Kävelysimulaattori. Sillä nimellä voisi kutsua sitä genreä, johon kuuluvat esimerkiksi Firewatch ja Everybody’s Gone To The Rapture. Samaan porukkaan sopii myös juuri Switchille rantautunut The Magnificent Trufflepigs, jota PC-pelaajat ovat päässeet kokemaan jo kesäkuusta asti.

Nimikkeen on kehittänyt Thunkd-studio, jonka työvoimasta löytyy muun muassa juurikin Everybody’s Gone To The Rapturen kimpussa olleita pelinkehittäjiä. Harmillisesti tryffelipossuttelu ei pärjää kummallekaan jo mainitulle nimikkeelle.

Ei niin magnifisentti

The Magnificent Trufflepigs on ensimmäisen persoonan kuvakulmasta kuvattu kokemus, metallin etsimiseen keskittyvä peli. Siinä pelaajat sijoitetaan brittiläiseen maalaisidylliin, Stanningin kylän pelloille, etsimään maahan piilotettuja aarteita.

Juonen keskiössä on Beth, joka pyrkii palaamaan männävuosien huippuhetkiin, jolloin hän löysi samaisilta pelloilta suoranaisen aarteen metallinpaljastimen avulla. Ongelmana on se, että peltoja ei enää viikon päästä ole, joten asialla on kiire. Apuun pyydetäänkin Adam, Bethin vanha tuttavuus, jonka kanssa ei olla pidetty yhteyttä vuosiin.

Beth opastaa pelaajaa radiopuhelimen välityksellä

Pelaaja ohjaa Adamia, kun taas Beth on käytännössä vain ääni radiopuhelimessa. Hahmoa ei nähdä lainkaan, ja jopa hetket, kun kaksikko istuu samassa autossa, kuvataan kaukaa kärryn ulkopuolelta.

Itse pelaaminen on hidasta kävelyä ympäri erilaisia aidattuja viherplänttejä. Kun metallinpaljastin pitää ääntä, kannattaa ininää kohti suunnata. Kun oikea spotti on löytynyt, painetaan paria nappia ja kaivetaan potentiaalinen aarre esiin maaemon kitusista. Sitten joko luetaan viestejä kännykän ruudulta tai kuunnellaan dialogia radiopuhelimen kautta. Tätä toistetaan siihen asti, että hahmot ottavat joko tauon etsimiseltä puhuakseen lisää tai lopettavat kyseiseltä päivältä. Ja siinäpä se.

Mikäli tämä ei kuulosta kovin mielenkiintoiselta tai pelimäiseltä, niin päätelmä on oikea. Hidas kävely ja parin napin painaminen ei vaadi paljoa ajatustyötä, joten homman pääpointtina lienee keskittyä päähahmojen pulinaan ja etenkin Bethin elämän setvimiseen. Ja setvimistähän riittää, sillä hahmolla ei mene kovin kovaa.

Päähahmot keskustelevat autossa, pelaajalle tarjotaan kuvakulmaa hitusen kauempaa

Itsensä etsimiseen, ihmissuhteisiin ja tavoitteiden saavuttamiseen keskittyvä turinointi ei valitettavasti ole sieltä kiehtovimmasta päästä. Sen kokeminen ei jätä päähän sen suurempia ajatusjälkiä, eikä trailerin lupailemia mystisempiä juonikuvioita parane toivoa. Arvion lopussa oleva traileri onkin malliesimerkki siitä, miten lauseet voi irroittaa asiayhteydestään, sillä tämä klippi jo itsessään on huomattavasti kiintoisampaa kuin mitä pelillä itsellään on lopulta tarjota.

Lukulasit käyttöön

The Magnificent Trufflepigs on ohi noin kahdessa tunnissa, mikä on melkeinpä maksimikesto pelille, jossa tehdään näin vähän varsinaista pelaamista. Ajatuksena on ollut kuulemma tarjota lyhykäisempi, yhdessä illassa koettava kokonaisuus, ja tässä onkin onnistuttu.

Koska paljoa mielekästä tekemistä ei ole, niin mitenkäs korvakarkki? Musiikkipuolella on tarjolla tunnelmallisia sävelmiä, jotka ajavat asiansa, mutta niistä ei jää mitään mieleen. Onneksi ääninäyttely sen sijaan on kunnossa, sillä Arthur Darvill ja Luci Fish hoitavat kummatkin työnsä mallikkaasti.

Ylälaidassa oleva indikaattori ilmaisee metallia olevan lähettyvillä

Erikoisesti dialogia ei voi ohittaa millään napinpainalluksella, mutta kun ääninäyttelijänsä ovat höpinänsä sanoneet, niin ruudun alalaidassa vilahtaa Paina nappia ohittaaksesi -komento noin puolentoista sekunnin ajan. Ja sen jälkeen hypätään automaattisesti seuraavaan pätkään dialogia. Jonkin sortin logiikkavirhe tuntuu käyneen.

Switch-versiosta pitää todeta se, että kyseessä ei ole kovinkaan kaunis peli. Se on näet pahimmillaan suorastaan ruma, etenkin televisioruudulta pelattuna. Kaikki vaikuttaa suttuiselta, aina puista lapiolla kasattavaan maa-ainekseen. Switchin omaa näyttöä käytettäessä asia ei pistä silmiin yhtä pahasti, mutta ulkoasu jättää joka tapauksessa toivomisen varaa. PC-julkaisu on eittämättä kauniimpi.

Tekstityksen kokoa voi suurentaa ja pienentää, mikä on hyvä, mutta siitä huolimatta Adamin matkapuhelimen ruudulla näkyvä teksti on kamalaa suttua. Teksti on sen sortin plörinää, että Switchin näytöltä pelattaessa ruutua tuli tuotua jokaisen tekstiviestikeskustelun yhteydessä refleksinomaisesti reilusti lähemmäs silmiä.

Ihan kybällä hei

Mitäpä tästä kaikesta jää käteen? Hidastempoinen kävelysimulaattori, joka ei häikäise ulkoasullaan tai mieleenpainuvalla juonellaan. Varsinainen pelattava jää myös vähäiseksi.

Lopputekstien rullaamisen jälkeen mieleen tulee ajatus, että lopputulos voisi ehkä toimia paremmin romaanina, novellina tai jonkin muun sortin kertomuksena. Nyt kyseessä on lyhyt rykäisy, joka jättää valitettavan kylmäksi useammalla tapaa.

Kirjaudu kommentoidaksesi