Captain Toad: Treasure Tracker Switch

Täydellistä matkaluettavaa

Nintendo vapauttaa pikkuhiljaa pelejä Wii U -konsolin muotoisesta tyrmästään. Ja siinä ei ole mitään väärää.

Captain Toad teki debyyttinsä ohjattavana hahmona Wii U:lle julkaistussa Super Mario 3D World -tasoloikassa. Sienimiehen seikkailut olivat eräänlaisia välipaloja, joissa tallusteltiin pienissä kentissä tähtiä etsien. Seuraavana askeleena oli oma Captain Toad: Treasure Tracker samaisella konsolilla, josta ei koskaan muodostunut suurta hittiä.

Onneksi Nintendon Switch-masiina löysi kosolti innokkaamman yleisön, jonka myötä samainen peli sekä useampi muu Wii U:n helmistä on saatu isomman kuluttajakunnan ulottuville. Toad-seikkailu julkaistiin samanaikaisesti myös 3DS-käsikonsolille, joten aartehia pääsee halutessaan metsästämään vaikka useammalla alustalla. Arvostelumme käsittelee Switch-versiota, joka paljastui varsin maistuvaksi paketiksi.

Uusi vanha seikkailu

Captain Toad: Treasure Trackerin pelaaminen on perusperiaatteiltaan yksinkertaista. Pelaajan ohjastama Toad-sienikäinen tai Toadette-sienetär tallustelee ympäriinsä kompakteja kenttiä ratkoen pieniä pulmia ja keräten jalokiviä sekä tähtiä. Hahmot eivät osaa hypätä, joten tasoloikasta ei voida puhua missään kohdin. Kyseessä onkin pulmapeli kevyellä toiminnalla varustettuna.

Sankariemme liikevalikoima on varsin rajallinen. Tallustamisen lisäksi esineitä osataan nostaa sekä heitellä, ja siinäpä se melkein on. Hahmojen otsalampun voi sammuttaa yhdestä napista, ja kielekkeiltä sekä muilta reunoilta astellessa tiputaan suoraan alaspäin.

Mikäli mielii hidastaa tai härnätä vihollisia, niitä voi tökkiä oikean Joy-Con-ohjaimen toimiessa Wii-tyylisenä kursorina. Mobiilisti pelattaessa toiminto hoidetaan tökkimällä konsolin näyttöä.

Matkalukemismaista seikkailua

Juonikuvioita Kapteeni Toadin seikkailussa on vain hieman enemmän kuin jääkaapin käyttöohjeissa, mutta hyvä tarina ei olekaan tässä tapauksessa homman jujuna. Hupi saadaan vekkulista kenttäsuunnittelusta ja salaisuuksien löytämisestä.

Pienet koitokset ovat lähes kauttaaltaan mainiosti suunniteltuja, ja useista niistä löytyy erilaisia kikkoja, joiden avulla pelaajan mielenkiinto pidetään yllä. Normaalia tutkiskelua maustetaan muutamilla kaivoskärryajeluilla, joissa keskitytään heittelemään kaikkea ohikiitävää turnipseilla. Muita kohokohtia piisaa flipperipöydästä junamatkailuun ja erilaisiin kummitustaloihin.

Jokaiseen kenttään on piilotettu kolme timanttia, joista ainakin osa kannattaa kerätä parempaan talteen. Jalokivien avulla avataan näet uusia tehtäviä suoritettavaksi. Ruutujen varsinainen läpäiseminen hoituu nappaamalla niihin sijoitetut tähdet parempaan talteen.

Aikaa yksittäisen kentän suorittamiseen ei kulu kovinkaan pitkään, sillä nopeimmat koitokset selvittää muutamissa minuuteissa. Nimike sopii mainiosti lyhyempiin hetkosiin kuin mikäkin matkalukemisto konsanaan. Kaikkien salaisuuksien löytäminen vie kuitenkin aikaa, ja kerättävää piisaa kiitettävä määrää.

Paranneltu puuhamaa

Switch-version uusia ominaisuuksia ovat parannellun ulkoasun lisäksi kaksinpeli sekä Super Mario Odyssey -tasoloikan inspiroimat kentät.

Kaksinpeli on hyvinkin kevyt lisä, sillä se tarkoittaa käytännössä yksinpelitoimintojen jakamista kahden eri pelaajan hoidettavaksi. Yksi ohjaa Toadia/Toadettea ja toisen tehväväksi jää kameran kontrollointi sekä vihollisten härnääminen. Kameramiehenä tai -naisena toimiva voi myös heitellä vihulaisia juureksilla, mikä helpottaa etenemistä tietyissä kentissä aivan liikaa. Mitä vaaraa on vihollisista, jos ne voidaan kukistaa turnipsilla naamaan jo pitkän matkan päästä?

Suurta hupia kaksinpelaaminen ei ole testirupeaman perusteella, mutta nuoremmalle kohderyhmälle tämä voi sopia kuin tikkari kätöseen.

Kehutusta Super Mario Odyssey -pelistä ammentavat kentät ovat vekkuli lisä. Etenkin miniatyyri New Donk Citystä on hauska pieni pyrähdys, joka tuntuu tutulta. Tuoreet lisäykset saa avattua pelaamalla pääseikkailun loppuun tahi käyttämällä Super Mario Odysseyn inspiroimia amiiboja.

Valitettavasti Wii U -versiosta tutut Super Mario 3D Worldista lainaavat kentät ovat tiessään. Miksi myös niitä ei olisi voinut sisällyttää mukaan?

Varsin maukasta sienimuhennosta

Ulkoasua on paranneltu sitten originaaliteoksen, ja lopputulos on kaunista katseltavaa etenkin lähemmäs zoomattaessa. Kenttien yksityiskohtia pällistelee mieluusti, vaikka kaikki näkymät ovat mariomaisen kliinisiä.

Kovinkaan vaikeaksi peli ei ylly muutamia kinkkisempiä koitoksia lukuun ottamatta. Lisäelämiä sankareillamme on, mutta niiden loppuminen vaatinee jo hieman yrittämistä. Pomotaisteluita päästään lisäksi kokemaan muutamat kappaleet, joskin niistä ei ole kovinkaan suurta vastusta. Toisaalta isommat taistot ovat myös niitä harvoja tilanteita, kun pelaajan tarvitsee pistää töppöstä toisen eteen. Normaalikentissä voi pohtia ja pyöriä ympäriinsä ilman aikarajoitteita.

Jotain vaikeustasosta kertonee se, että tämä arvostelija ei tiennyt juoksunapin olemassaolosta ennen lopputekstien pyörimistä ruudulla. Kävely riittää siis vallan mainiosti koko seikkailun läpäisemiseen.

Kapteeni käskee näyttämään peukkua

Noin 80 kenttää ehättää kokea useammassa illassa, mutta lisäkestoa kokonaisuudelle saa metsästämällä pikseli-Toadeja jokaisesta kentästä erillisen moodin turvin. Lisäksi jokaisen timantin sekä pääkenttien jälkeen avautuvien koitosten haltuun ottaminen vie hetken jos toisenkin.

Captain Toad: Treasure Tracker on kepeän maistuva peli, jonka tuoreelle versiolle pitää näyttää peukunpoikasta. Se ei välttämättä mullista maailmoja, mutta on kelpo viihdettä. Kuin hyvää matkalukemista: siitä voi nauttia hetken kerrallaan pienemmissäkin osissa.

Kirjaudu kommentoidaksesi