Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Socomia soolona: testissä kampanja


Tässä artikkelissa keskitytään Socom: Special Forcesin yksinpelikampanjan ruotimiseen. Moninpelin sielunelämän tutkimiseen palataan myöhemmin, kunhan pelitunteja saadaan riittävästi kasaan.

Nimi Socom tarkoittaa monelle pleikkaristille yhtä kuin moninpeliä, vaikka sarjan ensimmäiset osat sisälsivät myös kampanjan. Zipper Interactiven edellinen teos MAG edusti puhdasveristä nettiräiskintää, mutta nyt palataan myös yksinpelikentille. Kysymykseksi jääkin, jaksaako tarina vetää pelaajia puoleensa yhteisöllisemmän tarjonnan houkutuksilta? Yritys on ainakin ihan kelvollinen.

Lyhyestä virsi kaunis

Socom: Special Forcesin yksinkertainen juoni tuskin kerää pelimaailman Oscareita, mutta maanläheisempi lähestymistyyli lajityypin jättiläisiin verrattuna tuo piristävää vaihtelua räiskintägenreen. Tapahtumat sijoittuvat kuuden päivän aikavälille levottomalle kaakkois-aasialaiselle alueelle. Alkutilanne lähtee nopeasti käsistä NATOn rauhanturvajoukkojen joutuessa yllätyshyökkäyksen kohteeksi. Lopulta jäljellä on enää viiden hengen ryhmä, jonka vastuulle jää kriisin selvittäminen syvällä vihollislinjojen takana. Mukaan mahtuu luonnollisesti käänne jos toinenkin ennen kuin lopputekstit rullaavat ruudulla.

Juonta kuljetetaan lyhyiden välivideoiden avulla. Hahmot näyttävät periaatteessa hyviltä, tosin lähikuvissa kasvojen outo animointi häiritsee paikoitellen. Etenkin päähenkilön naama vääntyy muutamaan kertaan vallan luonnottomaksi. Mies näyttää tietyissä tilanteissa enemmänkin kauhusta kangistuneelta kuin toimintasankarilta, mikä ei liene ollut tekijöiden tarkoitus. Jäsenten välinen dialogi toimii, mutta satunnaiset one-linerit tuovat mieleen 80-luvun kliseisimmät toimintaelokuvat. Pelaajan ohjastaman ryhmänjohtajan ja sattuman kautta mukaan joutuneen naisjäsenen välinen kitka nousee päärooliin muiden hahmojen jäädessä selvästi taka-alalle.

Kampanjaa ei ole pituudella pilattu. Tehtäviä mahtuu mukaan peräti 14, mutta suurin osa on kestoltaan hyvin lyhyitä. Pahimmassa tapauksessa yksittäisen kentän tahkoaa läpi alle varttitunnissa. Tämän vuoksi vaikeusaste kannattaa kääntää tappiin heti ensimmäisellä kierroksella, jolloin etenemisestä tulee varovaisempaa ja hitaampaa. Läpipeluun jälkeen avautuu vielä vaikein taso, mikä lisää jonkin verran jälleenpeluuarvoa.

Kevyttä taktikointia 

Uusimman Socomin lähin vertailukohta nykykonsoleilla lienee Ghost Recon -sarja. Toiminta koostuu kevyestä taktikoinnista kiivaan räiskinnän ohessa. Neljä mukana seuraavaa kaveria jaetaan kahteen ryhmään: kultaiseen ja siniseen. Kultainen tiimi suorittaa kaukotapot vaivihkaa äänenvaimennetuilla kivääreillään, kun sininen joukkue kantaa raskaampaa aseistusta. Molemmat selviytyvät tehtävistään mainiosti tulitaistelun tiimellyksessä.

Ristiohjaimella tapahtuva joukkueiden komentaminen on pidetty sopivan yksinkertaisena. Kaverit pystyy määräämään asemiin, seuraamaan johtajaa tai hoitelemaan merkattuja vihollisia. Tappokäskyt voi antaa myös etukäteen käskytettävien jäädessä odottelemaan suotuisinta suoritushetkeä. Molempien joukkueiden yhteistyönä suoritetut yllätysiskut vihollisasemiin ovatkin taktikoinnin parasta antia. Yksinäisen ramboilijan ura ei pitkälle kanna, sillä kavereiden unohtaminen taka-alalle johtaa nopeasti lyijymyrkytykseen. Tekoälytoverit suoriutuvat urakastaan melko puhtain paperein. Satunnaisia mokailuja kuitenkin mahtuu joukkoon, kuten suojan väärälle puolelle ryhmittyminen. Myöskään dialogi ei aina mene yksiin tekojen kanssa. ”Tämä on itsemurhaa!” -huuto saattaa parahtaa ilmoille tilanteen ollessa jo ohi.

Oman hahmon ohjastaminen toimii vaihtelevasti. Olan yli tähtääminen sekä eteneminen tuntuvat luonnolliselta, ja kulman tai laatikkopinon taakse pääsee helposti suojaan napinpainalluksella. Ongelmaksi muodostuvat ahtaammat tilanteet, joissa kameramies ei enää pysy tehtäviensä tasalla. Varsinkin sisätiloissa kuvakulma zoomaa mihin sattuu, eikä ympäristön tapahtumista saa enää tolkkua. Myöskään suojan takaa ampuminen ei mene aina suunnitellusti, vaan näennäisesti yksinkertainen ampumiskulma osoittautuu usein mahdottomaksi. Tilanne korjautuisi useissa tapauksissa kameran painopisteen manuaalisella säätämisellä hahmon oikealle tai vasemmalle puolelle, mutta tällaista toimintoa ei ole jostain syystä mukaan mahdutettu.

Vaaroista varjoihin

Perustehtävien rakenne etenee aina suurin piirtein saman kaavan mukaan. Aluksi liikutaan rauhallisemmin kohti viholliskeskittymää. Jossain vaiheessa rooli vaihtuu yllättäjästä yllätetyksi, kun vihollismassat vyöryvät tiimin niskaan. Kentät ovatkin parhaimmillaan ennen tuota vääjäämätöntä käännekohtaa, kun pelaaja vielä tuntee ohjaavansa viimeisen päälle koulutettua eliittijoukkoa syvällä vihollisen selustassa. Silmittömän tulituksen alkaessa Socom muuttuu tusinaräiskinnäksi, jollaiseksi sitä selvästikään ei ole suunniteltu. Usein kiivaimmissa toimintakohtauksissa ei auta kuin yrityksen ja erehdyksen kautta eteneminen, kunnes vihollisten ilmestymispaikat muistaa ulkoa. Alemmilla vaikeusasteilla ongelma ei ole yhtä merkittävä, mutta tällöin muu fiilis kärsii, kun oma hahmo kestää osumaa liiankin hyvin.

Tiiminä etenemisen vastapainoksi mukaan mahtuu muutama soolona suoritettava hiiviskelytehtävä. Varjoissa eteneminen on hyvin toteutettua, joskin aavistuksen liian helppoa puuhaa. Vastustajien napsiminen yksi kerrallaan kiikarikiväärillä osoittautuu harmittavan nopeasti tehokkaimmaksi tavaksi välttää ylimääräiset kontaktit, sillä vartijoita saa teilata melko surutta. Tapettuja vihollisia pystyy kantamaan piiloon ja partioreiteille voi heitellä hämäykseksi kiliseviä kolikkoja. Temppujen hyöty jää kuitenkin vähäiseksi pääosumien keräilyyn verrattuna. Hiippailutehtävät tuovat silti mukavaa vaihtelua toiminnan rytmitykseen.

Grafiikka ajaa asiansa, ja etenkin kasvillisuus näyttää hyvältä. Heinät ja pusikot eivät harmittavasti reagoi hahmoihin mitenkään mutta tarjoavat kuitenkin näkösuojan. Kentissä on riittävästi vaihtelua. Aikaa vietetään muun muassa erilaisissa sotilastukikohdissa, viidakkoympäristöissä ja hökkelikylissä. Hyvänä yksityiskohtana heiveröisimmät esteet hajoavat nopeasti vihollistulituksessa, mikä pitää pelaajan liikkeessä. Aseistus koostuu helposti tunnistettavista tuliluikuista. Valinnanvaraa riittää perusrynkyistä haulikoihin. Saman aseen ahkera käyttö palkitaan uusilla tähtäimillä ja vaimentimilla. Muhkeat ampumisäänet säestävät hyvää teknistä kokonaisuutta.

Panostus näkyy

Socom: Special Forces tukee ilahduttavasti Move-ohjausta. Aloittelijoille liiketunnistusohjaimella pelaaminen vaatii paljon totuttelua sekä sopivien säätöjen hakemista. Vaivannäkö kuitenkin palkitaan, sillä tv-ruudun osoittelu tuo rutkasti tunnelmaa padipelaamiseen verrattuna. Zipper on lisäksi aktiivisesti Sonyn kanssa kehittänyt Sharpshooter -lisäpalikkaa, joka naittaa Move- ja Navi-kapulat yhdeksi muoviaseeksi innokkaimpien pyssyfanien iloksi. Ominaisuuslistaan kuuluvat myös 3D-tuki ja suomenkielinen lokalisointi, joka hoidetaan onneksi tekstityksellä. Resistance 2 ja Socom: Confrontation ehtivät jo osoittamaan, että tämänkaltaisissa teoksissa suora dubbaus ei välttämättä ole paras mahdollinen ratkaisu.
 
Yksinpeli ei varmastikaan ole monella socomistilla päällimmäisenä mielessä ostopäätöstä tehdessä. Kampanja tarjoaa kuitenkin mukavan, joskin lyhyen räiskintäkokemuksen kattavien nettiominaisuuksien oheen. Tekoälyä vastaan sotimista kannattaakin kokeilla viimeistään esimerkiksi Playstation Networkin huoltokatkon aikana. Kevyttäkään taktikointia vaativia räiskintöjä ei ole markkinoilla liikaa, joten Zipperin näkemys aiheesta otetaan ilolla vastaan.

Kiitokset arvostelukappaleesta Nordisk Filmille.

Galleria: 

Kommentit

Hieno artikkeli, kiitos tästä. Eli moninpeli on tosiaan (onneksi) Se juttu, mihin on eniten panostettu ja yksinpeli on lähinnä kerran läpi vedettävä tekele. Vaikka V2.fi kehuikin yksinpelin uudelleenpeluuarvoa, noh, tiedä häntä...

Hyvä artikkeli ja joka kohdan suhteen olen samaa mieltä. Tuota kameran kuvakulmaa säädetään nyt patcheilla ja se ei vielä ole löytänyt paikkaansa. Toivottavasti saavat pian kuntoon senkin.

Sen verta hyvä artikkeli, että olisi hauska kuulla saman kaverin mietteet moninpelistäkin. Tosin vasta sitten kun tunteja on pelikellossa ja parit aivopierut saatu pelistä korjattua.

Kiitokset kommenteista! Moninpeliin syvennyin eilen ensimmäistä kertaa ja erittäin hyvältähän tuo vaikutti. Nyypän oli mukava aloitella muiden kaltaistensa seurassa suppression pelimuodossa, kun kuolema ei ollut niin lopullista. Tosi koukuttavaa menoa ja kaavoihinsa kangistuneelle COD/Bäfä/Halo -hakkaajalle erittäin piristävä lisä räiskintähyllyyn. Eiköhän tuon parissa tule vietettyä tunti jos toinenkin!

Niin ja netissä mennään tosiaan ihan padin voimin. Movella on hauska fiilistellä yksinpelissä, mutta ei taidot riitä vielä korvaamaan perinteistä ohjaustapaa tiukimmissa tilanteissa. Saa nähdä oppiiko vanha koira enää uusia temppuja laisinkaan. Täytyy avautua ainakin foorumilla lisää, kunhan pelikellon tunnit kasvavat.

Kohtalo muutti tilannetta niin, ettei yhteisöllisiä kokemuksia päässyt tässä alkuvaiheessa vielä kokemaan PSN-verkon ollessa suljettuna. Tuosta Move-ohjauksesta. Väitän tehdassäätöjen jo useimmille riittävän, ainakin täällä riittivät ja ehkä vasta verkkopelin puolelle siirryttäessä on aika paneutua sen säätöihin tarkemmin.

Peli on lokalisoitu tekstityksen ja valikoiden osalta suomeksi.

Tässä esimerkkipätkässä mennään Playstation Move- ja Navi-ohjaimin: http://www.youtube.com/watch?v=pvB2ZLuOPBU

Olikos tässä hyvä kampanja ja kuinka pitkä sellainen?

Make93: Yksinpelikampanja on ihan jees. Ei erityisen pitkä (~7 h) eikä lainkaan omaperäinen, mutta silti viihdyttävä paketti. Kokonaisuuden pilaa ihan liian helposti äkkikuolemiin johtavat stealth-tehtävät.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi