Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Gran Turismo 5

Asfaltti polttaa

Gran Turismo 5 on peli, jonka julkaisua on odotettu kuin Jeesuksen toista tulemista. Monien yllätykseksi Polyphony Digitalin kehittämä ajopeli ehti kauppoihin ennen Jeesuksen paluuta maan päälle, joten jonkinlaisesta ihmeestä voi hyvällä syyllä puhua. Melkein kuusi vuotta siinä kesti, mutta sinä aikana Gran Turismo 5 ehdittiin pakata täyteen ominaisuuksia. Mainospuolella väitetään, että kyseessä on kaikkien aikojen realistisin autopeli. Tämä ei pidä paikkaansa. Gran Turismo 5 on pikemminkin lajityyppinsä tähänastisista peleistä suurin, sillä se sisältää valtavasti autoja, ratoja ja pelattavaa.

Pitkä kehitysaika johtaa tietysti väistämättä siihen, että kilpailijat ehtivät kuroa rinnalle. Gran Turismon tapauksessa on käynyt niin, että eräs kilpakumppani pystyi jopa kiilaamaan edelle. Vuosi sitten Xbox 360:lle julkaistu Forza 3 on nimittäin niin laadukas ajelu, ettei edes suuri ja mahtava Gran Turismo yllä kokonaisuutena sen rinnalle. Pelit ovat tosin erilaisia. Siinä missä Forza 3 panostaa autojen virittelyyn ja realismiin, Gran Turismo 5 on helpommin lähestyttävä. Satunnaisen pelaajan onkin paljon helpompi tarttua Sonyn konsolin julkaisuun. Tämä voidaan lukea sekä uuden Gran Turismon suurimmaksi vahvuudeksi että sen suurimmaksi heikkoudeksi.

Moottoritie on kuuma

Heti ensimmäisenä Gran Turismo 5:ssä pistää siis silmään se, kuinka paljon siinä on kaikkea. Arcade-tilassa pääsee vapaasti kokeilemaan kaikkia pelin ratoja ja autoja. Eri vaikeustasoihin jaetuissa Arcade-kilpailuissa on pelattavaa, vaikka kovin palkitsevaa niiden tahkoaminen ei ole. Heti ensimmäisenä päivänä kaatunut verkkopeli ei puolestaan ole kovin vakuuttava, vaikka siinä onkin tuki 16:sta samanaikaiselle pelaajalle. Onneksi verkkokoodi toimii, vaikka palvelin ei ensimmäisten päivien pelaajaryntäystä kestänytkään. Netissä tahkoamisen suurin ongelma on edellisistä Gran Turismoista tuttu edellä ajavan auton perään ajaminen, joka tekee kilpailuista epäreiluja. Sunnuntaiajelijat tuppaavat antamaan kilpakumppaneille ylimääräistä vauhtia, että nämä päätyisivät nurmikolle tai pientareelle. Vilunkipeliä ei tietenkään esiinny oikeassa seurassa, mutta suurimmassa osassa peleistä kilpakumppanin auttaminen ulos radalta on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Ennakkoon kohuttu kolarimallinnus ei nimittäin ole niin riittävää, että se estäisi tönimistä tapahtumasta. Verkossa saavutetuista voitoista ei myöskään palkita riittävästi, sillä nettikahnauksia ei ole juuri mitenkään integroitu muun pelin kanssa.

Yksinpelin sydämenä sykkii kattava GT Life. Sen täydellisessä läpäisyssä kuluu viikko poikineen. Mukana on Gran Turismo -vakioita, kuten lisenssiajokoulu, autokauppa ja runsaasti erilaisia kilpailuja sisältävä A-Spec-tila. Lisenssien ajaminen on tietysti turhauttavaa, jos lähes samat haasteet on jo läpäissyt neljässä aiemmassa Gran Turismossa. Aloittelijat ottavat tietysti koulutuksen ilolla vastaan, vaikka itse ajaminen ei kovin vaikeaa olekaan. Uusiin pelitilatuttavuuksiin kuuluvat niin sanotut Special-kilpailut, jossa päästään muun muassa karting-, ralli- ja NASCAR-autojen puikkoihin. Uudet autotyypit ovat vain kosmeettisia lisäyksiä, sillä ralli- tai vakioautotiloissa ei ole lainkaan syvyyttä. Gran Turismo 5:ssä on vain muutama erikoisauto, vaikka kokonaisautomäärä muuten kipuaakin 1000 paremmalle puolelle.

Special-kilpailut ovat sekoitus vakavuutta ja vitsiä. Ryppyotsaisuutta edustavat Sebastian Loebin rallikoulu sekä Jeff Gordonin NASCAR-tunnit, joissa pelaajaa opetetaan kädestä pitäen moottoriurheilun saloihin. Ne toimivat mukavana lisänä, vaikka ne pelaakin läpi nopeasti. Vakioautoilusta tarjoillaan silti sen verran hyvä maistiainen, että Polyphony Digitalin toivoisi joskus koettavan siipiään vaikkapa kunnon NASCAR-pelin parissa. Huumoria taas edustaa karting, jonka kilpailut voittaa turhan helposti, sekä muun muassa yksi hippipakettiautoilla käytävä kilpailu. Naurussa on pitelemistä, kun etanan vauhdilla etenevät vanhat pakettiautot ottavat toisistaan mittaa. Tunnelma korostaa se, että hippikisa käydään Top Gear -ohjelmasta tutulla huippunopealla testiradalla.

GT Lifessa pääsee myös virittelemään, maalaamaan ja pesemään omia autojaan. Kahdesta viimeisestä ei tosin ole juuri iloa, sillä menopelejä ei pysty maalaamaan kokonaan eivätkä autot myöskään likaannu kilpailujen aikana. Pesulan olemassaolo jääkin kysymysmerkiksi. Uusien ja käytettyjen autojen ostaminen vie suurimman osan peliajasta, sillä melkein jokaiseen A-Spec-haasteeseen vaaditaan tuore menopeli. Gran Turismo 5:ssä on pitkä elinkaari, mutta rahan keräämiseen ja samojen kilpailujen hinkkaamiseen pitää riittää kärsivällisyyttä. Välillä voi myös toki osallistua niin sanottuihin B-Spec-turnauksiin, jossa yllättävää kyllä astutaan tallipäällikön saappaisiin. Tilassa luodaan oma ajaja, jota käskytetään yksinkertaisia komentoja antamalla. B-Spec on kuitenkin täysin turha pelimuoto, sillä tekoäly ajaa surkeasti. Pinna ehtii palaa moneen kertaan ennen kuin luodun hahmon taidot ja nopeus kehittyvät voittoon vaadittavalle tasolle.

Tekoäly on muutenkin vaivaannuttavan huonoa, vaikka tietokoneen ohjastamat kilpurit välillä radan ulkopuolella käyvätkin. Aggressiivisuus on poissa, eikä ajaessa synny missään vaiheessa illuusiota todellisesta kilpailusta. Kaikki kuljettajat ajavat samalla tavalla, eikä kuminauhaefektissäkään ole säästelty. Tietokonekuski jää jälkeen ainoastaan silloin, jos se huristelee selkeästi tehottomammalla autolla. Ohittamaan se vastaavasti pääsee melkein pelkästään siten, että alla on huomattavasti hevosvoimaisempi kaara. Harvassa ovat ne hetket, jolloin tietokone esimerkiksi jättää jarrutuksen myöhemmäksi ja pyrkii ohittamaan pelaajan tiukassa mutkassa. Gran Turismo 5:n yksinpelin suurin ongelma onkin se, että tekoäly pelaa liikaa varman päälle. Niinpä ajaminen on hauskimmillaan verkossa.

Itse pelattavuus on kunnossa. Vauhdin tuntu ei edelleenkään ole samalla tasolla kuin vaikkapa Forza 3:ssa, mutta eri autotyyppien välillä on mukavasti eroja. Sisäkuvakulmasta ajettaessa pelattavuus pääsee oikeuksiinsa. Tavallisella ohjaimellakin tuntee, kun renkaat lukkiutuvat tai kun auton perä lähtee alta. Pelattavuus ei ole liiemmin muuttunut Gran Turismo 4:stä, mutta tämä on lähinnä hyvä asia. Mukana on runsaasti eri lailla käyttäytyviä autoja, mutta toisistaan eroavat autotyypit sisäistää kiitettävän nopeasti. Siksi satunnaispelaajallakin tulee olemaan hauskaa uuden Gran Turismon parissa.

Autoja on yli 1000 erilaista. Niissä on riittänyt mallintamista ja aika onkin loppunut tekijöiltä selvästi kesken. Kaikkia menopelejä ei nimittäin ole jaksettu tehdä viimeisen päälle, eivätkä esimerkiksi Gran Turismo 4:stä suoraan kopioidut autot näytä yhtä tyylikkäiltä kuin uudet tuttavuudet. Etenkin hitaat autot näyttävät mainoksista tutuilta massatuotteilta, eikä niihin ole ehditty lisätä oikeiden autojen pieniä yksityiskohtia. Tämä korostuu Ferrareihin ja muihin superautoihin verrattaessa, sillä niihin Kazunori Yamauchin johtama Polyphony Digital on selvästi paneutunut rakkaudella. Nopeimmat menopelit ovat niin näyttävän näköisiä, että niitä katsoessa leuka loksahtaa auki.

Kaikella on tosin hintansa. Gran Turismo 5 joutuu maksamaan videopelihistorian komeimmista superautoista siten, etteivät sen kaikki radat ole kummoisen näköisiä. Kymmenien ratojen joukosta löytyy Nürburgringin, Autodromo Nazionale Monzan ja Laguna Seca Racewayn kaltaisia klassikkoja, mutta myös Trial Mountain Circuitin, Autumn Ringin ja Deep Forest Racewayn kaltaisia keksittyjä ratoja. Muun muassa Forza-pelien tyyliin Gran Turismo 5 sisältää myös muutamia kaupunkiratoja. Esimerkiksi Tokioon, Monacoon ja Roomaan sijoittuvat kentät eivät kuitenkaan ole kovin näyttäviä. Yksityiskohdista on paikoin puutetta, joten tässäkin voidaan epäillä kehitysajan loppuneen kesken. Kaikkein huonoin suoritus on silti kovasti kohuttu rataeditori, joka on todella riisuttu ja vaatimaton. Tällaisenaan omien kenttien luominen onkin hyödytön kokemus, jonka lanseeraamisen olisi hyvin voitu jättää seuraavaan Gran Turismoon.

Autobahn

Jos Gran Turismo 5 olisi julkaistu muutama vuosi sitten, niin se olisi ollut markkinoiden näyttävin autopeli. Nyt Forza 3 pistää kuitenkin sen verran kovasti hanttiin, että etenkin ratojen tavanomaisuus pudottaa uuden Gran Turismon graafisia pisteitä. Esimerkiksi vauriomallinnus, reaaliajassa vaihtuvat säätilat ja rakkaudella mallinnetut superkilpurit kallistavat silti vaakaa Sonyn pelin suuntaan. Lennossa vaihtuva sää ja vahinkomallinnus on kuitenkin ehditty lisäämään vain joihinkin ratoihin ja autoihin, joten täydellinen Gran Turismo 5 ei tässäkään suhteessa ole. Peli latailee ärsyttävän kauan, eikä ensimmäisellä käynnistyskerralla tapahtuva kahdeksan gigan asennuskaan ole sieltä lyhyimmästä päästä. Kaikesta näkee, että käsillä on jättimäinen peli. Melkein kuuden vuoden kehitystyön jälkeen voisi silti toivoa, että latailua olisi huomattavasti vähemmän.

