Jan Dolski on tavallinen mies. Tai no, niin tavallinen mies kuin vain avaruusmatkan perusduunari voi olla. Kun matka menee heti alkuunsa päin puuta, on pelaajan tartuttava erikoisiin keinoihin selviytyäkseen vaarallisella planeetalla: luomalla itsestään kloonattuja, mutta muokatulla elämänhistorialla varustettuja altereita.
Selviytymissimulaattori
Kehittäjä 11 bit studios on erikoistunut kehittämään omassa nichessään, narratiivisissa selviytymisseikkailuissa, erityisen ansiokkaita julkaisuja. This War of Mine, Frostpunk ja Frostpunk 2 ovat kaikki moderneja klassikoita. The Alters jatkaa tutuilla linjoilla kerronnan ja resurssienhallinnan suhteen, mutta täysin uutena kulmana mukana on ensimmäisen persoonan seikkailua ja jopa pientä toimintaa planeetan pinnalla.
Vaikka Dolski on ainoa planeetalle laskeutumisesta selviytynyt miehistön jäsen, on liikkuvana tukikohtana toimiva erikoinen jättiläisrengas kaikeksi onneksi täysin toimintakykyinen. Planeetta on myös resurssirikas, joten metalleja, mineraaleja ja mitä erilaisimpia kerättäviä asioita löytyy ripoteltuna pitkin niemiä ja notkoja. Lisäksi maastosta löytyy matkan päämääränä toimivaa eksoottista rapidiumia, joka mahdollistaa organismien nopean kasvun. Tämän toivotaan auttavan maapalloa ekokriisistä toipumiseen.
Pian selviää, ettei koneistoa ole mahdollista ylläpitää yhden miehen voimin. Kun matkan järjestäneelle megakorporaatiolle selviää rapidiumin löytyminen, keksivät he selviytymiskeinoksi alter-kloonien tuottamisen. Firman eettisestä selkärangasta kertoo jotain se, että aluksen keskustietokoneelta löytyy Dolskin aivoista skannattu elämäkerta sekä keinot luoda muutetuilla elämänkokemuksilla varustettuja ihmisiä. Näin seuraksi saapuu pian mekaanikkoa, lääkäriä ja tiedemiestä – heidän erotetaan toisistaan lähinnä ammatin perusteella.
Returnal vai Satisfactory?
Vaikeustasoa on mahdollista säätää lennosta, mutta ainakin perusvaikeusasteella resurssipaine pysyy juuri sopivalla tasolla, joka puskee eteenpäin, mutta ei vielä kurista. Tukikohdan liikkeiden tielle tulee kaikenlaista erikoista estettä, joiden kiertämiseksi pelaajan on kyettävä löytämään ratkaisuja ennen kuin planeetan kärventävä aurinko alkaa ruskettaa alusta. Samalla on huolehdittava ruokahuollosta, terveydestä ja miehistön mielialasta.
Vaikka resurssien hallinta on hieman samankaltaista kuin kehittäjän aiemmissa julkaisuissa, tuo aluksen ulkopuolella tapahtuva seikkailu aivan uudenlaista särmää. Pelaajan voi tutkiskella planeetan pintaa, luodata maastoa, perustaa kaivoksia ja vetää niihin Satisfactoryn hengessä voimalinjoja. Tässäkin on palloteltava lukuisien resurssien kanssa, sillä liian myöhään vitkuttelu tuottaa säteilyvammoja, eikä avaruuspuvussa ole loputtomasti virtaa tai tien avaavia räjähdyspanoksia.
Planeetta on kerta kaikkiaan outo paikka, joka on varmasti kerännyt inspiraatiota suomalaisesta Returnal-toimintaseikkailusta. Aboriginaalit olennot ovat jonkinlaisia transdimensionaalisia hyytelömassoja, joista osa möllöttää paikallaan, mutta jotkut tuottavat suurempaa päänsärkyä muuttamalla kokoaan tai tuhlaamalla pelaajan aikaa aikadilataation kautta.
Kaiken taustalla pyörii erinomaisesti kirjoitettu narratiivisuus. Vaikka kaikkien hahmojen elämäntarina on yhteinen teini-ikään asti, ovat polut haarautuneet moneen suuntaan 35 ikävuoteen mennessä. Osa hahmoista on saavuttanut tasapainon, mutta mukaan mahtuu melkoisen epävakaata ja omalaatuista porukkaa. Mitä tehdä psykiatrille, jonka potilaiden lapsuuden traumat ovat identtisiä hänen omiensa kanssa? Entä itsetuhoiselle kaivostyöläiselle, joka kärsii käänteisestä haamukivusta – hänen katkennut kätensä onkin paikallaan kloonauksen vuoksi.
Monenlaiset kierrepallot pakottavat pelaajan reagoimaan yllättäviin tilanteisiin ja kärräämään resursseja niiden ratkomiseen. Valinnoilla on myös vaikutusta, eikä kaikkea voi kokea yhdellä pelikerralla. Peli myös ystävällisesti muistuttaa pelaajaa siitä, mitkä valinnat hän on edellisellä kerralla tehnyt. Tämä auttaa ohjaamaan kohti uusia kokemuksia kakkoskierroksella.
Ja papukaijamerkki kanssa
The Alters on tasapainoinen peli, joka toisaalta pakottaa pelaajan tasapainoilemaan erilaisten resurssirajoitteiden kanssa, mutta samalla puskee pelaajaa eteenpäin kohti seuraavia selviytymisen vaatimia tavoitteita. Toisaalta ainakin normaalilla vaikeusasteella tilaa jää myös pienelle haahuilulle ja vapaaehtoisten tavoitteiden suorittamiselle. Niistä myös palkitaan, erityisesti suhteiden kehittymisen kautta.
Lopputulos on loistava keitos resurssioptimointia, narratiivistä scifiä, tukikohdan rakentelua ja ylipäänsä oudossa ja vihamielisessä planeetassa selviytymistä. Pelaaja heitetään myös emotionaalisesti vaikeiden valintojen eteen. En halua spoilata liikaa, mutta sanotaan vaikka, ettei edes empaattisesti toimiva pelaaja voi suoriutua aina pelkkänä laillisena hyviksenä.
Arvosanaksi napsahtaa tämän elämyksen jälkeen suoraan vitonen ja kakkoskierroksen käynnistäminen jää kaihertamaan takaraivoa. Pitäisikö ensi kerralla sittenkin kokeilla sitä toista lähestymistapaa? 11 bit studios teki sen taas jatkaen onnistumisten värisuoran rakentamista.
