Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Petri Katajan blogi

Netflixin Squid Game lienee viimen vuoden suurin, tai vähintään yksi suurimmista, sarjauutuuksista. Yli kymmenen vuotta kehitteillä ollut nimike vei katsojansa Etelä-Koreaan hengenvaarallisten leikkien pariin. Viihdyttävä sarja, ei siinä. Mutta entä onko niin ikään Netflixiin julkaistu Criminal tuttu?

Siinä missä Squid Game loistaa erikoisella ideallaan ja hulppeilla lavasteilla, on Criminal käytännössä yhden tapahtumapaikan kokonaisuus, jonka kohokohtina toimivat upeat näyttelijäsuoritukset mukaansatempaavien kuulustelujen kera.

Sarjoilla ei ole paljoa tekemistä keskenään, ellei lasketa sitä, että kumpikin eepoksista on katsottavissa Netflixistä. Käytetään kuitenkin tätä ontuvaa vertailua hyväksi ja nostetaan esille yksi striimauspalvelun piilotetuista helmistä, joista en muista nähneeni tai kuulleeni minkään sortin keskustelua. Criminal ansaitsisi enemmän huomiota!

Ja pienenä huomiona: tarkoitan sarjan brittiläistä versiota. Muiden maiden versioihin en ole itse tehnyt yhtä syväluotaavaa katsausta.

Näillä tähdillä päästään kuuhun

Criminal on käytännössä psykologista draamaa, jossa kuulustellaan yhdestä tai toisesta rikoksesta epäiltyjä henkilöitä. Tapahtumapaikkana on itse kuulusteluhuone, yksisuuntaisen peilin takana oleva seurantasoppi sekä näiden ulkopuolella oleva käytävän ja aulan sekoitus. Yksinkertaista, mutta sitäkin toimivampaa.

Katsojille nimittäin tarjotaan mielenkiintoisia, hiljalleen avautuvia, suorastaan kieroja tai oivaltavia juonikuvioita, kun selviää mitä (jos mitään?) kuulusteluun päätynyt epäilty on tehnyt. Katsojalla on täsmälleen niin paljon tietoa kuin mitä kuulustelun aikana selviää. Käsikirjoitus on parhaimmillaan upeaa, mutta kaiken tämän kruunaavat vierailevien tähtien näyttelijäsuoritukset.

David Tennantilla on juttu kesken.

Ja siis ne näyttelijät! Tässä katraassa piisaa tuttuja nimiä. Tai jos ei suoranaisesti joka taloudessa tunnistettavia nimiä, niin vähintään tuttuja kasvoja ja naamatauluja.

Ensimmäisessä jaksossa syytettyjen penkkiin istutetaan itse David Tennant, tuttu mies muun muassa sarjoista Dr. Who, Jessica Jones ja Broadchurch. Aina yhtä taidokas mies nähdään varsin epämiellyttävänä miehenä, jolla ei ole ensi alkuun paljoa kommentoitavaa. Kunnes. Ihokarvat nousevat parhaimmillaan pystyyn Tennantin ja kumppanien suorituksista.

Piinapenkissä nähdään muissa jaksoissa muun muassa Hayley Atwell (mm. Agent Carter ja tänä vuonna toivottavasti julkaistava Mission: Impossible 7), Kit Harington (Game of Thronesin Jon Snow) ja Kunal Nayyar (The Big Bang Theoryn Raj).

Hienoja näyttelijäsuorituksia kiinnostavilla juonikuvioilla. Eipä tästä voi olla pitämättä.

Mielenkiintoinen pieni asia on, että samoissa espanjalaisissa lavasteissa kuvattiin myös Criminalin muiden maiden versiot. Sarja sai yhdet kolmijaksoiset kaudet ranskalaista, saksalaista ja espanjalaista versiotaan brittikauden ohella. Brittiläinen tuotanto sai kaksi kautta, muut näyttivät jääneen yhteen.

Vahva suositus

Omissa kirjoissani Criminal on yksi Netflixin mielenkiintoisimmista sarjoista. Jos pitäisi valita katsonko uudelleen Squid Gamen vai Criminalin, voittaisi jälkimmäinen. Vaikka eipä näillä kahdella tuotannolla tosiaan ole paljoa yhteistä.

Toivottavasti tämän jutun perusteella kriminaalituotanto saisi muutamat katsojat lisää.

Hieno sarja joka tapauksessa. Katsokaa se. Tai älkää, mutta siinä tapauksessa missaatte jotain varsin mainiota.

Kirjaudu kommentoidaksesi