Musiikki ei ole kummoista, mutta se on sentään ymmärretty miksata hiljaiseksi taustalle. Ajaessa pääosan varastavat moottorien äänet. Ne on toteutettu paremmin kuin missään aiemmassa autopelissä tähän asti. Kymmenet radat, runsas automäärä, pitkä elinkaari ja erinomainen pelattavuus takaavat sen, että Gran Turismo 5:stä riittää iloa. Kokonaisuudesta jää silti kuva, että parempaakin olisi pystytty. Pelaajien odotukset olivat vain pitkän kehitysjakson aikana kasvaneet niin suuriksi, ettei niihin mitenkään pystytä täydellisesti vastaamaan. Riisuttu Gran Turismo 5 olisi ollut toimivampi. NASCAR- ja rallikilpailut, rataeditori ja vain osassa autoista käytössä oleva vahinkomallinnus ovat esimerkkejä päälle liimatusta sisällöstä. Peli ei ansaitse täysiä tähtiä, koska se ei ole täydellinen. Puutteistaan huolimatta Gran Turismo 5 on silti yksi lajityyppinsä vuoden parhaista peleistä.

Galleria: 

Kommentit

Verkkopelin puolelta löytyy hyvät tunnelmat ja erityisesti suomalaisten kesken ajellessa.

Muutamia videoita tehty muistoksi:

http://www.konsolifin.net/media/media/2968/Gran_Turismo_5_-Online_PS3/
Fiilistelyä verkossa.

http://www.konsolifin.net/media/media/2965/Gran_Turismo_5_-Verkkokisat_PS3/
Ensimmäisen viikonlopun ajeluja suomalaisten kesken.

http://www.konsolifin.net/media/media/2958/Gran_Turismo_5_-_Nrburgring_PS3/
Nürburgring, ratojen rata. Alla Mercedes Benz SLS AMG.

http://www.konsolifin.net/media/media/2957/Gran_Turismo_5_-_Online-valik...
Online-valikot käydään läpi ja lopuksi tehdään julkinen peliserveri.

Aika käsittämätöntä tekstiähän tuolta osittain löytyy mutta arvosana on sentään kohdillaan. :)

Nyt putosin kärryiltä. Arvostelussa tilitettiin lähes jokaisen ominaisuuden puutteellisuudesta, mutta lopuksi tokaistaan kuinka kyseessä "on silti yksi lajityyppinsä vuoden parhaista peleistä" ja lätkäistään 4/5?

Kritiikkiä annettiin mm. verkkopelistä, vauriomallinnuksesta, tekoälystä, pelitiloista, standardi kieseistä, rataeditorista, ratojen visuaalisuudesta, musiikista, latausajoista, karting-, NASCAR- ja rallikilpailuista..

..entäpä plussat? Moottorien äänet, superautot ja pelattavuus (joka tosin ei yllä esim.
Forzan tasolle)

Joo kyllä tuo arvosana kieltämättä vähän korkealta tälle arvostelulle tuntuu, kun jokaisesta asiasta jaksetaan valittaa. Mutta tuota 'huono peli, hieno simulaattori' -linjaa arvosteluissa on ympäri nettiä noudatettu.

Mutta kyllä Esan viimeinen kappale ihan oikeilla linjoilla on. Jos jonkin pelin "huonous" arvosteluissa yllättää fanit ennakko-odotuksen perusteella totaalisesti, niin kyllä sen varmaan täytyy tämä olla. Ihan järjetön hypehän tämän pelin ympärillä on ollut, ja vaikea sellaista taakkaa on minkään pelin kestää.
____________________________________
edit - (paljon muokkauksia tehty alkuperäiseen viestiin)

Samaa mieltä parin edellä olevan kanssa, eli teksti ja arvosana eivät oikein kohtaa. Tosin sama ongelma ollut kaikissa muissakin arvioissa. Ihan kuin GT5:lle ei kehdattaisi antaa sellaista 2½-3/5 tai 65-75p -tyylisiä pisteitä kannessa olevan logon takia. Tosin enpä ole itse vielä vaivautunut peliä ostamaan (tiedä sitten jaksaako ikinä kun ei oikein herätä kiinnostusta pelkkä pitkä autolista), joten paha arvioida arvosanan oikeellisuutta.

Mahtava peli, ansainnut nuo 4 tähteä. realismi tuntuu autojen käyttäytymisessä, jos realismia verrataan ratojen taustoihin tai yrittää romurallia pelata niin ei se realismi niissä oikein kohtaa.
Hyvä peli....

Hassuinta GT5:ssa lienee se, että pitkän kehitystyön jälkeen sitä patchaillaan nyt kumman ripeää vauhtia.

Arvosteluissa mainittu online-pelin heikkous kolareiden takia lienee korjattu tämänpäiväisessä korjauksessa, jolla sallitaan vaurionmallinnuksen taso online-peleissä - täydet vauriot päälle niin ei houkuttele enää tuuppailu.

Nopeimmilta arvostelijoilta jäi myös kokonaan vaurionmallinnus näkemättä, koska jostain syystä se on piilotettu täydessä laajuudessaan n. tasojen 30-40 tienoille, eikä mitään asetuksia ole. Ilmeisesti näitä asetuksia on tulossa vielä lisääkin.

On aika ymmärrettävää kuitenkin olettaa, että tällaisen kehitysajan jälkeen peli olisi ns. valmis ilmestyessään. Ilmeisesti kuitenkin erinomaisen ajosimulaattorin ohessa niitä pelipuolen asioita on herätty verrattain myöhään miettimään. Parempi myöhään toki kun ei milloinkaan.

"Hassuinta GT5:ssa lienee se, että pitkän kehitystyön jälkeen sitä patchaillaan nyt kumman ripeää vauhtia."

Tuohan on aika selkeä merkki siitä, että joutuivat lopulta kiirehtimään pelin ulos, eivätkä ehtineet kaikkea hioa loppuun asti.

"Nopeimmilta arvostelijoilta jäi myös kokonaan vaurionmallinnus näkemättä, koska jostain syystä se on piilotettu täydessä laajuudessaan n. tasojen 30-40 tienoille, eikä mitään asetuksia ole. Ilmeisesti näitä asetuksia on tulossa vielä lisääkin."

Kyllä vauriomallinnus on käytössä alusta asti ja pysyy yhtä huonona tasojen kasvaessa.

"Tuohan on aika selkeä merkki siitä, että joutuivat lopulta kiirehtimään pelin ulos, eivätkä ehtineet kaikkea hioa loppuun asti."

Niin, siksi hassua.

"Kyllä vauriomallinnus on käytössä alusta asti ja pysyy yhtä huonona tasojen kasvaessa"

Millähän tasolla pelaat, jos näin luulet? 10:n jälkeen vasta pientä näkyä (sitä ennen ei mitään), ja 20:n jälkeen muuttuu jo selkeämmäksi ja nämä näkyvät vauriot vaikuttavat ajettavuuteen selkeästi jne. Mutta tosiaan vasta tasolla 40+ (en itse vielä siellä päinkään) alkaa olla täysi mallinnus käytössä. Järkeväähän tuo olisi tarjota samanlaisena asetuksena kuin muutkin ajon helpotukset, eikä sitoa sitä (dokumentoimatta) tasoihin.

Puddy: "... entäpä plussat? Moottorien äänet, superautot ja pelattavuus (joka tosin ei yllä esim.
Forzan tasolle)"

Jos viittaist suluissa olevalla tuohon pelattavuuteen, niin salli mun nauraa. :D GT5 on enemmän simulaatio ja Forza enemmän arcade, ero on huomattava, vaikka molemmat pyrkii sanojensa mukaan olemaan simulaattoreita.

Execta: "salli mun nauraa"
Niin tämähän ei ollut minun mielipiteeni, vaan kuva jonka sain arvostelusta.

Tuntuu ainakin että monessa paikassa arvostelijat kehuvat forzan ajotuntumaa realistisemmaksi, kun taas gt5:ssä paino tuntuu paremmin autoissa. Omasta mielestäni ne vain ovat hiukan erilaisia, en pystyisi ajotuntuman perusteella sanomaan toista paremmaksi. :p

Exectakaan ei ole tainnut edes kokeilla Forzaa?

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi