Mario Party 9

Jo ammoisista nipakuusnepa-ajoista asti kuvioissa ollut, itsensä Guinnessin ennätystenkirjan pitkäikäisimmäksi minipeli(peli)sarjaksi nimeämä Mario Party on elänyt viime vuodet outoa hiljaiseloa. Kun bilepaketteja on aiemmin jauhettu myllystä ulos liki änäripäivitysten tahtiin vuoden, korkeintaan kahden välein, Wiin alkutaipaleella julkaistun kahdeksannen inkarnaation jälkeen sarjasta ei ole kuulunut mitään. Nyt, peräti viiden vuoden tauon jälkeen, sarja on vihdoin palannut bile-estradille. Toisin kuin tähän asti, uusinta peliä ei ole enää kyhännyt Hudson Soft, vaan Nintendon tytäryhtiö Nd Cube, jonka työntekijöinä on kuitenkin monia sarjaa jo aiemmin tehneitä ex-hudsonsoftlaisia.

Tauko on tehnyt sarjalle hyvää, koska ysiosaan on tullut tervetulleita uudistuksia ja muutoksia. Kun aiemmissa peleissä kerättiin kolikoita tähtien ostamista varten, nyt ahmitaan minitähtiä, joita eniten syönyt voittaa. Minitähtien lisäksi pelilaudalla hengailee niiden pahoja velipuolia minizähtiä, jotka vähennetään niitä syöneen pelaajan saldosta. Minipelejä ei enää pelata automaattisesti jokaisen vuoron päätteeksi eikä voittaja vie kaikkea, vaan muutkin sijoitukset palkitaan. Aiemmista peleistä poiketen pelaajat eivät liiku laudalla erikseen, vaan samassa kulkuneuvossa, jota jokainen vuorollaan ajaa. Yhtäaikaisen liikkumisen rinnalle olisi silti kaivannut jonkinlaista mahdollisuutta omien reittien kulkemiseen.

Eeny, meeny, mini, moe

Mario Party 9:ssä on noin 80 erilaista minipeliä. Minipeleissä taistellaan joko kaikki kaikkia vastaan tai yksin kaikkia muita vastaan. Jokaisella laudalla on kaksi pomoruutua, joissa pelaajat yhdistävät voimansa isoa pahaa sutta vastaan. Bowser Juniorin ruuduissa pikku-Bowseria vastaan käy kaksi pelaajaa. Wiin liiketunnistusohjausta hyödynnetään noin kolmasosassa minipeleistä.

Kullakin pelilaudalla on omat pikku erikoisuutensa, mutta perussisältö on aina sama. Pikaruudussa noppaa saa heittää uudelleen, paluuruudusta joutuu liikkumaan takaisinpäin. Sekoitusruudussa pelaajien liikkumisjärjestys menee uusiksi. Onnenruudusta voi saada lisää minitähtiä, kun taas epäonnenruudussa saattaa menettää niitä.

Eri ruutujen käynnistämien tapahtumien ja muiden yllätysten takia tilanne laudalla elää koko ajan.
Etenkin Bowser-ruudut, kulkureitillä olevat peräkkäiset mini(t/z)ähtiryppäät ja joillakin laudoilla vaanivat, puolet kerätyistä tähdistä vievät epäonnenkantamoiset saattavat muuttaa pelaajien sijoituksia dramaattisesti. Parhaimmillaan kilpailun tilanne saattaa kääntyä täysin päälaelleen parin vuoron aikana ilman, että asiaan voi itse käytännössä mitenkään vaikuttaa. Pelkkä minipeleissä pärjääminen ei siis peliä ratkaise, vaan onnenkantamoisilla on oma osuutensa. Tämä on toisaalta äärettömän epäreilua taitavia pelaajia kohtaan, mutta toisaalta tekee partyilystä myös jännittävämpää.

Minipelit miniongelmineen

Taitopelaajien harmiksi myös jotkin minipelit ovat puhtaasti onnenkauppaa. Onginta, mechoja pakoon juokseminen ja flipperipallona mäkeä alas vieriminen perustuvat pelkkään tuuriin. Sienitaloihin kipittävien goombien laskeminen ja tv-visailumainen korttienkääntely ovat lähestulkoon samaa sarjaa, sillä ne edellyttävät miltei epäinhimillisen hyvää muistia ja hahmotuskykyä.

Nalkuttamisen aihetta löytyy muistakin minipeleistä. Naurispellolla juureksia kiskotaan ylös nopean nytkyttämisen mahdollistavalla liikemanööverillä, minkä takia puuhassa ei ole juurikaan järkeä. Samaten yhtä palaa vailla olevia palapelejä kootessa pärjää myös koittamalla pikapikaa kaikkia paloja puuttuvaan koloseen, koska vääristä yrityksistä ei rankaista millään tavalla. Minipeleistä typerimpiä ovat taivasradalla ja jäätiköllä tapahtuvat kilpajuoksut, koska niissä ei otella erillisillä ruuduilla, vaan osallistujat juoksevat samassa, määrättyyn tahtiin skrollaavassa ruudussa. Näin ollen voittaja ei välttämättä ole nopein kilpailija, vaan se, joka vain onnistuu lopussa hivuttautumaan ruudun reunalle ja hyppäämään ensimmäisenä maalitasanteelle.

Kaikesta huolimatta itse kuitenkin viihdyin enemmän kuin ***tuunnuin minipelikattauksen parissa. Paketissa on monentyyppisiä pelejä, ja niiden ohjaustavat ovat mukavan erilaisia. Joidenkin pelien idea tai toteutus on erittäin hyvä. Itseeni kolahtivat kovimmin hyppynarukilpailu, goombakeilaus, myyrien pamputtaminen, kilpa-ajo luodeilla ratsastaen, mammantissien piirtely, pikku-Bowserin ammuskelu kaivosvaunuista ja oikeisiin suuntiin katselemisen nopeuskilpailu.

Minivikaa löytyy, isot asiat kunnossa

Mario Party 9:n uudistukset ovat tervetulleita, mutta parantamisen varaakin löytyy yhä. Vaikka taidolle ja taktikoinnille on pelilaudalla sijansa, noppapelin kyseessä ollen partyily on silti puoliksi silkkaa tuuripeliä ja saattaa karkoittaa taitopelaamisen ystäviä nimikkeen parista. Pelaajat soutavat samalla veneellä kapeaa putkea pitkin, mutta olisin toivonut myös ajoittaista mahdollisuutta edetä erikseen eri reittejä pitkin. Toimintaa katkovat Toadin neuvot ja erinäiset välianimaatiot hidastavat pelitempoa ja saattavat alkaa pidemmän päälle ärsyttää. Pelatessa kertyvillä party-pisteillä voi ostaa museosta tavaraa, mutta bonuskamaa olisi saanut olla enemmänkin, etenkin kun osa bonuksista – paraatiesimerkkinä tähtikuviot – on sangen turhaa tauhkaa, joilla ei tee oikeastaan mitään.

Väitän, että perusasiat eli itse minipelit ovat kuitenkin pääosin kunnossa ja pääsevät kokonaisuutena voiman valoisalle puolelle. Omalla kohdallani jotkin minipelit synnyttivät jopa pienimuotoista addiktiota. Joukossa on toki mätiä omenoita, ja liiketunnistusohjaustakin olisi voinut hyödyntää enemmän, mutta minipelivalikoima on kuitenkin sen verran tasokas ja monipuolinen, että jokainen löytää varmasti omansa. Mario Party 9 ei ehkä ole bilepelisarjan suuren suuri comeback, mutta mukavan tuore ja laadukkaahko uudelleenlämmittely kuitenkin.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi