tekemässä. Pitäähän sitä yhtä parhaista 'länsimaisista' tekijöistä tukea.

8 pelaajan co-op kuulostaa aika törkeän siistiltä, kunnon suomiporukalla olisi varmasti todella hauskaa. Tällaisten pelien takia kyllä joskus harmittaa, ettei PS3:sta tullut hankittua. Kolmannen konsolin ostoa nyt en edes harkitse. Kahteen menee jo tarpeeksi rahaa ja aikaa. :)

Resistance 2 on kahtiajakoinen kokemus. Kolme pelimuotoa eroavat monella tavalla toisiltaan: Siinä missä yksinpelikampanjan viholliset kuolevat muutamasta osumasta,

ai prkl ne on fixannu oikeastaan ainoan vian mikä oli tossa ekassa osassa :)

Ei sattunut silmään tieto. Onko tässä splitscreen yksinpelissä, jotta voisi samalla koneella pelata kahdestaan?

Ostin eilen tuon gamestopista 9,90 :) Pari peliä vaihdossa ja ennakkovaraus niin saa kohtuu hintaan kaikkea ;D

sCeNtEd: "Ei sattunut silmään tieto. Onko tässä splitscreen yksinpelissä, jotta voisi samalla koneella pelata kahdestaan?"

Ei ole, koska sen toteuttaminen ei olisi ollut mahdollista (muistellaanpa esim. kerrostalon kokoista örmyä, joka heittää pelaajaa ties minne, niin miten se kakkospelaaja kulkisi siinä mukana? ;0 Kahdeksan pelaajan co-op korvaa tuon jaetun ruudun kaksinpelin.

Tosin kaksinpeli jaetulla ruudulla onnistuu kyllä netissä, 58 muun nettipelaajan kanssa vai kuuden muun co-op-pelurin kanssa. :)

Yksinpeli ei minusta ollut niin huono kuin osa väittää, juoni ei hirveästi säväytä ja grafiikka on paikka paikoin vähän niin ja näin(toisaalta joskus se on myös todella hyvää) ja muutenkin osassa kentistä on huonot hetkensä, mutta kyllä sitä mielikseen pelaa.
Pelasin tuota 8 hengen co-op moodia myös ja jostain syystä se ei säväyttänyt niinkuin täällä muut sanovat. Noiden Co-op kenttien tekstuurit ovat välillä luokattoman huonoja ja muutenkin osan kenttäsuunnittelu on jo suhteellisen surkeaa höttöä. Metsä/puumaja alue oli se ehdottomasti paras tähän mennessä. Ehkäpä tämäkin huono kokemus johtuu pelikavereista, paha sanoa, mutta itse keskittyisin skirmisheihin ja yksinpeliin sillä tuo co-op tuntui vähän päälle liimatulta ja turhan simppeliltä, kun kerran luokkia tekivät, olisivat voineet tehdä niitä enemmän kuin 3.

Saisi turvalliset 4 tähteä minulta.

Eikun Killzone 2'sta ja ODST'tä odottamaan.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi