Sam & Max –sarjakuva kääntyi komeasti interaktiiviseen muotoon 90-luvun alussa, kun LucasArts julkaisi Sam & Max Hit the Road –seikkailupelin DOS-ympäristöön tietokoneelle. Genrensä parhaimmistoon lukeutuva point and click –seikkailu ihastutti erityisesti runsaalla ja toimivalla huumorillaan. Jatkoa klassikkosarjalle saatiin odottaa reilu vuosikymmen aina siihen saakka, kun Telltale Games ilmoitti vuonna 2005 alkavansa kehittää uutta, episodimuotoista Sam & Max –pelisarjaa. Kaikkiaan kuusi episodia ilmestyivät ensin yksitellen PC:lle ja lopulta myös Wiille koko Season Onen kattavassa paketissa.

Henkitorvena huumori

Sam ja Max kutsuvat itseään freelance-poliiseiksi. Omankädenoikeuden, kookkaiden aseiden ja runsaan väkivallan nimeen vannovan parivaljakon seikkailut ovat huumoria parhaimmillaan. Hauskuus muodostuu pähkähullusta dialogista ja tarinasta, viihdyttävistä karikatyyrisistä hahmoista, Maxin ihannoimasta yltiöväkivaltaisuudesta ja parivaljakon kommelluksista. Hilpeyttä lisäävät myös osuvat viittaukset nykymaailman ilmiöihin: pilkan kohteeksi joutuvat niin Yhdysvaltain presidentti kuin itse Internet lieveilmiöineen. Sam & Maxin sydän on edelleen huumori. 

Pelin kaikkien episodien aloituspaikkana on sama kotikortteli, josta löytyy etsivätoimisto, lähikauppa sekä kutsumusammattiaan etsivän Sybilin konttori. Lähikaupan myyjällä Boscolla on tarjolla tehtävän suorittamisen kannalta välttämätön ase tai muu vempain. Ensimmäinen selkeä tavoite on yleensä löytää kohtuuttoman suuri summa rahaa sen hankkimista varten. Sybil puolestaan on aina löytänyt uuden ammatin, josta on myöhemmin apua Samille ja Maxille tehtävässään. Sybil ja Bosco tuovat tutun mutta kuitenkin vaihtelevan elementin jokaiseen episodiin. Aina ensimmäisenä täytyy kiiruhtaa katsomaan, mitä hauskaa he ovat taas keksineet. Paino sanalla hauskaa.

Episodit kestävät keskimäärin pari-kolme tuntia riippuen hoksottimien toiminnasta. Jos pulmat eivät tahdo aueta mutta kärsivällisyyttä riittää pysymään erossa etenemisvinkeistä, voi aikaa vierähtää pidempikin tovi. Jokaisella episodilla on oma tarinansa, joka ei suoranaisesti jatku seuraavaan osaan. Niiden taustalla on kuitenkin yksi suurempi kokonaisuus, joka nivoutuu erinomaisesti yhteen finaalijaksossa. Koko kautta yhdistää hypnoosin ympärille kyhätty teema, joka saa uusia ulottuvuuksia aina eteenpäin mentäessä. Episodit noudattavat pohjimmiltaan samaa kaavaa: jutellaan tietyille henkilöille, etsitään oikeita esineitä ja käytetään niitä oikeisiin kohteisiin. Eteneminen vaatii päättelyä ja kokeilua.

Sarjakuvamaisesta grafiikastaan huolimatta Sam & Max ei ole lasten peli. Sen puzzlet ovat monesti haastavia ja nuoremmalle pelaajalle eteneminen voi käydä tuskastuttavan hankalaksi. Erityisesti hyvä englanninkielentaito on tärkeä, sillä muuten oikeiden vuorosanojen valitseminen eri tilanteissa menee hakuammunnaksi. Ilman kielitaitoa jää luonnollisesti myös paitsi hauskasta dialogista ja vitseistä.

Hiomaton timantti

Teknisen toteutuksen osalta Season One tuntuu hieman keskeneräiseltä. Ensimmäisenä silmään osuvat pitkähköt latausajat. Yksittäistapauksina ne eivät niinkään haittaa, mutta pelin luonteesta johtuen edestakaista ramppaamista tulee kohtalaisen paljon, ja latausruutu hyppää silmille aina uuteen paikkaan siirryttäessä. Pelissä on aika ajoin havaittavissa myös pätkimistä, mikä ei suoranaisesti hankaloita peliä, mutta luo osaltaan keskeneräisyyden tunnetta.

Pelin kontrollointi hoituu ainoastaan Wiimotella. Teoriassa tämäntyyppinen peli sopii kapulalle erinomaisesti: osoittaminen korvaa hiirellä ohjaamisen ja nappeja tarvitaan vain muutamia – yhdelläkin pärjää. Yksinkertaisuudestaan huolimatta ohjaus ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Ruudulla näkyvät objektit ovat toisinaan niin pieniä ja lähellä toisiaan, että osoittaminen vaatii keskittymistä ja vakaata kättä. Tämä olisi täytynyt ottaa huomioon pelisuunnittelussa. Niin ikään klikattavat tekstit ovat pieniä, mutta harmailta hiuksilta vältytään, sillä ne voi valita osoittamisen sijaan myös ristiohjaimella. Hieman hankalaa oli myös juokseminen. Kaksoisklikkaamalla hahmo juoksee vain ruudun laitaan, jolloin etenemisestä tulee joissain kohdissa töksähtelevää. Pienistä ongelmista huolimatta ohjaaminen on mukavaa, luonnollista ja ennen kaikkea yksinkertaista.

Pelin musiikkiraita on esikuvansa tapaan erinomainen. Pirteät jazz-kipaleet sopivat täydellisesti pelin vauhdikkaaseen ja humoristiseen tunnelmaan. Eräässä episodissa äänimaailma muuttuu täysin retrohenkiseksi pelimusiikiksi, mikä on kyseiseen teemaan loistava veto. Äänipuoli on muiltakin osin kunnossa. Näyttelyyn on selvästi panostettu, sillä se on eloisaa ja hahmoille uskottavaa. Puhetta kuuntelee mielellään.

Harvinaista herkkua

Sam & Max ei varmasti iske kaikkiin. Nykyään hyvin marginaaliseksi kuihtuneeseen peligenreen voi ensikertalaisen olla vaikea päästä sisälle, ja pelityypin vaatiman ajattelutavan omaksuminen saattaa olla hankalaa. Point and click –seikkailuiden faneille Season One tarjoaa takuuvarmaa ja kohtuullisen harvinaista herkkua. Tällä kertaa tulevaisuuskin näyttää 90-lukua paremmalta: Season Two on jo ladattavissa PC:lle ja saapuu Wiillekin vielä tämän vuoden aikana.