Peliarvostelut

The Darkness on lisenssipelinä kaikin puolin sieltä mallikkaimmasta päästä. Lähes virheetön ulkoasu, laadukas ääninäyttely, lukuisat yksityiskohdat ja niin mukaansa tempaava kuin mielenkiintoisesti etenevä juoni siivittävät mukavasti yksinpelin läpi. Ainoastaan muutama selkeämmin todellisuudesta irrallinen tehtävä on laskemassa joukkion tasoa, mutta nekin valottavat sitä enemmän synkkää tarinaa. Yksinpeli on harvinaisen vahva kokemus, mutta valitettavan kertakäyttöinen.

Ensimmäisiä oikeasti kovia PS3-eksklusiivisia pelejä mitä meikäläisen käsiin on eksynyt.

Pelissä on hyvä tarina, persoonalliset ääninäyttelijät ja toimintakin on ihan mallillaan. Graffat ovat todella hyvät ja turkoosin sininen vesi ja syvän vihreä viidakko näyttävät erittäin houkuttelevilta. Äänet eivät mitenkään säväyttäneet ääninäyttelyä lukuunottamatta.

Suosittelen varauksetta ja lämpimästi kaikille.

Uusin Buzz-tietovisailu pistää musiikkitietämyksen koetukselle. Tiedätkö esimerkiksi kenen kanssa Madonna on naimisissa? Entä osaatko tunnistaa kappaleita pelkän melodian perusteella?

Musavisaa pelataan veikeillä Buzz-ohjaimilla. Saman ruudun ääreen mahtuu jopa kahdeksan musiikkineroa, mutta vain nopein ja tietävin kilpailija kahmii eniten pisteitä. Pop-tähtien ihmissuhdekuviot tai ikivanhat kappaleet eivät välttämättä ole kaikille tuttuja, mutta onneksi arvaamallakin pääsee pitkälle. Ahkerat radionkuuntelijat ovat tässä pelissä vahvoilla.

Idea on hieno ja toteutus näyttävä, mutta uutuudenviehätys karisee nopeasti pois ja pelaamisesta tulee pitkästyttävää puurtamista.

Mass Effect on kerrassaan eeppinen roolipeli, joka painottuu vahvasti toimintaan. Tämä ei ole Metal Gear Solid 4:n kaltainen elokuva, jota katkovat peliosuudet. Interaktiivisuus on vahvasti mukana välinäytösmaisissa keskusteluissa, joissa pelaaja saa valita vastauksensa vaihtoehdoista. Välissä on rentouttavaa tuulettaa oikein kunnolla ja mätkäistä sitä rasittavan uteliasta reportteria turpaan.

Uncharted: Drake's Fortune on puhdas Hollywood-toimintapläjäys. Alku lupaa rauhallisempaa seikkailua, mutta noin kymmentuntisen tarinan aikana lahdataan piraattiparkoja pienen armeijan edestä. Pulmatilanteet ovat yleensä luokkaa "Osaatko ampua räjähtävää tynnyriä". Ja räjähtäviä tynnyreitähän pelissä viljellään kuin Doomissa konsanaan. Ääninäyttely, animaatio ja visuaalisuus ovat kelpo työtä, mutta kerronnallisesti on turha odottaa mitään ihmeitä.

Heavenly Sword on varsin rehellinen mättöpeli. Se sisältää messevää hakkaamista - ja paljon. Päähenkilö on hot, hahmot hyviä, maisemat kauniita ja taistelu toimivaa. Elokuvamaiset tuotantoarvot näkyvät välianimaatioissa ja ääninäyttelyssä, jotka ovatkin kaikkien aikojen parhaiden joukossa.

Muistan vielä varsin elävästi, kuinka sain ensimmäisen kosketukseni Metal Gear Solidiin serkkujeni PSonella lähes kymmenen vuotta sitten. Omaperäinen sekoitus jännittävää agenttitoimintaa, hulluja pomotaistoja ja vieläkin hullumpia juonikuvioita jäi lähtemättömästi mieleen, ja peliä oli pakko päästä jatkamaan kotona. Samanmoisen yllätyksen koin jälleen sarjan neljännen osan kohdalla, sillä olin ennen julkaisua suhtautunut peliin jopa välinpitämättömästi ja samalla puolitahallisesti välttynyt kaikelta hypeltä.

Bad Companyn kontrollit ja pelimekaniikka tuntuvat Halo 3:een ja Call of Duty 4:ään tottuneen mielestä varmasti oudolta, mutta kunhan pelien erilaisuuteen pääsee sisälle, paljastuu kuoren alta viihdyttävä moninpeli. Taistelukentällä on oikeasti tunnelmaa, kun tankit jylläävät, tykistökeskitykset pauhaavat ja miehet juoksevat. Visuaalisesti kokemus on vaikuttava, mutta ennen kaikkea erinomainen äänimaailma auttaa luomaan hienoa tunnelmaa.