Syaniidia ja ylöstempauksia

Cyanide and Happiness on mustaa huumoria viljelevä nettisarjakuva. Se on vuosien ajan toiminut valopilkkuna päivilleni, tarjoten kovasti arjen ankeuteen kaipaamaani hömppähuumoria. Vuosien varrella sarjakuvan idea laajeni lyhyiksi animaatiopätkiksi. Sitten julkaistiin korttipeli, jossa pelaajat saattoivat luoda omia sarjakuvastrippejään ja vaikuttaa vitsien huipennuksiin. Nyt on vuorossa Galvanic Gamesin ja Explosm Gamesin tuottama ja tinyBuildin julkaisema videopeli Rapture Rejects.

Kun kuulin Rapture Rejectsin olevan tulossa, innostuin melkoisesti. Millaisen pelin saa aikaiseksi kun pohjana ovat ronskeihin tilanteisiin joutuvat tikku-ukot? Ensimmäisenä mieleeni tuli South Park: The Stick of Truth, ehkä tämä voisi olla jotain vastaavaa? No, ei ole. Kyseessä on isometrinen battle royale, eli Luojan hylkäämät nakataan samalle kartalle keräämään sattumanvaraisia aseita ja varusteita, ja sitten katsotaan kuka on viimeisenä hengissä.

Taivaaseen ota tykösi

Juoni on taattua Cyanide and Happinesia: on tullut se aika, kun Jumala pamauttaa pasuunaansa ja tempaisee kaikki seuraajansa kerralla Taivaaseen ennen armageddonia. Me emme olleet tarpeeksi arvokkaita Hänen silmissään, joten jäimme maan päälle rellestämään. Jumalalla on kuitenkin suunnitelma. Jäljelle jääneet ihmiset saavat alkaa tappamaan toisiaan mitä erikoisemmilla aseilla, ja sille, joka jää viimeisenä henkiin, on vielä tilaa Taivaassa. Ikävä kyllä lopputulos ei kauhean paljon muuta tuttua huumoria aseiden ja hahmon ulkonäön lisäksi sitten tarjoakkaan, vaan tuntuu ainakin vielä ikävän tyhjältä.

Ensialkuun hahmon luominen tuntuu ihan hauskalta, mutta valinnanvaraa ulkonäölle on melko suppeasti. Pelaamisesta ja tapoista saa palkinnoksi lisää vaatekappaleita ynnä muuta sellaista hahmon ulkonäön muokkaamiseen liittyvää, ja kunhan pelitunteja alkaa olla takana useampia, saadaan kyllä aikaiseksi paljon erinäköisiä hahmoja, jotka eivät mene taiston keskellä sekaisin. Mutta ulkonäölliset asiat ovatkin ainoa palkinto, eivätkä ne pelkästään jaksa pitää mielenkiintoa yllä. Hahmojen ilmeet ja animaatiot on kyllä tehty sulavasti ja hauskasti.

Hahmon luomisen jälkeen valitaan tietysti serveri ja aletaan odottamaan pelikentälle pääsyä. Pääsyä saakin odottaa useamman minuutin, koska kilpailijoita tuntuu olevan liikkeellä hyvin vähän. Ja kun kartalle pääsee, huomaa, ettei samaan matsiin osallistukkaan kuin muutama hassu vastustaja. Eurooppa-serverillä ihmisiä oli hyvin vähän; muutaman kerran otin matsia niin, että kentällä oli vain yksi vastustaja. Pohjois-Amerikan serverillä porukkaa on enemmän, mutta yhä turhan vähän. Duo-moodissa voit mitellä voimiasi suoraan kaveriporukkaasi vastaan, mikä tuonee nujakointiin lisämukavuutta.

Herran haltuun

Karttoja on pelissä vain yksi. Rappioitunut kaupunkimaisema tarjoaa kyllä mukavasti suojaa ja piilopaikkoja, yksityiskohtiin on panostettu oikein hienosti ja kaikki näyttää sopivan persoonalliselta, mutta ainoana kenttänä se käy suhteellisen pian tutuksi ja tylsäksi. Battle royale -tyylille tuttuun tapaan kenttä supistuu erän aikana armageddonin lähestyessä. Jos löydät erän alkuvaiheessa asekokoelmaasi ansoja, huomaat pian mihin kulkureiteille nämä ansat kannattaa sijoittaa, jotta vastustajien on pakostakin astuttava niihin kartan tiivistyessä. Pelaaja ei voi vaikuttaa siihen, mihin kohtaa kenttää tupsahtaa erän alussa, vaan tämä on täysin sattumanvaraista. Kameraa voi pyöritellä vapaasti, ja hahmon liikkuminen on mukavan sujuvaa.

Ansojen lisäksi sivuaseiksi on löydettävissä muun muassa F-bomb, jolla voi tappaa nurkkaan ajetun vastustajan sensuuripiippauksen ja räjähdyksen siivittämänä. Tai voit Solid Snaken tapaan piiloutua pahvilaatikkoon odottamaan pahaa-aavistamattoman vihulaisen saapumista kohdalle. Pääaseina kentältä löytyy muun muassa naulapyssy, leivinpaahtimesta tehty veitsiä sinkoava haulikko, cd-levyjä ampuva automaattipistooli, purkkapalloja tulittava kivääri ja muuta sellaista. Lisäksi kentältä löytyy erilaisia tarvikkeita, joilla parantaa hahmon HP:ta, liikkumisnopeutta tai hyökkäysvoimaa.

Miksi meidät hylkäsit?

Mutta siinäpä se sisältö sitten oikeastaan onkin. Lopputuloksen ulkonäkö on kyllä sarjakuville ja animaatioille uskollista, mutta toivoin kyllä enemmän huumoria. Jos pelistä löytyisi toinen kenttä, muutama Cyanide and Happinessin animaatiopätkä tai edes nauramaan saava sarjakuvastrippi, voisin suositella peliä tuohon alle 20 euron hintaan. Tällaisenaan en ole aivan varma. Nyt tekele tuntuu vielä melkoisen ontolta, vastustajia on vähän ja kokemus tuntuu hyvin nopeasti nähdyltä. Pakostakin mietin, oliko battle royale -tyylilaji paras mahdollinen valinta antamaan oikeutta lähdemateriaalille, jonka roisi huumori perustuu lähes poikkeuksetta hahmojen väliseen vuorovaikutukseen? Lisäsisältö olisi ainakin tervetullutta.

ladataan kommentteja...