Trine 2

Olipa kerran vuonna 2009 julkaistu kotimainen seikkailupeli Trine, joka on yhä yksi kotimaisen peliteollisuuden komeimpia aikaansaannoksia. Frozenbyten satumainen ongelmanratkaisuseikkailu sulatti useita sydämiä nokkelilla pulmillaan sekä kauniilla miljööllään, joten jatko-osan julkaisu ei lopulta ollut kovin suuri yllätys. Trine 2 julkaistiin PC:llä, Xboxin Marketplacella sekä PlayStation Networkin Euroopan ulkopuolisilla alueilla jo viime vuoden puolella. Vaan hyvää kelpasi odottaa, sillä lopulta myös Sonyn kotikonsolin nimeen vannovat vanhan mantereen satusedät pääsevät hyppäämään uuden seikkailun pariin.

Olipa kerran kolmikko

Edellisosan seikkailu on takanapäin ja valtakunnassa on jälleen rauhallista. Mikään hyvä ei kuitenkaan kestä ikuisesti, joten taikaesine Trine kokoaa tutun kolmikon tutkimaan taikametsässä tapahtuvia hämmentäviä tapahtumia. Luotisuora tarina ei yllätyksiä tarjoa, mutta saduille ominaiset valtakunnat, prinsessat sekä sankarit saavat kuitenkin hymyn huulille. Pelin kahdentoista kappaleen välissä etenevä juonikyhäelmä täyttää siis vaatimukset, sillä pelin todellinen suola on komeissa maisemissa tapahtuva pulmien ratkaiseminen. Eteneminen ei ilman hahmotrion yhteistyötä onnistu, joten seikkailijoiden erikoiskykyjen hyödyntäminen on välttämätöntä. Kolmikosta vain yksi on kerrallaan esillä, mutta pelattava sankari on vaihdettavissa jatkuvasti. Ensimmäistä Trineä hivenen turhan selvästi dominoinut varas Zoya taitaa köyden avulla loikkimisen, ritari Pontius miekan salat ja velho Amadeus esineiden loihtimisen. Hahmonkehitys on pääpiirteittäin pysynyt entisellään, joten matkan varrelta löytyvillä kokemuspisteillä on mahdollista ostaa hahmoille uusia kykyjä. Velhon taikaesineiden määrää nostavia tai kakkosnelosen luonnin mahdollistavia taitoja lukuun ottamatta avautuvat kyvyt ovat kuitenkin melko kosmeettisia. Muutama edellisosasta tuttu taito on matkan varrella vaihtunut toisenlaiseen ominaisuuteen, joten pieniä uudistuksia on silläkin saralla tapahtunut.

Hahmoja koettelevat pulmat ovat järjestään onnistuneita ja riittävän monipuolisia tarjotakseen erilaisia ratkaisumalleja. Tarjolla olevia laatikoita hyödyntäen ansat ovat vältettävissä, mutta myös omat keinot ovat mahdollisia. Amadeus on levitaatio- sekä loihtimiskykyineen pulmissa ylivertainen, sillä piikikkäät ansat ovat helposti väistettävissä sopivilla esineillä. Rauhallista etenemistä painottavassa pelissä on kuitenkin myös sopivasti sorminäppäryyttä kokeilevia kohtauksia joiden suorittaminen vaatii oikein ajoitettua hyppimistä ja etenemistä. Liian vaikeita kohtauksia ei pelissä kuitenkaan ole, vaan ne muutamat enemmän pähkäilyä vaatineet pulmat johtuivat loppupeleissä pelaajan liian monimutkaisesta ajattelusta. Pulmissa vain ritari tuntuu turhalta hahmolta, sillä erikoiskyvyt painottavat Pontiuksen peliajan taistelurintamalle, samalla kun velhon kamppailut jäävät hirviölevitaatiosta huolimatta todella vähille. Vihollisten mätkiminen ei ollut Trinen vahvimpia osa-alueita eikä ole sitä vieläkään. Vaikka yksinkertaisen ja helpon taistelemisen määrä tuntuisi vähentyneen selvästi, ei se silti ole ihan muun pelin laadullisella tasolla. Harvakseltaan vastaan tulevat mörököllit ovat onneksi riittävän monipuolisia, jotta tylsistyminen onnistutaan välttämään. Pomotaistelut ovat niin kauniisti ja tyylikkäästi toteutettuja, että niiden lievä yksinkertaisuus onnistutaan peittämään.

