Lautailun vallankumous

Joitakin vuosia sitten kaikki me skeittailuihmiset tahkosimme Neversoftin suoltamia Tony Hawk’s sitä-ja-tätä -liukuhihnakopioita silmät ristissä ja naama näkkärillä. Maailman kuuluisimman rullailijan nimeä kantava pelisarja ei ole kehittynyt yhtään mihinkään sitten Tony Hawk’s Pro Skater 3:n, joka on muuten vieläkin se sarjan paras osa. Syyskuussa 2007 alkoi kuitenkin tapahtua: Viihde-elektroniikkaa tyrkyttävien putiikkien näyteikkunoihin ilmestyi pienehkö kanttinen levykotelo. Sen kannessa luki Skate. Loppu on historiaa.

Black Box -studion (Need For Speed -sarja) innovoima Skate luotti vankasti yhteen perusideaan; ohjaussysteemin uudistamiseen. Pikkujutulta kuulostava seikka kuitenkin mullisti virtuaaliskeittauksen täysin. Nappien painamisen sijaan flick-it-ohjauksessa jalkojen liikkeitä hallitaan oikealla tatilla ja vartalon painopistettä vasemmalla. Laudasta voi napata kiinni oikealla ja vasemmalla liipaisimilla, jotka simuloivat käsiä. Tuloksena on luonnollinen ja kiinnostava tapa hallita virtuaalilautailijan liikkeitä. Kun Skaten dekillä pääsee heittämään muutamat sessarit, ei paluuta vanhaan AXYB-näppäilyyn ole.

San-Van-a-Slamma

Alussa pelaaja istutetaan ammattiskeittaajan kenkiin, joka vapautuu vankilaputkesta ja suuntaa suorilta käsin New San Vanelonan kaupunkiin rullalauta kainalossa. Mitään hahmonkehitystä tai uusien temppujen ostamista ei harrasteta ollenkaan, kustomointi rajoittuu ainoastaan ulkomuodon viilaamiseen. Pelin kaikki trikit voi tempaista vaikka ensimmäisestä vastaantulevasta vertistä, jos sorminäppäryyttä löytyy. Ykkösosaa tahkonneet ovat heti kuin kotonaan Skate 2:n parissa, sillä flipit ja muut irtoavat tuttuun tyyliin. Skeittikykyjä testataan rönsyilevän uramoodin erilaisissa haasteissa, joita suorittamalla maine kasvaa ja lompakko lihoaa. Maineen kasvaessa vaatimukset kovenevat ja haasteet kääntyvät nousuun. Samoin käy myös palkkiotasolle. Valuutta ei tosin paljon motivoi, sillä muutaman kansikuvatienestin jälkeen rahaa on kuin Roope Ankalla. Onneksi itsensä haastaminen, rautainen pelattavuus ja supertyylikkään linjan tavoittelu pitävät meiningin kiintoisana.

Edellä mainittu rönsyilevä uramoodi selittyy sillä, että mitään yhtenäistä pakotettua tehtäväjärjestystä ei ole. Yksittäisiä haasteita ja skaboja voi pelailla vapaaseen tahtiin, ja valinnanvaraa on runsaasti koko ajan. Mikäli Pro-haasteiden valmiiksi pureskellut kuviot eivät innosta, voit kokeilla taitojasi nopeuslaskussa tai osallistua paippiskabaan, joka huipentuu aivan järkyttävän kokoiseen sisähallitapahtumaan, San-Van-a-Slammaan. Mikään hetki ei myöskään ole huono vapaalle rällästämiselle New San Vanelonan kaupungissa, sillä hienoja spotteja löytyy joka nurkasta. Jo pelkkään kikkailuun ja tutkiskeluun saa upotettua uskomattomat määrät aikaa, sillä N.S.V. kätkee sydämeensä vaihtelevaa urbaaniympäristöä aina jättimäisestä padosta pieniin sivukujiin.

Re-play

Jatko-osia joutuu harmittavan usein kritisoimaan uudistumisen vähyydestä, joskin hyvien pelien kohdalla ”lisää samaa” tarkoittaa ”lisää herkkua”. Herkuthan maistuvat aina, mutta kehitystiimin laiskuus/vasemmalla kädellä huitaisu etoo. Black Boxin pojat eivät ole selvästikään ottanut tällaisesta mitään turhia paineita, minkä voi huomata jo kaupungin nimestä. Varsinaiset uudistukset voikin yllätyksettömästi listata yhden käden sormilla – eikä haittaisi ollenkaan, vaikka metsätöissä olisi peukalon ja nimettömän menettänyt. Noh, määrähän ei kiinnosta vaan laatu. Tällä saralla Skate 2 loistaa. Liikkumista on vapautettu siten, että nyt skeittaaja osaa kävellä sekä hypätä. Pikkuesteet tai portaikot eivät siis muodosta Jerikon muuria, mutta vesialueista ei parane puhua. Satunnaisen patikoinnin ohella voi myös muokata ympäristöä rajoitetusti. Sinne tänne sijoiteltuja ramppeja ja kaiteita voi siirrellä mielin määrin luoden uusia tai parantaen vanhoja spotteja. Tietyissä tehtävissä virittely on ehdotonta, muutoin kyseinen uudistus ei taivu käyttöön. Liikuttelu käy kyllä vaivatta, mutta samojen puistonpenkkien lykkiminen on tylsää. Idea on toimiva, toteutus vain ei pelaa.

Kirkkaasti paras uutuushitti on Trasher-lautalehden ”sponsoroima” Hall of Meat -minipeli, jossa pahimmat ja parhaimmat pannutukset pisteytetään aiheutuneen vahingon perusteella. Tyylipisteitä nettoaa ilmalennon korkeudesta, nopeudesta ja muusta sellaisesta. Vanhan skaten pelimoottori loihti ruudulle erittäin veikeitä tömähdyksiä, jotka käyttäjien filmaamina täyttivät EA:n videoserverit. Potentiaali on hyödynnetty onnistuneesti, sillä HoM tarjoaa pistelaskurin kylkeen erilaisia haasteita, kuten murra kallosi kolmesti tai törmää kahteen autoon yhdellä ilmalennolla. Kaatuilu ja epäonnistumisilla mässäily kuuluu olennaisena osana skeittikulttuuriin, ja sen Black Box on sisäistänyt.

Kokonaisuutena Skate 2 on ennemminkin tukeva päivitys kuin täysiverinen jatko-osa. Aiemmin vaivannut nettikoodi on ainakin boksiversiossa taivuteltu kohdilleen, ja nettipeliin on muutenkin haettu lisäpontta Midnight Club: Los Angelesin tyyppisellä valikkovapaalla aulasysteemillä. Lautavideoiden ja kuvien räpläily sujuu näppärästi, varsinkin kun EA:n verkkosivujen suossa ei tarvitse rämpiä. Viilailut siellä ja täällä eivät kuitenkaan pysty peittämään sitä tosiasiaa, että peli on kopio edeltäjästään. Jos eläisimme maailmassa, jossa ykkösosan aiheuttamaa mullistusta ei olisi koskaan tapahtunut, Skate 2 ansaitsisi täydet viisi tähteä ja "taagii settii" -merkinnän. Reaalimaailmassa kun ollaan, suosittelisin untuvikoille ensimmäisen Skaten poimimista budjettihintaan. HC-lautailijathan ovat tämän timantin jo jostain puhaltaneet.