Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Deadliest Warrior: Legends (XBLA)

Deadliest Warrior on amerikkalainen tv-sarja, jossa historialliset taistelijat ottavat mittaa toisistaan. Sotureita vertaillaan puolitieteellisesti, mutta homman juju on näytellyissä kohtaamisissa. Kumpi voittaa, ritari vai merirosvo?

Hölmö idea sopii taistelupeliin kuin nuoli otsaan, joten peliversio oli vain ajan kysymys. Deadliest Warrior: The Game ilmestyikin viime vuonna. Toteutukseltaan kömpelössä mutta pohjimmiltaan viihdyttävässä pelissä viikinkien, ritarien ja muiden sotajoukkojen edustajat niputettiin vastakkain. Jatko-osa Deadliest Warrior: Legends korvaa nimettömät ninjat ja kumppanit tunnetuilla sotaherroilla, kuten William Wallacella ja Tšingis-kaanilla. Legends pyrkii parantamaan edeltäjästään, mutta uudistukset eivät osu maaliinsa.

Ei, minä kuolenkin itse!

Sotapäälliköillä oli suuret armeijat puolellaan. Deadliest Warrior: Legends heittää johtajat kuitenkin yksin tantereelle. Avuksi taisteluun voi tuoda yhden lyhyen kantaman aseen kuten miekan, toisen pidemmän aseen ja yhden kaukoaseen. Lyöntinappeja on kolme lyönnin korkeuden mukaan. Avoimissa kentissä liikutaan vapaasti. Henki lähtee helposti, ja onnistunut keihäänheitto kalloon tappaa välittömästi. Vaihtoehdoista huolimatta ottelut kääntyvät nopeasti ulkoa opeteltujen combojen toistamiseksi.

Jos odottaa mätkintäpeliltään reiluja kamppailuja ja hiottua hahmotasapainoa, niin Deadliest Warrior on väärä valinta. K18-peli vetoaa Mortal Kombatin ystäviin överiksi vedetyllä väkivallalla. Vastustajia voi hakata halki, poikki ja pinoon ennalta määrätyistä kohdista. Raaka tyyli viihdyttää aluksi. Pelisarjan ykkösosaa mättäneille temppu on käynyt jo tutuksi. Irroittelun toteutus ontuu, sillä raajat lähtevät huonoistakin osumista. Pahimmillaan hahmoltani repesi käsi, kun vihollinen torjui heiton tönäisyllä.

Ensimmäisen Deadliest Warrior -pelin kaukoaseet pitivät vihulaisen valppaana. Nyt etähyökkäyksiä on heikennetty. Kaukoaseilla voi valita mihin tähtää – ainakin periaatteessa. Päähän tarkoitetut ammukset ja heittoaseet singahtavat reilusti yli, jollei vihollinen ole kentän toisella laidalla. Osumatarkkuus on ahterista ja nappiosumat puhdasta sattumaa. Uudistus vähentää tuurivoittoja. Samalla ammunnasta häviää hauskuus.

Muista muutoksista heitto ja tönäisy toimivat. Sen sijaan tositilanteissa kätevä valehyökkäys jää täysin turhaksi. Turhalla korjailulla toimivaakin on saatu hajalle. Fysiikoilla hoidetut kuolinkaatumiset on osittain korvattu valmiilla animaatioilla. Animaatioita on vain kourallinen, joten ne käyvät nopeasti tutuiksi. Muutos tuntuu pieneltä, mutta syö fiilistä tehokkaasti. Mitä jos UFC Undisputed -sarjassa jokainen tyrmäys johtaisi samanlaiseen kaatumiseen? Onneksi fysiikkakuolemista ei ole luovuttu kokonaan.

