Vuoden parhaat, vuoden huonoimmat. Näitä asioita on hyvä punnita näin vuoden lopussa.

Toimituksemme on ehtinyt vuoden aikana pelata monen monituisia pelejä ja osa niistä ei onnistunut pääsemään siihen maaliin, johon niiden olisi toivonut pääsevän.

Vuoden 2020 karvaimpiin pettymyksiin kuului artikkelissamme muun muassa Cyberpunk 2077:n vähemmän mairitteleva alkutaival, Command & Conquer -sarjan herättely sekä koko hela vuosi noin muutenkin. Viime vuoden pettymyksiämme voi vilaista tämän artikkelin (klik) kautta.

Joonatan Itkonen

Suurena Arkane Studiosin fanina on todella raskasta todeta Deathloop armotta tämän vuoden suurimmaksi pettymykseksi. Se ei ole huonoin peli, jota tuli pelattua, mutta pettymyksenä se on ihan omassa luokassaan. Ensimmäiseen kahteen kuukauteen kokonaisuus ei edes toiminut kunnolla PC-puolella, eikä Arkanen hidas reagointi auttanut asiaa tippaakaan. Kun peliin viimein pääsi käsiksi ei voinut kuin pudistella päätä keskinkertaiselle juonelle, heikoille hahmoille ja itseään toistavalle toiminnalle. Kaikki on periaatteessa ihan ok -tasoa, mutta studiolta, joka teki Dishonored-sarjan pitää odottaa parempaa.

Deathloopin maisemissa.

Risto Karinkanta

Vuodesta 2021 piti tulla World of Darknessin luvattu vuosi. No, voin sanoa ettei tullut. Pitkään odotettu Vampire: The Masquerade – Bloodlines 2 päätyi jonkinlaiseen kehityslimboon, jossa kehitystiimi vaihtui helmikuussa, eikä uutta julkaisupäivää tai -vuotta ole julkistettu. Eipä mene julkaisijallakaan sen häävimmin, sillä Paradox Interactiven strategia on riitaa tuottava sotku, jonka seurauksena toimitusjohtaja Ebba Ljungerud irtisanoutui syyskuussa.

Jotain WoD:ta saatiin kuitenkin ulos, ja se jotain oli vampyyrien sijaan ekoterroristi-ihmissusien maailman sijoittuva Werewolf: The Apocalypse – Earthblood. Kyseessä on beat'em up -henkinen hiiviskelyrymistely, joka ei ole hienovaraista nähnytkään. Vaikka hiiviskelyä on mukana mausteeksi, on useimmiten helpointa vain repäistä paita auki ja teurastaa kaikki. No, mitä emme tekisi puolustaaksemme luontoa.

Toinen suurempi pettymys oli Battlefield 2042. Julkaisu on ainakin omalla koneellani edelleen epävakaa, ja kokemus on bugien täyttämä. Sota on helvettiä, tai ainakin helvetinmoista härväystä. Kokemuksen täydentävät muun muassa pilvenpiirtäjien seiniä pitkin seilaavat ilmatyynyalukset ja kuolema välittömästi spawnauksen jälkeen. Julkaisu ei ole huono, mutta se lienee hyvä vasta puolen vuoden lisäkehityksen jälkeen.

Hienovaraista hiiviskelyä Werewolfissa.

Petri Kataja

Jos jotain pettymyksiä pitäisi mainita, niin The Legend of Zelda: Breath of the Wildin vielä nimeämättömän jatko-osan E3-traileri oli mitäänsanomattoman turhake. Lyhykäinen traileri paljasteli vähän ja iso osa siitä oli turhaa maisemantuijottelua. Ja pelin nimi ei ole vieläkään selvillä.

Arvostelupeleistä harmittavin huijauspuijaus oli The Magnificent Trufflepigs. Traileri antoi olettaa, että kyseessä on hitusen mainion Firewatch-seikkailun tapainen nimike, jossa olisi jonkin sortin mysteeri tarjolla. Mutta lopputulos oli tylsä, ankea ja epämielenkiintoinen ihmissuhdelöntystely, jossa on pelattavaa vain nimeksi. Myös Buildings Have Feelings Too! oli ideana suorastaan nokkela, mutta toteutus jäi todella kauas toimivasta ja viihdyttävästä.

Ihan lopuksi kysyn vain, että onko Chris Pratt se paras henkilö Super Marion ääneksi tulevassa elokuvassa? Tämä roolitus saatiin tietoomme (klik) niin ikään tänä vuonna, ja internetin äänekkäimpien elämöitsijöiden mukaan tämä oli varsin huono ratkaisu. Eipä tuo ajatuksena ihan nappiosumalta kuulosta, mutta mieluusti kuulisi lopputuloksen ennen täyttä lynkkaamista. Vaikka luotto ei kovin kova ole.

Talojen kanssa puljatessa menivät tunteet ja järki

Tero Lepistö

Vuoteen mahtuu varmasti kosolti odotuksia laimeampia pelihetkiä mutta varsinaisia pettymyksiä miettiessä ei mielessä pyöri kuin yksi nimi. Battlefield 2042:n bugien kanssa kenties pystyisi elämään tai ainakin elättelemään toivoa paremmasta, mutta ikävä kyllä peruspeli ei ole hauska edes toimiessaan.

128 hengen matseissa räiskinnän ja tiimien dynamiikka on umpitylsillä kentillä sen verran pahoin hakusessa, että tätä kurssia tuskin pystytään päivityksillä korjaamaan. Portal-moodin tarjoamien muutamien vanhojen karttojen parissa viihtyy sen sijaan huomattavasti paremmin, mikä sekin tavallaan kertoo surullista kieltään DICEn pelinkehityksen nykytilasta. Ainakin Battlefieldin tapauksessa kaikki oli ennen paremmin.

Niko Lähteenmäki

Vuoden kovinta pettymystä ei tarvitse kauhean kauaa pohtia, sillä se on ehdottomasti Oddworld Soulstorm. Rakastetun Abe-mudokonin tuoreinta peliä työstettiin Oddworld Inhabitantsilla pitkään ja hartaasti, mutta julkaisussaan teos oli silti auttamattoman raa'assa kunnossa. Lukuisat bugit ja ohjaukseen liittyvät ongelmat vesittivät kokemuksen pahemman kerran, minkä lisäksi kenttäsuunnittelun taso vaihteli pelin sisällä todella paljon. Seikkailulla on hetkensä, mutta niitä hetkiä kohden on valitettavan paljon tuskaa tarjolla.

Ilmeisesti Oddworldilla tiedostettiin ongelmat melkoisen hyvin, sillä firma lanseerasi loppuvuodesta Xbox-konsoleiden version lisänimellä Enhanced Edition, ikään kuin aloittaakseen puhtaalta pöydältä. Pelin oli määrä liiskata bugit pois ja tuoda samalla hieman lisäsisältöä Xbox-julkaisun kunniaksi. Lisäksi pelin aiemmat omistajat saavat version ilmaiseksi, ja Soulstorm päivittyykin "Pleikkarilla" itsekseen ehostetuksi painokseksi.

Harmi vain, että heikkoa pelisuunnittelua ei voi korjata ehostuksilla.

Oddworld ei täyttänyt odotuksia

Kirjaudu kommentoidaksesi