Kaikki kuulostaa tähän asti varsin hyvältä, mutta kokonaisuus ei valitettavasti pysy kasassa.

Mä flippaan kohta

Flipping Death on henkistä jatkoa vuonna 2013 julkaistulle Stick It to the Man! -seikkailulle. Vaikka uutukaisessa onkin muutama tuttu naamataulu ja samanlainen ulkoasu, ei tuotoksilla ole minkään sortin oleellista juonijatkumoa. Nimikkeen kimppuun voi siis hypätä ilman sen kummempia taustatietoja.

Pelin tarina alkaa kunnolla, kun pääosassa rellestävä Penny saa potkut ja kuolee. Muutaman väärin käsityksen seurauksena sankarittaremme päätyy tuuraamaan itse kuolemaa Flatwood Peaks -kylän alueella. Tämän suuren vastuun mukana tulee suuria voimia, totta kai. Kuolleiden maailmassa loikkiva Penny pystyy puhumaan kummituksille sekä ottamaan valtaansa ihmisiä ja eläimiä elävien puolelta.

Riivattujen hahmojen vihjeitä ja huumoria sisältäviä ajatuksia voi lukea nappia painamalla, mutta kyvyt eivät suinkaan jää tähän. Vallattuja olentoja voi näet liikuttaa ja hyppyyttää omien mielihalujen mukaan. Jokaisella hahmolla on jonkin sortin kyky, jota käyttämällä ratkotaan ongelmia ja aiheutetaan sekasortoa muissa kylän asukkaissa. Ominaisuudet vaihtelevat tehokkaasta purukalustosta kykyyn pitää kirvestä kädessä – myös tirppojen ilonsekaisesta tarpeesta kakkia otetaan ilo irti. Pennyn pääasiallisena puuhana on avittaa haamuja eri ongelmien parissa, jotta tarinan isot pyörät pysyvät pyörimässä.

Aina kun flippaan Penny on irti

Isoin plussa nimikkeessä on sen veikeä ulkoasu kaksiulotteisine hahmoineen ja ympäristöineen. Maailmaa kansoittavat hahmot ovat ilmeikkäitä tuttavuuksia omine luonteenpiirteineen. Kaikki mahdollinen dialogi on puhuttua, vieläpä enimmäkseen hyvin. Muutamat kerrat olisi voinut vannoa, että Idris Elba oli lainannut äänensä tuotokseen. Musiikkipuolikaan ei anna tarvetta valittaa, sillä meno on mukavan letkeätä.

Tarinan edistäminen ei ole mahdottoman vaikeata, sillä hahmojen ajatuksia ja dialogia kuunneltaessa vihjaillaan vähän väliä oikeasta tavasta edetä. Ja mikäli matka sattuisi tyssäämään jossakin kohdin, on apuna taukovalikon liiankin avulias vihjegalleria, joka näyttää tarvittavat toimenpiteet kuvamuodossa.

Huumori on suuressa osassa Pennyn seikkailua. Dialogi on parhaimmillaan hupaisaa, mutta kokonaisuus tuntuu kovin väkinäiseltä. Tekee väkisinkin mieli verrata uutukaista Stick It to the Man! -esiosaseen, joka jätti suuhun paljon paremman maun.

Viikatteen kanssa kylään

Kontrollit olisivat kaivanneet lisää hiomista, sillä tasoloikkaaminen on liian kiikkerää puuhaa. Hyppiminen ei aina onnistu halutulla tavalla, vaan Penny loikkii ajoittain ylimääräisiä hyppyjä toisten perään. Kontrolliharmitusta ei auta toisen tatin käyttäminen viikatteen heittelyyn, etenkin kun tätä tointa pitäisi tehdä samalla liikkuen ja loikkien. Myös namiskat kartan käyttämiseen haluaisi määrittää uudelleen.

Toisin kuin Stick It to the Man!, pyörii Flipping Death käytännössä koko ajan yhdessä ja samassa kylässä. Siitä aukeaa pelatessa enemmän elintilaa tutkittavaksi, minkä lisäksi parit takaumat piristävät matkaa, mutta suurempaa vaihtelua olisi kaivannut. Tarinakaan ei tempaa missään kohdin mukaansa, eikä pahishahmo ole kovinkaan kiinnostava.

Yksi iso harmitus Zoink Gamesin uutukaisessa kyllä on. Jotta pelejä haluaisi pelata, olisi niiden oltava viihdyttäviä, vaikuttavia tai jollain muulla tapaa kiinnostavia. Valitettavasti Flipping Death ei onnistu tällä saralla, sillä nimike tuntuu monilta osin kovin keskinkertaiselta ja epäinnostavalta. Sen pelaa kyllä läpi, mutta paljoa kerrottavaa kokemuksesta ei jää.

Pituutta kuoleman kuosissa kulkemisella on noin viitisen tuntia, joskin jokaiseen kappaleeseen sijoitetut sivutehtävät lisäävät pituutta jonkin verran. Sivupuuhissa pitää muun muassa tökkiä tarpeeksi montaa hahmoa ilkeän tökkijäpahiksen roolissa tai tehdä lokin muodossa läjät tarpeeksi monen ihmishahmon päälle. Höpsöjä puuhia höpsöön peliin.

Kaksijakoinen peli

Flipping Death on harmillisen keskinkertainen nimike, joka ei tempaa mukaansa oikeastaan missään kohdin. Sitä haluaisi kehua, mutta paljoa ei ole kerrottavaa. Ulkoasu ja musiikit ovat vekkuleita, huumori osuu ajoittain maaliinsa, mutta kovin viihdyttävä lopputuote ei silti ole.

Nimike on kyllä saanut hyviä arvosteluja, joskaan en ymmärrä miksi. Itselleni tästä kokonaisuudesta jäi käteen iso pettymys.