Pintapuolisesti kaikki kunnossa
Jurassic World Evolution 3 näyttää ja kuulostaa esikuviltaan. Kaikki musiikista pieniin yksityiskohtiin asti on hiottu ihan nappiinsa ja varsinkin Jeff Goldblumin naseva kerronta saa heti olon kotoisaksi. Kehittäjä Frontier Development on selvästi Steven Spielbergin aloittaman elokuvasarjan pauloissa: harva lisenssituote on näin rakkaudella kyhätty.
Omia puistoja voi tiirailla niin korkeuksista kuin ensimmäisestä persoonasta ruohonjuuritasolta. Kummastakin katseltuna peli näyttää upealta oli kyseessä sitten PC- tai konsoliversio. Arvostelua varten Evolutionia testattiin Xbox Series X:llä 65-tuumaiselta töllöltä. Lopputulos oli kauttaaltaan nättiä katseltavaa, joskin käyttöliittymän puolesta painajaismaista. Vaikka asetuksia rukkaamalla valikot saa kiitetävän paljon suuremmiksi, niiden käytettävyys on jostain helvetin alimmalta tasolta.
Mukana on yllättävän toimiva kampanja-moodi, jossa Jeff Goldblumin huvittavan turhautunut kertoja johdattelee pelin lukemattomien mekaniikojen läpi. Tarinallisesti meno sijoittuu aikaan juuri toisen Jurassic World -elokuvan jälkeen, jossa ihmisten ja dinosaurusten on totuttava elämään yhteistuumin tällä planeetalla. Varsinaisesti mistään syvällisestä kerronnasta ei voi puhua, mutta tässä lajityypissä on nähty myös paljon huonompiakin virityksiä.
Kaikin puolin Jurassic World Evolution 3:n pitäisi olla siis mukiinmenevää viihdettä. Miksi se tuntuu siis niin auttamattoman tylsältä pelata?
Tekemistä tekemisen päälle
Jurassic World Evolution 3 on täydellinen peli, jos pitää nysväämisestä. Omassa dinopuistossa on jatkuvasti jotain korjattavaa, paikattavaa tai muuten vaan ehostettavaa. Pienimpiäkin juttuja pitää valvoa itse, kuten aitojen korjausta tai vieraiden mielihyvää. Mikäli tekoäly ei saa jotain hoidettua ajallaan, hyvä puistonjohtaja käärii hihat ja mene itse pistämään asiat kuntoon.
Se johtaa turhan usein jatkuvaan sekoiluun, jossa kokonaiskuva hukkuu pienten yksityiskohtien sekaan. Varsinkin ohjaimella ja sohvalta käsin pelattuna Jurassic World Evolution 3 johtaa nopeasti turhautumiseen. Sekoitus johtamista, rahojen kanssa painimista, sekä talkkarin hommia ei löydä kunnollista rytmiä, minkä vuoksi itse pelattavuus tuntuu kaaoottiselta. Jurassic World Evolution 3 ahtaa sisäänsä niin paljon kaikkea, että kokonaisuus kärsii.
Puiston rakenteiden korjailun ohella täytyy myös ottaa huomioon dinosaurusten vaatimukset ja terveys. Jokainen laji tarvitsee optimaaliset tilat ensin syntyä, sitten kasvaa ja lopulta elää rauhassa ilman muiden otusten häiriköintiä. Uusia lajeja etsitään lähettämällä ensin paleontologit löytämään luita ja DNA-näytteitä, joista sitten koostetaan kestävämpiä ja terveempiä yksilöitä. Sairaus, nälkä, tylsyys ja muut saalistajat ovat jatkuvana uhkana varsinkin korkeammilla vaikeustasoilla. Kaiken lisäksi krantut liskot ottavat nokkiinsa pienemmistäkin epäkohdista heidän aitauksissa.
Hauskimmillaan Jurassic World Evolution 3 on silloin, kun dinosaurukset pääsevät karkuteille ja puistonvartija voi rauhassa pohtia miten nopeasti reagoi turistien auttamiseksi. Luulisi jossain vaiheessa porukan ottavan opiksi, että näissä puistoissa on yllättävän suuri mahdollisuus päätyä itse tarjoiltavaksi.
