Santa Monica Studiosin ja Plasticin yhteistyön hedelmä Datura on saanut nimensä hallusinaatioitakin aiheuttavasta kasvista. Järkevyyden rajamailla pyöritään itse pelissäkin, sillä PlayStation Storesta ladattavissa oleva julkaisu ei tarjoa suoria vastauksia tai perinteistä tarinankerrontaa. Puiden koskettelusta saatavat spirituaaliset kokemukset sekä hanasta valuva vihreä vesi kertonevatkin matkan luonteesta varsin riittävästi.

Reissu korvien väliin

Vaikka perinteisen ohjaimen käyttäminen on mahdollista, Datura on kaikesta huolimatta tarkoitettu koettavaksi Movella. Padilla pelaaminen ei sinällään tuota vaikeuksia, vaikkakaan Dualshockin liikkeentunnistin ei aivan tahdo riittää kaikkiin temppuihin. Silti Moven mukanaan tuoma immersio saa noin kaksi tuntia kestävän tarinan tuntumaan reilusti viihdyttävämmältä. Liikkuminen on varsin hidastempoista ja hetkittäin jopa kankeaa, mutta pelin rauhallisesta luonteesta johtuen siitä ei koidu haittaa. Pelin tärkein jippo onkin hahmon käsi, jota ohjaamalla avataan ovia, kosketellaan patsaita tai nostetaan kaivon ämpäriä. Movea käyttäessä pelaajan on todella kurotettava kauempiin kohteisiin, tehtävä heittoliikettä tai käännettävä oven ripaa. Kiirettä ei onneksi ole, joten sopivaa otetta etsiessä ei tarvitse panikoida tai ryntäillä.

Datura tuo monellakin tavoin mieleen alkuvuonna julkaistun The Journeyn. Pelaajaa ei pidetä kädestä, vaan eteneminen tapahtuu omaan rauhalliseen tahtiin vailla riskiä kuolemisesta. Ambulanssista heräävä päähenkilö havahtuu yhtäkkiä keskeltä salaperäistä metsää, jossa törmää hämmentäviin yksityiskohtiin tämän tästä. Tarina on varsin taka-alalla pitkälti dialogin puuttumisen johdosta. Seuraavan nurkan taakse tekee kuitenkin mieli tarkistaa, sillä mystiset ja jopa kauhumaista tunnelmaa sisältävät käänteet onnistuvat takerruttamaan pelaajan koukkuunsa. Loppu yhdistää langanpäät onnistuneesti, jolloin hivenen sekavalta tuntunut seikkailu saa alkuhämmennyksen jälkeen erittäin tyydyttävän ja ajatuksia herättävän ratkaisun.

Vaivaiset pari tuntia kestävälle pelille uudelleenpeluuarvo on elinehto. The Journeytä suoraviivaisempi eteneminen ei tarjoa välttämätöntä syytä uudelle reissulle, mutta muutamat erilaisia vaihtoehtoja sisältävät tilanteet saavat kuitenkin toisenkin kierroksen tuntumaan vielä viihdyttävältä. Kyseisten kohtausten toteutus on myös luotu erinomaisen hienovaraisesti, sillä valinnan vapautta ei isketä pelaajan eteen liian selvästi. Erilaiset mahdollisuudet on itse huomattava, mikä tuntuu palkitsevalta.

Melkoinen matka

Ulkoasullinen toteutus on pääpiirteittäin onnistunutta. Metsä on lentävine otuksineen ja putoilevine lehtineen varsin näyttävä. Sen sijaan muutamista vastaan tulevista kasvoanimaatioista ei voi sanoa samaa, sillä nykyisen konsolisukupolven mittapuulla ne ovat melkoisen vaatimatonta tasoa. Murhe on silti pieni, sillä suurin osa ajasta kuluu metsässä vain kauniin miljöön ympäröimänä. Äänimaisema luottaa sopivaan minimalistisuuteen, joka Daturan tapauksessa toimii erinomaisesti osana yleistä tunnelmaa. Etenkin akustisella kitaralla soitettu kappale onnistui saamaan kylmiä väreitä sopivan maiseman osuessa vastaan.

Datura on kokonaisuutena vaikuttava ja erilainen tuotos nykyisten tusinapelien joukossa. Pelin kokemista voi suositella ehdottomasti kaikille Moven omistajille, mutta pienellä varauksella myös vain perinteisen ohjaimen nimeen vannoville. Reissu metsän ja sekavan mielen ytimeen on lumoava ja varmasti mielipiteitä herättävä, joten paljon huonomminkin voisi rahansa Storessa käyttää.