Kaikkien naapurikansojen alistajat

Suuret sankarit ovat perinteisesti rotevia korstoja, minkä takia yhdeksän hahmon välillä on vähän eroja. Tekijätkin ovat älynneet ongelmat, joten tilannetta on paikattu teennäisesti. Sun Tzu taitaa pelätyn kung fun ja harrastaa hyppypotkuja pää alaspäin sekä väistöjä volteilla. Muut vaihtoehdot ovat pääasiassa hitaampia kilvellä varustettuja sotureita. Taistelijavalikoima on selvästi tylsempi kuin ensimmäisessä pelissä.

Sankarien harmauteen tuo piristystä surkuhupaisa ääninäyttely. Pelimaailman Razzie kuuluu ehdottomasti Hernán Cortésin jäätävälle tulkitsijalle. On tosin myönnettävä, että näyttelyn on vaikea nousta tönkköjen vuorosanojen yläpuolelle. Eikä siinä vielä kaikki, sillä puheen animointiin on panostettu vielä vähemmän. Yleensä hahmot aukaisevat suun kerran, ja silloinkin sanojen välissä.

Valitettavasti laiska toteutus ei jää vain puheiden tasolle. Grafiikka vielä menettelee, kun kyse on 10 euron pelistä. Animoinnin taso heittelehtii hyvästä hirveään. Combon pitäisi olla yhtenäinen liikesarja, mutta toisinaan hahmo vaihtaa uuteen iskuun ilman mitään yhteyttä edelliseen.

Maan kauhulla hän täytti

Laatu on korvattu määrällä. Pelimoodeina on valittavissa kaikki mätkintöjen oleelliset vaihtoehdot ja vähän enemmän. Slice-moodissa jokainen isku irrottaa raajan, ja zombitilassa ottelu jatkuu, kunnes viimeisetkin raajat ovat irti. Jos muistaa Monty Pythonin hullun maailman Mustan ritarin, tietää mistä zombeilussa on kyse. Raajarevittelystä irtoaa hupia parin kokeilun ajaksi.

Erikoisin pelitila Generals yhdistää Riskin ja tappelupelin. Lautapelin ja mätkinnän yhdistelmä on suoraan sanottuna aivan hirveää sontaa. Säännöt ovat sekavat, eikä useimmilla lisäkiemuroilla ole mitään väliä. Periaatteessa pelaaja voisi huomioida maaston tyyppejä ja hahmojen erikoiskykyjä, mutta tiedot on esitetty hankalasti. Tekoäly on vaikeimmallakin idiootti. Kaveria vastaan peli ei juuri parane.

Bugit aiheuttavat Legendsissä jatkuvaa harmia. Silti Generalsin kämäisyys on omaa luokkaansa. Viereiseen ruutuun ei aina pääse hyökkäämään. Eräällä hahmolla saa erikoiskyvyn, joka antaa yhden kolmasosan todennäköisyydellä etuja taisteluun. Muuten hyvä, mutta peli kertoo hyökkäystä edeltävissä voittotodennäköisyyksissä, onko arpaonni suosinut vai ei. Ruutua voi tarkastella aina uudestaan, kunnes todennäköisyydet paranevat.

Huonoimmistakin tappelupeleistä irtoaa hupia kaveriporukalla, mutta Deadliest Warrior: Legends ei ansaitse yhtä tähteä enempää. Peliin on sullottu sisältöä laadusta välittämättä. Epäonnistuminen harmittaa, sillä historialliset taistelupelit ovat harvinaista herkkua.

Galleria: 

Kommentit

Pelistä ei vissiin ollut juuri miksikään, mutta upean kulttireferenssin on Asmo saanut tekstiinsä upotettua. Kuka siis tunnistaa seuraavan:

"Ei, minä kuolenkin itse!" (väliotsikko)

Ei vaan voi olla nauramatta. Heh.

:D Hopeanuoli dubbaus!

Pisteet Hininille!

Kyseinen videoklippi kuvaa DW: Legendsiä erittäin osuvasti. Ääninäyttely, raajojen irtoilu ja yleinen meininki aivan samaa luokkaa.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi