Siinä missä muiden pelikonsoleiden tarjonta on suorastaan kyllästetty ensimmäisen persoonan ammuskelupeleillä, on Wiille kyseisen genren tarjonta ollut toistaiseksi vaatimatonta. Metroid Prime 3: Corruptionin merkitys korostuu tällä saralla siksi, että kyseinen peli todisti FPS-genren toimivan mitä mainioimmin innovatiivisen ohjauksen avulla. Ennen Metroidia ilmestynyt Wiin ensimmäinen Medal of Honor toisaalta tuntui köykäisen ohjauksensa ja toiseen maailmansotaan sijoittuvan aiheensa vuoksi helposti unohdettavalta tusinatuotteelta. Nyt vuotta myöhemmin EA yrittää uudestaan jatko-osalla Medal of Honor: Heroes 2 saman aiheen, mutta varsin merkittävien parannusten turvin.

Yksinpelin tarinan osalta Medal of Honor: Heroes 2 seuraa edeltäjiensä Korkeajännitys-tyyliä. Pelaaja laitetaan Amerikan toisen maailmansodan aikaisen tiedustelupalvelu OSS:n agentin saappaisiin taistelemaan Hitlerin armeijaa vastaan osana muuta jalkaväkiyksikköä. Perinteisen putkimaisissa kentissä räiskitään eteenpäin muun muassa etsimässä vihollisen salaisia papereita tai suorittamassa sabotaasitehtäviä, kuten asettamalla räjähteitä telakalla oleviin saksalaisiin sukellusveneisiin. Siinä sivussa tietenkin tapetaan omakätisesti suunnilleen puolet Saksan armeijan miesvahvuudesta, ja lopuksi laitetaan stoppi Hitlerin suunnitelmille kehittää salainen massatuhoase.

Varsinkin helpoimmalla vaikeudella yksinpelikampanjan pelaa läpi muutamassa tunnissa, mutta lyhykäisyyden voi laskea tällä kertaa pelin eduksi. Suurin osa pelistä on sen verran vanhahtavaa räimettä, ettei sitä juuri pidempään viitsisikään pelata. Entistä paremman pelattavuuden vuoksi yksinpelin jaksaa pelata mielellään alusta loppuun, sillä Medal of Honor: Vanguardin pahimmat ohjaukselliset tupeloinnit on korjattu. Muun muassa aseen manuaalinen lataaminen tapahtuu nyt kätevästi kapulan heilautuksella. Nunchukia ei enää tarvitse heilutella muutoin kuin nurkan taakse katseltaessa tai aseen perällä vihollista lyötäessä, mikä selkiyttää ohjausta huomattavasti aikaisempaan verrattuna. Mukavana lisänä helpoimmalla vaikeudella on mahdollisuus lukita tähtäys viholliseen. Tämä toimii erinomaisesti siksi, että lukitus ei tapahdu täysin automaattisesti, vaan tähtäin on ensin vietävä vihollisen kohdalle. Hardcore-pelaajat voivat ottaa ominaisuuden myös alhaisella vaikeustasolla pois päältä ja korkeammillahan tätä mahdollisuutta ei siis ole ollenkaan.

Vakaa käsi on taistelijan paras kaveri

Perusjutut ovat ennallaan, eli tähtääminen tapahtuu liiketunnistavan kapulan avulla ja liikkuminen tatin avulla. Paranneltavaakin silti jää, esimerkiksi allekirjoittanut ei ole aivan vakuuttunut aseen vaihtamisesta ristiohjaimen avulla. Lisäksi zoomaus saisi keskittyä aseen tähtäimeen, eikä ruudun keskelle, mikä vaikeuttaa ruudun laidoille jäävien vihollisten ammuskelua. Muutoinkin peliin on jäänyt FPS-genren perisyntejä, joita ei vuonna 2008 luulisi enää näkevän. Esimerkkeinä mainittakoon heikohko tekoäly niin vihollisilla kuin omien puolella, tyhjästä ilmaantuvat viholliset, jotka saattavat ilmaantua jopa pelaajan selän taakse, ja välittömästi kentältä katoavat ruumiit.

Normaalin kampanjan lisäksi voi hetken viihdyttää itseään arcade-pelimuodolla, jolloin samat yksinpelikentät pelataan raideräiskintänä. Pelaajan ei siis tarvitse huolehtia liikkumisesta, vaan ainoastaan tähtäämisestä ja liipaisimen pohjassa pitämisestä. Medal of Honor: Heroes 2:n varsinainen vetovoima on kuitenkin sen verkkomoninpeli. Ottaen huomioon, että Wii on edelleen jotakuinkin lapsenkengissä verkkomoninpelin suhteen, voi hyvällä syyllä hämmästellä MoHH2:n mahdollistamaa jopa 32 pelaajan moninpeliä. Pelimuodot eivät tuo mitään uutta mullistavaa lipunryöstöineen ja tappomatseineen joko kaikki kaikkia vastaan tai sitten joukkueina, mutta näilläkin saa jo mukavat verkkoräimeet käyntiin. Karttoja on riittävästi ja niiden suunnittelu on laadukasta moninpelin vaatimuksiin nähden.

Kuka sotaleikkiin lähtee, se sotaleikin kestäkööt

Verkkomoninpeli on erittäin hyvä syy hankkia Medal of Honor: Heroes 2, mutta sekään ei ole ilman omia ongelmiaan. Suurimmaksi osaksi yhteydet toimivat hyvin, mutta välillä Electronic Artsin palvelinpuolella on ollut sen laatuisia ongelmia, ettei pelaaminen ole onnistunut jopa pariin kokonaiseen päivään. Lisäksi aseiden tasapainoituksen olisi voinut toteuttaa paremmin. Jostain syystä tietyt aseet, kuten BAR-konekivääri, tuntuvat omituisen alitehoisilta ja vastapuolen pelaajaan saa usein pumpata kokonainen lippaallinen osumia, ennen kuin kuolo hänet korjaa. Sinkoja ei moninpeliin olisi saanut laittaa ollenkaan, mutta niiden tappava tehokkuus vie maun monelta pelisessiolta. Missähän kohtaa tekijät unohtivat, että singot ovat lähes yksinomaan panssarintorjunta-aseita. Onneksi pelin isäntä voi ottaa kyseiset aseet pois käytöstä. Lisäksi maailmalta on kuulunut huhuja huijareista, mutta näitä ei ainakaan testattaessa osunut todistettavasti eteen.

Visuaalinen ulosanti ajaa asiansa, vaikka teeman mukaisesti lähes jatkuvasti rämmitään ruskeanharmaiden värisävyjen keskellä juoksuhaudoissa, bunkkereissa ja pikkukylissä. Hahmot näyttävät varsin tarkasti mallinnetuilta ja animoiduilta yksinpelissä, moninpelissä taas vaikutelma on paljon kulmikkaampi. Ruudunpäivitys säilyy sulavana läpi pelin. Äänitoteutus loistaa, kuten muissakin MoH-peleissä. Aseen nakuttavat ja tykit jylistävät vakuuttavasti.

Medal of Honor: Heroes 2 korjaa aikaisempaan versioon nähden perusasiat kuntoon. Pelattavuus toimii kiitettävästi ja yksinpelin jaksaa vanhahtavuudestaan huolimatta juosta yhden kerran läpi. Wiin muuhun tarjontaan nähden pelin verkko-ominaisuudet tuovat rutkasti vastinetta rahoille. Hiottavaakin teoksessa on runsaasti, mutta Wiin tulevien verkkoräiskintöjen kannalta Medal of Honor: Heroes 2 on varsin hyvä pelin avaus.