Vieraat ovat tosin niin ailahtelevia itsekin, että välillä sitä oikeastaan vain haluaa nähdä heidän päätyvän dinojen hammastikuiksi. Jokaisella kävijällä on oma tyytyväisyysmittarinsa, joka heittelee sen mukaan, mitä he ajattelevat uusista lajeista tai tarjolla olevista hirviöistä. Mikäli uusia sekoituksia ei ole toimitettu tarpeeksi nopealla tahdilla tai nähtävyydet eivät uusiudu tarpeeksi rivakasti, niin sitä alemmaksi turistien mielipiteet lopahtavat.
Kampanja on tiukkaan rakennettu kokonaisuus, joka vie rivakalla vauhdilla eteenpäin haasteesta toiseen. Jokainen kenttä opettaa uusia puolia pelin eri mekaniikoista, mutta tahti on niin rivakka, että niihin on vaikea syventyä kunnolla kunnes ollaan jo siirtymässä seuraavaan vaiheeseen. Goldblumin nasevat sanailut siitä, miten hän on jatkuvasti yllättynyt ettei pelaaja ole mokanut vielä pahemmin eivät auta asiaa.
Kampanjassa on turha toivoa voivansa ottaa lunkisti ja rakennella, sillä peli on jatkuvasti hengittämässä niskaan, kun maitopersauruksen tyyny on liian muhkurainen. Onneksi kokonaisuudesta löytyy sandbox-moodi, jossa lähestulkoon kaikki elementit voi laittaa pois käytöstä, mikä viimein antaa mahdollisuuden vapaaseen tekemiseen.
Elokuvien lailla kertaus johtaa tylsistymiseen
Jurassic World Evolution 3 seuraa elokuvasarjan onnistumisia ja mokia yllättävän tarkasti. Aluksi kaikki on hienoa ja yllättävää. Kuten Goldblumin hahmo, Ian Malcolm, sen sanoi: "Ooh, aah, that's how it all starts". Mitä pidemmälle puistoa rakentaa tai tahkoo kampanjaa, sitä nopeammin tämän sarjan ja lajityypin seinät tulevat vastaan.
Tekemistä on näennäisesti paljon, kunnes tajuaa valtaosan siitä olevan vain nysväystä. Rakentelu on pohjimmiltaan yhtä hauskaa kuin missä tahansa muussa tämän lajityypin pelissä. On hienoa nähdä oman mielikuvituksen pohjapiirrokset piirtyvän todeksi ja puistoista saa yllättävän kauniita pienellä väsäyksellä. Mutta tekeminen on turhan usein liian monen esteen takana ollakseen täysin palkitsevaa. Ellei pelin asetuksia rukkaa oikein urakalla, itse peruskokemus tuntuu liian usein työltä hauskan sijaan.
Vaikka sarja on suoraviivaistanut tekemistä hitusen verran sen ensimmäisestä osasta, Jurassic World Evolution 3 on yhä kuin sekoitus kahta tai jopa kolmea eri peliä. Sen rakentelu on kuin laajennus Rollercoaster Tycoon -sarjaa, jossa laitteet ja oman mielikuvituksen käyttäminen ovat pääosassa. Asiakkaiden ja hirviöiden paapominen tuo mieleen Theme Park Worldin ja Two Point -sarjan häsäämisen. Lopulta itse bisnespuoli on kuin pahimmista excel-painajaisista, jossa rahojen tuloja ja menoja täytyy pitää jatkuvasti silmällä jopa verojenkin suhteen. Jokainen voisi erikseen toimia mielenkiintoisena varianttina, mutta yhteen ängettynä ne astuvat toistensa varpaille.
Tästä huolimatta tämän kaltaisia pelejä ei harmillisesti löydy mistään muualta. Jurassic World Evolution -sarja on harmillisesti ainoa, joka tuntuu olevan kiinnostunut tutkimaan Michael Chrictonin ja Spielbergin ihmeellistä maailmaa. Se on näin ollen pakostakin parasta, mitä markkinoilta löytyy. Mikäli sandbox-moodi on ainoa asia, joka paketista kiinnostaa, niin Evolutionia on helpompi suositella. Siitä saa kiitettävän vapaat kädet tehdä ja ihmetellä ilman, että peli käy jatkuvasti valittamassa jostakin.
Mutta sarjan kolmannelta osalta odottaisi jo vähän enemmän tai suurempia evoluution merkkejä. Nyt se junnaa paikallaan tutuissa kuopissa, vähän kuten sen esikuvansakin.