Olipa kerran moninpeli

Kakkososan suurin uudistus on moninpelin siirtyminen myös verkon puolelle. Nettipelissä mukaan ja pois hyppääminen on mahdollista missä kohtaa tahansa, mikä tekee siitä mukavan helposti lähestyttävän. Mikäli peli on kolmen pelaajan välinen, on jokainen mukana läsnäolija sidottu yhteen hahmoon, joka on tosin vaihdettavissa toisenkin pelaajan niin halutessa. Moninpelissä hahmojen kyvyt tulevat hienosti esille, sillä jokainen hahmo tarjoaa selvästi muista poikkeavan pelikokemuksen. Taikuri on joukkuepelaajan valinta ja ritari ryntää eturivissä kohti taistelua varkaan antaessa jousipyssyllään tulta taaempaa. Matka tosin verkossa helpottuu turhankin paljon, sillä lähes jokainen pulma on ratkottavissa velhon loihtiman esineen päällä matkustamalla. Samalla kuitenkin Amadeus jää usein jälkeen odottamaan seuraavalle välitallennukselle siirtymistä muiden kipittäessä kovaa vauhtia eteenpäin. Viimeinen hengissä oleva seikkailija voi käydä herättämässä manan maille joutuneet toverinsa välietapeilla, joten optimistisemmatkaan ratkaisuviritelmät eivät koidu lopullisesti kohtalokkaaksi. Helppoudestaan huolimatta moninpeli korostaa seikkailun parhaita puolia sekä hahmojen monipuolisuutta vaatimalla pelaajilta yhteistyötä. Verkon puolella ylimääräistä verkkoviivettä tai muitakaan nettipeleille ominaisia ongelmia ei ilmennyt, joten tekninen toteutus on silläkin puolella olevan esimerkillisellä tasolla.

Ulkoasultaan Trine 2 on ehdottomasti kauneimpia pelejä koskaan. Satumainen ilme kirkkaine väreineen saa hetkittäin jopa muuan italialaisen putkimiehen seikkailut näyttämään vakavahenkiseltä rymistelyltä. Silti imeläksi taival ei jättiläisetanoista tai -sammakoista huolimatta mene. Yksityiskohdat ovat kirkkaita ja selviä, joten etenemiseen tarvittavien esineiden löytäminen ei vaadi pitkää tutkailua. Ainoa lievä ongelma ovat kuplia muodostaviin noidankattiloihin tippuneet lankut, joiden huomaaminen ei ole aivan niin helppoa kuin muiden esineiden. Ulkoasun lisäksi täydet pisteet on annettava Ari Pulkkisen loihtimille musiikeille. Jo alkuvalikosta lähtien pelaaja tuntee olevansa oikeanlaisissa tunnelmissa, sillä sopivan perinteiset kappaleet huokuvat sadun henkeä onnistumatta silti menemään kliseisiksi tai muutoin ärsyttäviksi.

Olipa kerran maanmainio seikkailu

Trine 2 on edeltäjänsä tavoin kertakaikkisen upea seikkailu tarjoten yksinkertaisista puitteista monipuolisen ja nautittavan matkan. Edellisesosasta tuttu lokalisaatiokin on pysynyt, joten hilpeä ja korkealaatuinen ääninäyttely on mahdollista saada myös suomeksi tekstitettynä. Velhon, ritarin ja varkaan tarina ei suuria koukkuja tarjoa, mutta silti peli vetää pariinsa turhankin pitkäksi aikaa kerrallaan. Pulmat ovat sopivasti edellisosaa monipuolisempia ja haastavampia tekemättä pelistä silti epäreilua tai liian vaikeaa. Tunnelmaltaan, ulkoasultaan, musiikeiltaan, pulmiltaan ja hahmoiltaan Trine 2 on Frozenbyteltä jälleen napakymppi. Sen pituinen se.

Galleria: 

Kommentit

*Luotisuora tarina ei yllätyksiä tarjoa* <--. Eli tämä ei näköjään ole yhtään sen parempi(ulkoasua lukuun ottamatta), kuin edeltäjänsä.

Ykkös osalle olisin itse antanut vain 2 tähteä. Suomalaista peliosaamista on yleensä ilo tukea, mutta rajansa kaikella. Hyvänen aika. Jotain yritystä siihen tarinan tekoon ja vihollisten suunnitteluun. Housemarque ei onneksi ole vielä kertaakaan pettänyt omia odotuksiani.

Molemmat Trinet ovat pyrkineet satumaiseen tunnelmaan myös juonen osalta, ja ovatpa siinä onnistuneetkin. Tarinahan on jälleen lähempänä lasten iltasatua kuin tavallista pelitarinaa, mikä tässä tapauksessa toimii varsin hyvin. Ymmärrän kuitenkin, että toiset haluaisivat kenties enemmän Disney/Pixar-henkisen tarinan käänteineen, jolloin Trinejen yksinkertaisuus on vähän puuduttavaa. Makuasiahan tuo kuitenkin lopulta on.

Vihollisten osalta ollaan samalla linjalla. Tuossa kuitenkin taisteluiden määrä oli varsin kohtuullinen ainakin ykkösosan vaikeimman vaikeusasteen mätkimiseen verrattuna, joten ei se ehtinyt haitata. Jos jotain prosentteja haluaa, niin mätkintää tuosta paketista ei ole kuin ehkä viidenneksen verran. Loppuaika sitten meneekin pulmia selvitellessä.

Okei. Eli jollain osa-alueella ollaan kuitenkin vähän edistytty. Minua nimen omaan ketutti ykkösessä jatkuva luurankojen joukkohyökkäys ja se, että ne vihulaiset koostuivat lähestulkoon pelkästään juuri edellä mainituista "pahiksista".

Lasten iltasatu/peli on tosiaan varmaan paras kuvaus, kun nostetaan esille Trine 1 ja 2.

Pitäisiköhän nämä jo pikkuhiljaa hommata omalle pleikkarille, vanhemman pojan(7v) kanssa on takuuvarmasti hauskaa pelattavaa... ja itsekseni myös =)

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi