Viisi vuotta sitten Bungie hylkäsi Master Chiefin jättäen hänet ajelehtimaan avaruuteen seuranaan uskollinen tekoäly Cortana. Firma jatkoi tekemisiään Halo-universumissa vielä kahden pelin verran. Vaikka ristiriitaisesti vastaanotettu O.D.S.T. sekä esiosa Reach toivat kaivattua vaihtelua, alkoi sarja tuntua jo hieman väsähtäneeltä varsinkin yksinpelin suhteen. Bungien lähtiessä kohti uusia seikkailuja, astui puikkoihin Halon perintöä ylläpitämään perustettu 343 Industries. Studio näyttikin hieman kynsiään erinomaisella Halo: Anniversarylla, mutta todellinen näytönpaikka on vasta uuden trilogian alku.

Mestari avaruudessa

Reilun neljän vuoden ajan Master Chief on ajelehtinut pitkin avaruutta romuttuneen Forward Unto Dawn -aluksen sisuksissa. Uhkaavasti elinkaarensa loppua lähenevä Cortana laittaa lopun spartalaisen unille, kun näköpiiriin ilmestyy outo muukalaisplaneetta. Aamukahvi jää väliin kaksikon lähtiessä vauhdikkaalle matkalle mystisen taivaankappaleen sisuksiin. Upeilla välianimaatioilla välittyvä tarina sisältää eeppistä menoa ja dramaattisia käänteitä. Vaikka koko ihmiskunnan kohtalo on jälleen vaakalaudalla, Halo 4 on ennen kaikkea tarina Master Chiefista ja Cortanasta.Uuden trilogian alkuasetelmat määrittävää tarinaa taustoitetaan sarjan kolmannessa osassa mukaan tulleilla terminaaleilla. Tällä kertaa eri kenttiin sijoitetut päätteet avaavat lisää katsottavaa Halo Waypointiin, mikä rikkoo ikävästi peliä, jos uuden videon haluaa nähdä saman tien.

Ulkoasultaan Halo 4 on upea. Ero Master Chiefin edelliseen seikkailuun on huomattava, vaikka molemmat pelit pyörivät samalla konsolilla. Toki vuosien kokemus samasta koneesta helpottaa kehitystä, mutta 343 Industries näyttää osaavan hyödyntää alustan tehoja kiitettävällä tavalla. Aiempien osien tapaan värejä käytetään rohkeasti, uusien valaistusefektien kruunatessa kokonaisuuden. Arkkitehtuuri on sarjalle uskollista, mutta silti vanhoja elementtejä ei juuri kierrätetä. Ympäristöistä huokuu massiivisuus, mikä säväyttää kenttä toisensa jälkeen. Välivideoita myöten grafiikka on vaikuttavaa.

Myös äänipuolta on rukattu uuteen uskoon. Marty O’Donnellin mahtipontiset sävellykset ovat taakse jäänyttä elämää, ja tilalle ovat Massive Attackissakin vaikuttaneen Neil Davidgen tunnelmoinnit. Vaikka kappaleet ovat pääosin laadukkaita, yksikään niistä ei tee samanlaista vaikutusta kuin O’Donnellin tykitykset munkkikuoroineen. Muutenkin musiikki on jätetty enemmän taka-alalle luomaan elokuvamaisempaa tunnelmaa. Aseiden äänissä on kouriintuntuvaa potkua, joka saa ne kuulostamaan tehokkailta. Tilaäänillä varustetussa viihdekeskuksessa sota avaruuden piruja vastaan on taattu elämys.

Varmaa, mutta vauhdikasta

Pelattavuudeltaan Halo 4 on konsolien räiskintäpelien parhaimmistoa. Vakioksi lisätty juoksuspurtti tuo taistelun temmellykseen uutta vauhtia. Kenttiin on sijoitettu muitakin käyttökelpoisia härpäkkeitä, kuten näkymättömyys, rakettireppu ja automaattinen tykki. Lisävarusteet eivät ole mitenkään välttämättömiä, mutta luovat yhteenottoihin omaa taktisuutta. Uusien vihollisten myötä asevalikoimaa on laajennettu. Mitään maata mullistavaa ei ole luvassa, mutta rynkyt, kiväärit ja haulikot ovat saaneet prometheanilaiset vastineensa. Ajoneuvotkin ovat saaneet omat lisänsä, kuten japanilaisesta viihdeteollisuudesta tuttuja taistelurobotteja muistuttavan Mantiksen. Tällä kertaa myös eräs sarjan alusta asti mukana ollut alus on viimein ohjattavissa.

Covenantit jatkavat edelleen Master Chiefin arkkivihollisina. Kangistuneet kaavat saavat kyytiä prometheanilaisilla, jotka ovat sankarin uusia vihollisia. Radikaalisti eroavaa ulkonäköä lukuun ottamatta uudet vihulaiset ovat periaatteessa vain variaatioita covenantin joukoista, mutta onneksi käyttäytymismallit luovat tuntua vaihtelusta. Laadukas kenttäsuunnittelu takaa sen, että tilanteita voi lähestyä eri tavoilla, mikä lisää uudelleenpeluuarvoa huomattavasti jokaisen taistelun ollessa erilainen. Rytmitys on kohdillaan läpi pelin – tiiviit ja ärhäkät yhteenotot vaihtelevat juuri sopivasti isomman mittakaavan kahakoiden kanssa. Halo-veteraaneille legendary-vaikeusaste tarjoaa juuri sopivan kireää haastetta, heroicin ollessa aavistuksen liian helppo.

Varman päälle pelatun kampanjan sijaan suurimmat muutokset löytyvät moninpelistä. Firefight on saanut kyytiä, ja tilalle on tullut sangen lupaavalta vaikuttava Spartan Ops, joka sisältää tarinavetoista yhteistyötä. War Games edustaa tutumpaa kimppasotaa tappomatseineen ja lipunryöstöineen. Tällä kertaa oman spartalaisensa varusteet on mahdollista määrittää ennen tositoimia. Moninpelin luonne on muuttunut jonkin verran aiempaa vauhdikkaammaksi, mikä ei välttämättä lämmitä kaikkia sarjan faneja, mutta tuo varmasti lisää uusia kiinnostuneita taistelijoita. Kenttäsuunnittelu on joiltakin osin aiempaa toimivampaa, vaikka vielä tässä vaiheessa on vaikea sanoa mitkä areenat saavuttavat klassikkostatuksen. Mikäli valmiit kentät eivät jaksa innostaa, apua tarjoaa entisestään parantunut Forge-kenttäeditori. Valitettavasti valikkopuoli ei ole yhtä hyvin hallussa kuin muu suunnittelu, minkä vuoksi eri asetusten määrittäminen tuntuu hetkittäin rasittavalta. Lopulta se on kuitenkin vain pieni kauneusvirhe.

Pomo on palannut!

Halo 4 on aavistuksen yllätyksetön mutta silti vaikuttava paketti. Tasavahva kampanja ei sisällä ainuttakaan huonoa kenttää, ja yhteistyö kavereiden kanssa vain parantaa kokemusta entisestään. Vaikka moninpelikin voi aluksi tuntua hieman persoonattomalta, ei siitäkään juuri valittamista löydy. Voi vain kuvitella millaiset paineet 343 Industriesin porukalla on ollut harteillaan. Tämän taidonnäytteen luulisi lyövän epäilijöille luun kurkkuun, sillä Master Chief palauttaa hommat viimeinkin takaisin oikeille raiteille.