Toni Turusen blogi
Lukijalle: jos haluat aloittaa suoraan blogin pääaiheesta, siirry väliotsikon "Matka alkakoon" kohdalle.
Muistoja aiemmista konsolisukupolvista
Ennen pääteemaa palaan ajassa taaksepäin PlayStation 3:n aikaan, jolloin noudin oman kappaleeni tutusti kivijalkaliikkeestä. Sarjan kolmatta masiinaa jonotin noin sadan muun kanssa pelikaupan yömyyntijonossa. Hetki oli siitä hassu, että odotin palkan kolahtavan tilille tuttuun aikaan, noin kello 00.25, muuten en olisi konetta pystynyt ostamaan. Olin kaupassa sisällä noin kello 00.10 ja kerroin, että teen kaupat heti rahojen kilahdettua tilille. Jono lyheni lyhenemistään, ja kuulin myyjien sanovan, että putiikki suljetaan jonon loputtua. Tarkistelin tilini saldoa jatkuvalla syötöllä noin kahden minuutin välein. Mukana ollut kaveri sai pelikoneensa, mutta ei malttanut enää jäädä odottamaan, vaan lähti autolleen, jonka kyydissä olin itsekin tullut.
Kun jäljellä oli vain kourallinen asiakkaita, sain lopulta helpottavan tiedon palkan saapumisesta, ja mukaan lähti PlayStation 3, ylimääräinen ohjain ja Resistance-peli. Kirosin, kun kaveri oli lähtenyt vain noin 7 minuuttia aiemmin, joten piti turvautua taksiin. Noin 800 euron ostosten jälkeen muutaman kympin taksireissu ei tuntunut kuitenkaan enää miltään. Kun sain konsolin kytkettyä verkkoon, sain jo ensimmäisen privaviestin postilaatikkooni. Siinä luki "En saa levyasemaa auki". Nauroin, sillä olin nähnyt Sonyn maahantuojalla PlayStation 3:n jo paljon ennen julkaisua ja tiesin, että siinä ei ole enää telakkaa pelilevyille. Viesti oli samalta kaverilta, joka oli mukana jonottamassa.
Kyseinen PlayStation 3 ei kestänyt aivan konsolisukupolven loppuun, sillä YLOD (Yellow Light of Death) hajotti sen noin puoli vuotta ennen PlayStation 4:n saapumista, eikä koneelle tehdyistä ensiaputoimenpiteistä ollut apua. Ostin toki uuden PlayStation 3:n tilalle, koska noin 200 euron hintalappu ei kuulostanut kovin pahalta, mutta PlayStation 4:n kohdalla odotin silti lähes puoli vuotta ennen kuin hankin sen Warframe-ilmaispelin houkuttamana. Kyseinen julkaisu mahtuu kolmen pelatuimman PlayStation 4 -pelini joukkoon lähes 700 tunnin voimalla, joten se oli ehdottomasti kaivattu sykäys, joka sai siirtymään seuraavaan sukupolveen.
Loputon odotus vuonna 2020
Kun PlayStation 5:n julkaisu alkoi lähestyä, odotin kaiken järjestyvän vähän liiankin helposti aikaisempien vuosien tapaan. Kun paikalliseen pelimyymälään tehtiin porukalla tilaus 7:n PlayStation 5- ja 5:n Series X -konsolin osalta kesäkuussa, olimme suhteellisen varmoja, että isompi tilauserä ajaisi jotenkin jonon edelle. Kun julkaisupäivä lähestyi, alkoi liikkua puheita konsolien saamisesta vasta joskus alkuvuodesta 2021! Epätoivo iski. Laitoin varauksia moneen paikkaan, kyttäsin kellonaikoja, yritin jonottaa verkossa ja puhelimessa, ei tärpännyt.
Lopulta sain sisäpiirin vinkin eräältä taholta, että tietyssä myymälässä alkaa PlayStation 5 -konsolien myynti klo 11.00. Tyrmistyin, sillä konsoleiden myynti oli aloitettu jo noin 10 minuuttia aiemmin, ja itse soitin pääkallopaikalle vasta kello 10.54. Pääsin juttelemaan myyjän kanssa noin kello 11.06 ja sanoin, että "varaa mulle äkkiä yksi digimallinen PlayStation 5, vai joko ne loppuivat?". Lupasivat toimituksen alle kahden viikon päähän, ja lopulta odotus oli ohi, noin kaksi viikkoa virallisen julkaisupäivän jälkeen. Eivätkä muutkaan varaukset menneet hukkaan, sillä läheisimmät kamut nappasivat niiden avulla konsolit itselleen.
Matka alkakoon
Pahoittelut niille, jotka tulivat lukemaan vain 2,5 vuoden ajan perkausta, mutta puhe- tai kirjoitusripulin iskiessä vuodatusta on vaikea pysäyttää. Sitten asiaan.
Uuteen käyttöjärjestelmään kirjautuminen vanhoilla tunnuksilla oli tutun helppoa, joten siitä ei sen enempää. Tiesin etukäteen, että latausajat ovat nopeampia SSD:n ansiosta, mutta vain 825 gigan kovalevytila mietitytti suuresti. Eihän moinen riitä mihinkään, mikäli pelien koot kasvavat kasvamistaan, tuumasin jo etukäteen. Myöhemmin selvisi myös, että jokainen asennettu peli tarvitsee omat järjestelmätietonsa, jotta ne toimivat oikein. Kurkistus tallennustila-välilehteen paljastaa, että todellisuudessa kovalevylle mahtuu vain noin 667 gigaa.
Vertailuna kirjoitushetkellä konsolin pääkovalevylle asennetut pelit vievät 457 gigaa tilaa, joka aiheuttaa noin 60 gigan ylimääräisen varauksen järjestelmätietoihin. Peleille varattu tila tuntuu todella pieneltä, kun ajattelee, että yksi ainoa asennettu julkaisu voi viedä tilaa reilusti yli 100 gigan haamurajan. Itselleni yksi parhaista uudistuksista (ja lisää kovalevyn gigoja ahmivista ominaisuuksista) koskee videoleikkeitä, joita voi ottaa kovalevytilan salliessa 15 sekunnista jopa tunnin mittaisiin videoihin. Tosin nämäkin syövät kovalevytilaa melko lailla, mutta päällimmäisenä ajatuksena videoiden ottaminen ja jakaminen muille on melko vaivatonta puuhaa.
Reilun 2,5 vuoden aikana olen joutunut jatkuvasti arpomaan, mitä pelejä säilytän kovalevyllä, juuri tilanpuutteen vuoksi. Tämä on joskus jopa vaatinut edellisenä päivänä etukäteen sopimista omissa vakiopeliporukoissa, kun ei ole varmuutta, onko aiottu ryhmäpeli kaikilla asennettuna. Näin etenkin silloin, kun kyseessä on isompi möhkäle (Call of Duty, Red Dead Redemption 2, köhköh!).
Kaivetaan kuvetta ja vaihdetaan posin puolelle
Reilun kahden vuoden jälkeen annoin lopultakin periksi tilanpuutteelle. Törsäsin 310 euroa 2 teran suuruiseen lisäpalikkaan, jota varten PlayStation 5:n sisällä on paikka. Kyseessä ei siis ole kiintolevyn vaihto, vaan konsolin alkuperäinen 825 gigan kovalevy lasketaan lisäpalikan ohella saldoon mukaan. Asennus sujui kivuttomasti YouTubesta löytyneen kattavan ohjevideon avulla.
Yhtäkkiä kaikki muuttui paljon sujuvammaksi. En tarvinnut enää ulkoista teran kokoista PlayStation 4 -ajan kovalevyä, joka oli aiemmin helpottanut tilanpuutetta edellisen sukupolven asennettujen pelien varastona. Saatoin asentaa pelattavana olevat PlayStation 4 -pelit nopeammille kiintolevyille, eikä tarvinnut kärsiä edellisen konsolisukupolven hitaista latausajoista. Peliarvosteluita tekevän näkökulmasta ei myöskään tarvinnut ajatella "mahtuuko tämän asennus kokonaan" tai "mitä ihmettä oikein poistaisin asennettujen listalta". Nyt riittää, että puran videoklippivarastoani ja poistan pelaamattomia pelejä nykytahdilla arviolta noin puolen vuoden välein.
Muutakin positiivista tuli ekstratilan myötä. Sain yhden vapaan portin, kun PlayStation 4 -ajan ulkoista kovalevyä ei enää tarvita, joten langattomien kuulokkeiden tai peliohjaimen lataaminen onnistuu nyt vaivattomasti. Vaan olisipa edes yksi portti lisää, joka poistaisi vaihtorumban käytännössä kokonaan. Vaan ehkäpä tämä on ihan toimiva nykyiselläkin tavalla. Mikäli tarvitsen PS4-pelejä ulkoiselta kovalevyltä, siirrossa SSD:lle ei kauaa nokka tuhise. Sitä en tosin ymmärrä, miksi mainitun siirron aikana PlayStation-järjestelmässä ei voi tehdä mitään muuta, vaan pakotetaan katsomaan pelin siirtymisprosentteja? Jos lähdet pois kyseisestä näkymästä, siirto keskeytyy ja pitää aloittaa alusta.
Jatketaanpa risuilla
Nyt palan kuitenkin halusta käydä niiden kohteiden kimppuun, jotka ovat aiheuttaneet eniten ärsytystä. Ensin aikahyppy PlayStation 3:n aikaan. Äänichatit ja kameran käyttömahdollisuus saapuivat, käyttöjärjestelmä oli hyvin simppeli ja harvinaisen selkeä, pikaviesteillä oli helppo pyytää kamuja peleille. Kaiholla muistelen erittäin toimivaa kokonaisuutta, kaikki löytyi helposti. Nykyisessä käyttöjärjestelmässä joitakin asioita saa aina hakea, useimmat kun ovat "monen kerroksen" alla.
Esimerkkinä vaikkapa PSN-näppäin. Vaikka käyttötunteja on jo tuhansia, törmään vieläkin samaan ongelmaan. Pitäisikö kyseistä nappia näpäyttää vai painaa pohjaan? Kokeilemalla tietty selviää, automaatiotasolla tämä ei ihan aina tapahdu. Valinnan mukaan päädytään siis joko "päävalikkoon", josta näkee viimeksi asennetut/pelatut pelit tai Game Base -osioon, jossa hoidetaan mm. sosialisointia muiden kanssa.
Sosialisoinnista puheen ollen – sekin on joka kerta kuin suuri seikkailu. Etenkin silloin, kun laitetaan uutta ryhmää pystyyn samasta (yleensä uudesta) pelistä innostuneiden kesken, jolloin kaikki tietävät, mitä on ohjelmassa. Kuulokeikonin pitäisi viestiä siitä, että nyt ollaan laittamassa tutulla porukalla chattia pystyyn, vaan eipä siellä mitään aiemmin käytettyjä vanhoja ryhmiä näy. Hyvin epäloogisesti puhekuplakuvakkeen kautta voi tarkastella aikaisempia chattiryhmiä ja liittyä niihin, vaikka voisi olettaa sen tarkoittavan vain pikaviestittelyä.
Entäpä sitten ryhmän sisällä, kun kaikki on saatu hiellä ja tuskalla saman katon alle? Joukossa on aina vähintään yksi, joka ei ole ostanut uutta peliä, mutta haluaa nähdä pelinjaon kautta näkymiä uutukaisesta. Eipä siinä, laitetaan jako päälle PlayStation 5 -laitteella pelaavalle kaverille. Vaan hupsis, chattiin tupsahtaakin myöhemmin yksi PlayStation 4 -järjestelmää käyttävä kaveri, joka hänkin haluaa kokea uuden pelin tunnelmia jaon kautta. Tämä pakottaa katkaisemaan PlayStation 5 -käyttäjien välisen jaon, koska jako ei toimi edellisen konsolisukupolven käyttäjälle, jos hänelle ei laiteta jakoa ensin. Oikeasti, mikä järki tässä on? Joka kerta sama show jakojen kanssa mainitussa tilanteessa. Ja tunnin aikarajan kuluttua loppuun samainen PS4-käyttäjä vinkuu jaon laittamisesta uudestaan. PS5-käyttäjien kesken aikarajaa ei ole.
DualSense(t)
Tämä mielikuvitukseton ja tylsä otsikko ei näyteikkunassa paistattele, mutta sen aihe on sitäkin tärkeämpi ja vaatii oman osionsa. Vaikka olenkin konsolipelaamisen suurkuluttaja, niin olen tottunut pelaamaan PlayStation-sukupolvet läpi kolmella ohjaimella, käyttöajan ollessa 2–3 vuotta kapulaa kohden. Ennen pitkää ohjaimen kenties herkin osa, eli ohjaustatit löystyvät niin paljon, ettei niistä ole enää tarkempaa pelaamista vaativiin suorituksiin. Tähän mennessä olen onnistunut tämän tavoitteen kanssa, vaan nyt epäilen sitä vahvasti.
Juuri nyt taloudestani löytyy kaksi DualSenseä – toinen tuli PlayStation 5:n oston mukana ja toisen ostin myöhemmin. Yllättäen konsolin mukana tullut ohjain on sinnitellyt paremmassa kunnossa pitempään, vaikka siinäkin oli havaittavissa ärsyttävää puoltamista vasemman tatin kohdalla noin puolentoista vuoden jälkeen. Tuolloin paineilma-ensiapu auttoi hetkellisesti, kunnes ongelma palasi. Seuraavaksi kokeilin nostaa ohjaimen vasemman tatin ylemmäs ja kumautin sitä melko kevyesti kädelläni. Yllätyin suuresti, kun puoltaminen lakkasi kokonaan, joten ilmeisesti pieni sokkihoito oli paikallaan.
Sain pelata noin vuoden ajan ongelmitta, mutta nyt paluuta ei näytä enää olevan. Driftaaminen koettelee hermoja jatkuvasti, kun koetan navigoida esimerkiksi Diablo 4:n kykypuussa ja pienet nykäisyt häiritsevät välillä. Dead Zone -asetusten säätäminen maksimille auttaa hieman, mutta ei poista ongelmaa täysin. Koen kuitenkin, että juuri tätä ohjainta pääasiallisesti käyttäneenä se on palvellut riittävän kauan ja antanut rahalle vastinetta.
Vaan sitten se pahempi murheenkryyni, alkuvuodesta 2022 ostamani kapula. Olin käyttänyt sitä muutaman kuukauden varmistaakseni, ettei kyseessä ole sunnuntaikappale. Toimivuus oli priimaa, kunnes juuri takuuajan umpeuduttua sama driftausongelma ilmeni melko voimakkaana. Kun ajattelee, että olin käyttänyt ohjainta vain muutaman kuukauden ajan, ei tällaista pitäisi esiintyä näin nopeasti. Myöhemmin ongelma paheni, eivätkä mitkään kikkakolmoset auttaneet, joten koin rahojeni menneen hukkaan. Varalla oleva DualSense vetää niin hallitsemattomasti vasemmalle, että sillä ei tee yhtään mitään.
Näiden ongelmien jälkeen päätin, etten taatusti osta Sonyn alkuperäisestä ohjainsetistä ainuttakaan kapulaa, vaan koetan sinnitellä yhdellä lähes koko ajan toimivalla ja paremmin kestävää mallia odottaen. Jatkuvasti on kuitenkin pelko mielessä sen suhteen, että käykö vuoden 2020 DualSenselle samoin kuin kakkosohjaimelleni, jolloin edessä on kolmannen ohjaimen pakollinen ostaminen. Noh, vaihtoehtona voisin yrittää purkaa käyttökelvottoman ohjaimeni, puhdistaa sen ja koettaa saada koko komeus kasaan. Tulipa hiljattain ostettua tähän tarkoitukseen sopiva työkalusettikin kaverin suosittelemana, joten kannattaa ainakin yrittää. Tai sitten vain kaivan kuvetta. En tiedä.
Laadultaan DualSense on toki parempi kuin DualShock-ajan vempeleet, sillä se on painavampi, jämäkämpi ja täydellisesti pienempiin käsiin sopiva. Driftausta edellisen konsolisukupolven ohjaimissa ei kuitenkaan koskaan ollut ennen kuin ne olivat aidosti kuluneita ja (arviolta) yli 2000 pelitunnin kyllästämiä.
Loppujorinat
Olen yllättynyt, mikäli joku jaksoi lukea kaiken ajatuksella, sen verran massiivinen tuotos tästä kehkeytyi. Kenties ylläolevan tekstin kaltaista sisältöä olisi vielä lisää, vaan eipä juuri nyt tule mieleen. Joskus se on vain kiva latoa ajatuksia "paperille" ja kuulla, mitä mieltä ihmiset mahdollisesti ovat niistä. Pääosin kriittisen tajunnanvirran myötä voisi melkein luulla, että inhoan harrastustani enemmän kuin pidän siitä, mutta on siellä silti enemmän hyviä hetkiä.
Lähtökohtaisesti halusin kirjoittaa mahdollisimman totuudenmukaisen ja yksityiskohtaisen tekstin, joka perustuu aitoihin kokemuksiin. Sellaisen sain mielestäni aikaiseksi. Ja koristelenpa vielä vuodatukseni tämän vuoden pelatuimpien pelieni kuvilla.
