Aurinko porottaa paahtavasti pilvettömän taivaan laelta. Lämpötila nousee 35 asteeseen, hiki virtaa ja ketutus senkun kasvaa kasvamistaan. On siis täydellinen hetki vetää verhot tiukasti kiinne, laittaa ilmastointilaite täysille ja testata Arkham Horror Third Edition -lautapeliä.

Kauhunväristyksiä-blogissa käsitellään populaarikulttuurin kauhuteemaista tarjontaa.

Ennen kuin pääsimme Arkham Horror -lautapelin kimppuun oli pelitila valmisteltava juhlakuntoon. Parin kuukauden pituisen hellejakson ansiosta kotimme lämpötila huitelee 30 asteen kieppeillä päivin öin, joten siedettävän lautapelikokemuksen saamiseksi täytyi hieman kikkailla huonekalujen kanssa. Ensimmäinen tehtävämme olikin ruokapöydän raahaaminen keittiöstä makuuhuoneeseen ilmastointilaitteen lempeän tuulahduksen ulottuville. Rankan fyysisen ponnistelun jälkeen nostimme päivän kunniavieraan pöydälle ja aloimme tutkimaan sen sisältöä.

Perinteiset nopat pilaavat kaiken

Laatikon uumenista paljastui jälleen kerran kasoittain varsin laadukkaita ja näyttäviä pelivälineitä: pelikortteja, toisiinsa kiinnitettäviä pelilaudan palasia sekä lukuisia pahvisia tokeneita. Jos jostakin on pakko napista, niin pientä pettymystä minussa aiheuttivat tuiki tavalliset kuusisivuiset nopat. Esimerkiksi Mansions of Madnessissa heitellään tyylikkäitä kahdeksansivuisia noppia, joihin on maalattu erilaisia symboleja, kuten elder sign -merkkejä. Erikoisnoppiin verrattuna tavalliset arpakuutiot tuntuvat todella tylsiltä vaihtoehdoilta, eikä niiden hiplaileminen tuota samanlaista tyydytystä. Myöskin säilytystilan puute sai minut taas näkemään punaista, sillä pelimerkkejä joutuu säilyttämään lootan pohjalla ihan sikin sokin ja vinksin vonksin.

Pelilauta ja muut härpäkkeet tarvitsevät paljon tilaa

En tiedä johtuiko se hermoja kiristävästä helteestä vai omasta tyhmyydestämme, mutta ensimmäisen pelikerran alkuvalmisteluissa meillä kului yli tunti. Ennen varsinaisen koettelemuksen alkua on kasattava pelilauta ja jaettava kortit useisiin eri pakkoihin tiettyjen ominaisuuksien perusteella. Juuri tuo korttien järjesteleminen aiheutti eniten hämmennystä ja päänvaivaa, mutta uskoisin touhun sujuvan jouhevammin seuraavalla kerralla.

Jos pelaajilla on kokemusta muista Arkham Horror Files -sarjaan kuuluvista yhteistyöpeleistä, niin tämän tekeleen sääntöjen oppimisen pitäisi luonnistua sangen kivuttomasti. Pelaaminen on oikeastaan melko yksinkertaista, vaikka sääntökirjan sivuilta löytyykin lukuisia pikkiriikkisiä kommervenkkeja.

Kohta suuria muinaisia sattuu leukaan...ehkä

Ultimaattisena päämääränä on rökittää pahat suuret muinaiset. Tämä hoituu tutkimalla Arkhamin kaupunkia, keräämällä vihjeitä sekä taistelemalla varjoissa vaanivia vihollisia vastaan. Aluksi pelaajilla ei ole harmainta hajuakaan miten peli voitetaan tai hävitään, mutta onneksi heille annetaan pieni vihje siitä, mitä heidän pitää tehdä edetäkseen tarinassa. Ensimmäisessä skenaariossa meidän täytyi esimerkiksi kerätä kolme vihjettä kaupungin synkiltä kujilta, jonka jälkeen saimme uuden tehtävän ja tarina nytkähti hieman eteenpäin. Ainakin kahdestaan pelatessa kaikki etenee ällöttävän hitaasti – yksi skenaario saattaa kestää jopa runsaat kolme tuntia onnenkantamoisten määrästä riippuen.

Oma tutkija valitaan 12 pelihahmon joukosta

Pelikierros on jaettu neljään eri vaiheeseen. Kaikki alkaa toimintavaiheella, jonka aikana pelaajat muun muassa liikkuvat paikasta toiseen, hyökkäävät vihollisen kimppuun tai keräävät kiliseviä kolikoita taskujensa pohjalle. Tämän jälkeen pelilaudalla hilluvat pahikset pääsevät tositoimiin, eli tekevät kaikkensa etteivät tutkijat onnistuisi tehtävässään. Kolmannessa vaiheessa pelaajat nostavat pakasta kortin, jossa on lyhyt tarinanpätkä sekä pieni dilemma, joka ratkaistaan noppia heittämällä. Jos arpakuutioiden silmäluvuissa komeilee numero viisi tai kuusi, ovat seuraukset positiivisia. Muilla tuloksilla tutkijalle käy köpelösti. Viimeiseksi on vuorossa Mythos-vaihe. Tässä kohdin pelaaja nostaa pussukasta kaksi satunnaista pelimerkkiä, jotka tuovat pelilaudalle lisää kammottavia asioita tai kerättäviä vihjeitä.

Kaksin aina kaunihimpi vai onko sittenkään?

Peruspelin mukana tulee neljä eri skenaariota, joista aloittelijoille suositellaan Approach of Azathoth -nimistä tarinaa. Ensikertalaisina valitsimme tietysti tämän skenaarion, ja turpiinhan siinä taasen tuli ihan kunnolla. En oikeasti tiedä, emmekö vain osaa pelata, vai ovatko Fantasy Flight Gamesin teokset oikeasti näin hankalia. Arkham Horror -lautapeli on tarkoitettu 1–6 pelaajalle, mutta kokemuksemme perusteella tuntuu siltä, että voittaminen on melkeinpä mahdotonta kahdella pelaajalla. En siis voi suositella teosta pienelle porukalle, vaan se vaatii ainakin 3 pelaajaa tai mieluusti enemmän.

Arkham Horror Third Edition on ihan miellyttävä, tarinapohjainen yhteistyöpeli. Jo peruspelissä riittää tahkottavaa kymmeniksi tunneiksi, ja hankkimalla lisäosia puuhan määrä kasvaa moninkertaiseksi. Tekeleestä täysin rinnoin nauttiminen vaatii kuitenkin useamman pelaajan, sillä kahdestaan voittaminen tai edes keskinkertaisen lopputuleman saavuttaminen on työn ja tuskan takana.

Vaikka pelisessiomme oli vilpoisan viihdyttävä, sykkii sydämeni ensirakkaudelleni eli Mansions of Madnessille, eikä Arkham Horror onnistu hurmaamaan jalkoja altani tuon ihanuuden tavoin.

Peli-info:
Pelaajamäärä: 1–6 pelaajaa
Ikäsuositus: 14+ vuotta
Pituus: 120–180 minuuttia

Kirjaudu kommentoidaksesi