Uuden sukupolven elinkaarta on kulunut nyt puoli vuotta ja risat. Vaikka koneita on myyty maailmanlaajuisesti kiitettävät määrät, moni on varsinkin pohjolassa jäänyt nuolemaan näppejään. Onko hyppy tulevaisuuteen kuitenkaan vielä hintansa arvoinen? Yksinoikeuksien jäädessä historiaan, seuraavan konsolisukupolven suurin haaste on vakuuttaa pelaajat siitä, että niihin kannattaa panostaa.

Uusi uljas maailma

Viime vuonna alkanut pandemia jyllää edelleen, ja Intelin mukaan piirisirujen valmistuksessa oleva viiveet jatkuvat vielä vuosia. On hyvin mahdollista, että paluu edes etäisesti tavalliseen kestää vielä ensi vuoteen. Samalla myös uudet julkaisut ovat viivästyneet, ja monet AAA-pelit siirtyivät suosiolla odottamaan suotuisampia ensi-iltoja. Näistä suurimpia ovat varmasti Halo Infinite ja God of Warin vielä nimeämätön jatko-osa. Infinite tipahti paraatipaikalta Series X -julkaisusta kokonaisella vuodella eteenpäin, kun taas God of War odottelee vielä virallista julkaisupäivää jossain 2022 kieppeillä.

Tosiasia kuitenkin näyttää olevan, että uusi sukupolvi olisi voinut odottaa julkaisua 2021 syksyyn, ellei pidemmälle. Vaikka tuliterä rauta on tuonut paljon kaivattuja päivityksiä konsoleille, molemmat kilpakumppanit ihmettelevät vielä lähtökuopissa vailla päämäärää.

Ensimmäinen vuosi on aina vaikea uudelle konsolille, sillä kehittäjät eivät vielä tiedä tarkkaan mitä kaikkea tuoreella raudalla voi takoa. Edellisen sukupolven koneet vaativat myös tukea ainakin muutaman vuoden verran, jonka seurauksena myös kehitys junnaa paikallaan. Vaikka Sonyn pääjehut uhosivat vielä vuosi sitten uskovansa sukupolvien tärkeyteen, tällä hetkellä miltein jokainen tuleva PS5-peli ilmestyy myös vanhalle raudalle.

Kaikkea kaikille

Muuttuva maailma aiheuttaa myös sen, että yksinoikeuksia ei enää nähdä samalla tavalla. Varsinkin Microsoft on kääntänyt kelkkansa täysin vajaassa vuosikymmenessä. Viime sukupolven katastrofaalinen lanseeraus pimensi erinomaisen konsolin koko elinikää, eikä vihreä jätti halua tehdä samaa virhettä toistamiseen.

Xboxin muodonmuutos monialustakeskukseksi, joka toimii sisäänheittäjänä Microsoftin omaan ekosysteemiin, on enemmän kuin tervetullut. Series S- ja X -konsolit panostavat roimasti Xbox Games Passiin, johon valtaosa uutuuksista saapuu julkaisupäivänä palvelun tilaajille. Netflixin kaltainen vuokrauspalvelu poistaa fyysisten kappaleiden välikäden kokonaan.

Games Pass antaa myös PC-pelaajille mahdollisuuden nauttia uutukaisista samalla tilauksella. Niille, jotka omistavat sekä konsolin ja pöytäkoneen, pelipassin tilaus on miltein pakollinen hankinta.

Xboxin suurin ongelma onkin yksinoikeudet, joita pelijätillä on alkanut kahmia urakalla. Mutta monet tulevista messiaista ovat vielä vuosien päässä. Tämän vuoksi Halo Infinite on joutunut suurennuslasin alle. Kauan entinen pelialan titaani pystyy kantamaan kokonaista konsolia harteillaan, varsinkin kun Xbox on jäänyt myyntitilastoissa roimasti jälkeen?

Perinteitä kunnoittaen

Sonyn alusta pitää vielä kiinni vanhoollisesta julkaisumallista, mutta jopa hitaasti muuttuva yhtiö on tajunnut PC-puolen vokottelun tuottavan tulosta. Viime vuonna julkaistu Horizon Zero Dawn oli valtava menestys myös tietokoneella, ja tänä vuonna myös Days Gone siirtyi ulos aidatusta puutarhasta. Huhujen mukaan Sonyn ikoninen Nathan Drake hyppää Steamin kelkkaan lähiaikoina.

Vaikka Sonyn nykyinen pomo Herman Hulst väittääkin, että PlayStation on edelleen heidän silmäteränsä, on vain ajan kysymys kunnes yksinoikeuksien pitkäaikainen ote herpaantuu. Varsinkin jos huhuiltu yhteistyö Steamin kanssa toteutuu.

Sonyn uhoaminen saattaa kuitenkin olla ennenaikaista. Varsinkin nyt, kun uusi sukupolvi on tuntematon korpimaa ainakin seuraavat kaksi vuotta. Alkukevällä saapunut Returnal oli mukava yllätys, joka ei kuitenkaan mullistanut pelimaailmaa. Kesäkuussa julkaistu Ratchet & Clank: A Rift Apart on huikea maistiainen tulevasta, mutta se on myös viimeinen aito seuraavan sukupolven julkaisu pitkään aikaan. Lopulta pelaajia on houkuteltava muullakin kuin vain lyhyemmilla latausajoilla.

Toisin kuin huhut kertovat

Konsolien kuolemisesta on kuitenkin typerää puhua. Jos myyntilukuja katsoo niin elämme pelaamisen kulta-aikaa, joka ei näytä merkkejä laantumisesta. Mutta tulevaisuus ei kuitenkaan näytä niin yksioikoiselta kuin mitä olisi veikannut viime sukupolven alussa. Syvälle kaivetut juoksuhaudat alkavat tyhjentyä pelaajien vaatiessa entistä enemmän yhdistäviä tekijöitä. Vielä kymmenen vuotta sitten pelattiin vain niiden kanssa, joilla oli sama konsoli. Nyt cross-play mahdollistaa rautarajojen purkamisen lähestulkoon täysin.

Onko seuraava askel yksinoikeuksien purkaminen? Entä sen jälkeen? Nykyisellä raudalla uusien konsolien pitäisi jaksaa ainakin seuraavat seitsemän vuotta, ja se on valtava aika teknologian kehityksen kannalta. Haluaako seuraava sukupolvi pelaajia edes istua silloin telkkarin ääressä, vai olisiko silloin jo mahdollista kantaa Switchin ja PlayStation Vitan kaltaista hybridiä taskussa?

Jos kuitenkin ensin odotetaan, että kaikki saavat uudet koneet edes kotiin.

Kirjaudu kommentoidaksesi