Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Sonic & All-Stars Racing Transformed

Jo ammoisista ajoista lähtien Segan ykkösmaskotti Sonic-siili on pitänyt Marioa varpaillaan, ja ihan syystäkin. Valitettavasti Dreamcast-aikojen jälkeen piikkiselkä koki ilmeisesti jonkin asteen hermoromahduksen, jonka takia se tähditti yhden jos toisenlaista roskaa. Vuosien rypeminen uransa aallonpohjassa on tehnyt siniselle vauhtiveikolle ihmeitä, sillä Sonic & All-Stars Racing Transformed on hyvä peli. Tietenkin asiaan voi vaikuttaa sekin, ettei sitä ole tehnyt pahasta taantumuksesta kärsivä Sonic Team.

Tuhti paketti

Monellakin tapaa Mario Kartiin verrattavissa oleva Sonic & All-Stars Racing Transformed istuttaa useat Segan historiasta tutut hahmot kart-autojen kyytiin. Homman jujuna on käydä läpi useita erityyppisiä kisoja, joissa menopelit saattavat muuttua kesken kierroksen autosta lentokoneeseen. Lisäksi tien varrelta voi poimia erilaisia aseita kurjistamaan kanssakilpailijoiden asemaa. Vaikka tässäkin olisi jo tarpeeksi, itse radat muuttavat muotoaan lennosta. Ajan kanssa temput toki alkavat hieman toistaa itseään, mutta yksitoikkoiseksi peliä ei missään nimessä voi syyttää.

Sonicin ralliorgia ahtaa samaan pakettiin esimerkillisen määrän tavaraa. Pelattavia hahmoja löytyy kolmisenkymmentä, ja niitä on tuotu sellaisista klassikoista kuin Shinobi, Golden Axe, Jet Set Radio ja Nights Into Dreams. Jokaisella kilpailijalla on omanlaisensa ajopeli, johon voi avata eri ominaisuuksia, jotka painottavat kiihtyvyyttä, nopeutta tai ohjattavuutta. Ratojakin on 16 sekä niiden peiliversiot, joten ajaminen ei ihan heti lopu kesken. Jo pelkästään yksinpeli kattaa world tour-, grand prix- ja aika-ajotilat, unohtamatta moninpelin eri muunnelmia.

Uratilan sydän sykkii world tourissa, joka jakaantuu useampaan erilaiseen kisaryppääseen. Kaikkia kilpailuja ei ole pakko suorittaa lineaarisesti, sillä välillä voi valita paristakin eri koitoksesta. Itse kisat sisältävät erilaisia variaatioita aina tavallisesta kaahailusta ruuhkan keskellä hurjasteluun tai vastustajien eliminoimiseen. Voitoista ansaitaan tähtiä, joilla voi ostaa uusia kisoja, hahmoja tai vaihtoehtoisia asetuksia kulkupeleihin. Vaikeustasoja on aluksi kolme, mutta neljännen saa avattua läpäisemällä world tourin. Haastetta piisaa yllättävän paljon, sillä kaiken saavuttaakseen töitä joutuu tekemään urakalla. Grand prix -tila keskittyy voiton tavoitteluun aseiden avustuksella, ja aika-ajossa parannetaan omia suorituksia.

Sopivan hapokasta

Ajoneuvojen muuntautuminen tuo pelattavuuteen sopivaa vaihtelua. Autot käyttäytyvät huomattavasti helpommin kuin kömpelömmät veneet, joiden ohjattavuuteen vaikuttaa aallokot. Lentäminen on toteutettu hyvin, ja se on perusajelun ohella pelin hauskinta antia. Harmittavasti muutamissa radoissa on kohtia, joihin voi jäädä niin pahasti jumiin, että koko kisa menee pilalle. Vasemmasta liipaisimesta ajokin saa luisuun, joka helpottaa mutkissa. Ominaisuuden oikeaoppinen käyttö käynnistää myös hetkellisen turbobuustin. Aseiden perinteisempää linjaa edustaa ohjukset sekä jääammukset, mutta erikoisempaa arsenaaliakin on mukana, kuten ohjauksen sekoittava pyörremyrsky.

Teknistä puolta syynätessä Sonic & All-Stars Racing Transformed suoriutuu liki puhtain paperein. Grafiikka on kautta linjan värikästä ja näyttävää. Mielikuvituksekkaat kentät tarjoilevat herkkua silmille yksityiskohtaisine maisemineen. Etenkin psykedeelinen Nights-teemalla varustettu kenttä on väriloistossaan ylitse muiden. Pääosin tasaisena pysyvä ruudunpäivitys köhii ainoastaan paikoin, kun ruutu täyttyy urakalla visuaalisesta tulituksesta. Remixatut versiot klassisista Sega-sävelmistä sopivat kiihkeän kaahailun taustalle erinomaisesti.

Moninpeliä tarjoillaan sekä verkon että jaetun ruudun välityksellä. Samalla sohvalla kisaajia voi olla parhaimmillaan viisi, jolloin yksi pelaa ohjaimen näyttöä katsellen. Ruudun jakajat voivat myös osallistua nettikarkeloihin, joissa kuskeja on maksimissaan 10. Verkkotaistelut keskittyvät lähinnä aseistettuun kilvanajoon sekä yhteenottoihin areenamaisilla radoilla, kun taas samaa konsolia käyttävät voivat pelata lähes mitä tahansa pelitilaa. Moninpeli on erinomaista hupia ja vetää ehdottomasti vertoja Mario Kartin vastaavalle.

Sonic skarppaa

Autopelien osaajista koostuva Sumo Digital on tehnyt erittäin laadukasta työtä. Yksinpelin uratilan laajuus kaikkine avattavine bonuksineen tyydyttää varmasti vaativankin kuskin vauhdinkaipuun, eivätkä kimppakivan ystävätkään jää kylmäksi. Sonic All-Stars Racing Transformed on esimerkillinen taidonnäyte, joka huokuu lapsenomaista innokkuutta ja viekoittelevaa haastetta. Sitä paitsi on mukavaa nähdä sininen siili vaihteeksi laadukkaassa pelissä.

Galleria: 

Kommentit

Tuo Sonic Teamin haukkuminen tänä päivänä on jo hieman noloa. Loistokas Sonic Colours tuli vuonna 2010, eikä sen jälkeen hirveitä julkaisuja ole Kinect-pelleilyn lisäksi tullut, vaan oikeastaan pelkästään laadukkaita teoksia yleisen mielipiteenkin mukaan. Kommentti olisi ollut oikeutettu muutama vuosi sitten, mutta ei enää.

Muutoin hyvä arvostelu kaikin puolin, kiitoksia siitä.

Itse en ole Sonic Coloursia pelannut ja niistä kahdesta uudesta 2d-Sonicista ainoastaan sitä ensimmäistä, jonka pelattavuus oli surkea, joten omiin kokemuksiini pohjaan Sonic Teamin haukkumisen ja sen myötä seison sanojeni takana. Kun katsoo viimeisen 10 vuoden saldoa, niin enemmän ko. studiolta on roskaa tullut kuin laadukkaita pelejä.

Sonic Generations oli huikean hieno, Colours oli mainio. Edellisestä kakka-Sonicista on jo nelisen vuotta aikaa (Sonic Unleashed). Aika hyvin minusta Sonic Team on sinisen siilinsä jo suosta nostanut. Tästä kertoo sekin että uusia pelejä ei tuputeta jatkuvasti markkinoille. Vihdoinkin tekevät jotain oikein. Suosittelen Zanisia kokeilemaan Generationsia, pelattavuus on kohdillaan (erityisesti 2d-kentissä) ja tunnelma on mukavan perineisen klassinen.

Sonic Generations ja Colours onnistuivat livahtamaan ohitseni. Voi olla, että suurin syy siihen oli se, että Sonic Team oli tuhonnut täysin kiinnostukseni koko sarjaa kohtaan. Usko loppui jo Dreamcastin Sonic Adventuresien jälkeen ja viimeinen niitti oli sen ensimmäisen 2d-episodipelin surkea ohjattavuus. Täytynee kokeilla noita kahta peliä jossain vaiheessa, sillä vanhana Segan ystävänä olisin hyvinkin iloinen laadukkaasta Sonic-pelistä. Segakaan ei ole enää aikoihin ollut vanhassa loistossaan, mutta selvää skarppausta on viime vuosina ollut havaittavissa. Hieno homma, jos Sonic Teamkin on taas saanut homman kasaan.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi