Ryse: Son of Romen tie Xbox Onen sisuksiin on ollut pitkä ja värikäs. Näyttävistä räiskinnöistään tunnetun Crytekin mysteeriprojekti ilmoitettiin alun perin vuoden 2011 E3-messuilla, jolloin sitä kiusoiteltiin Kinectiä aktiivisesti hyödyntävänä Xbox 360 -yksinoikeutena. Messuja seuranneen hiljaiselon jälkeen julkisuuteen alkoi kuitenkin tipahdella tietoja, joiden mukaan liiketunnistuksen roolia pienennettäisiin huomattavasti tai jopa unohdettaisiin tyystin.

Epätietoisuus saksalaisstudion puuhasteluista uuden aluevaltauksen parissa päättyi vasta puoli vuotta ennen maailman ensi-iltaa, kun Ryse paljastui varsin perinteiseksi toimintamäiskeeksi lukuisilla reaktiotesteillä höystettynä. Jälkikäteen ajateltuna miekan käskyttämisessä tuttuun ja turvallisen ohjaimeen tukeutuminen oli eittämättä viisas ratkaisu alkuperäisen Kinectin tarjoamaan epämääräiseen liiketunnistukseen verrattuna.

Super Mariuksen matkassa

Keisari Neron hallintakaudelle sijoittuva Ryse seuraa Marius Tituksen nousua rivisotilaasta merkittäväksi tekijäksi antiikin Rooman historiassa. Dramaattisia hetkiä koetaan kahdella rintamalla: sankarin perhettä kohtaa tragedia samalla, kun koko valtakuntaa uhkaavat barbaariheimot kolkuttelevat jo ikiaikaisen kaupungin porteilla. Kahdeksaan lukuun jaettu takaumavetoinen tarina soljuu eteenpäin varsin sujuvasti. Aluksi juonenkuljetus jää rymistelyn jalkoihin, mutta loppua kohden kerrontaa tuodaan selkeämmin esille. Vaikka peruskliseiltä tai ennakoitavilta juonenkäänteiltä ei vältytä, kohottavat ammattitaitoisesti työstetyt välianimaatiot taistelumotivaatiota tehokkaammin kuin genren edustajissa keskimäärin.

Merkittävä osa ajasta mitellään Rooman kivisillä kaduilla, mutta Italian maisemien ohella oikeutta jaetaan muun muassa Britannian metsissä. Kaupungin ulkopuolisia ympäristöjä olisi nähnyt mielellään enemmänkin, sillä saarivaltion sateisessa yössä rämpiessä koetaan noin viisituntisen tarinan huippuhetket. Viholliskatras kaipaisi eniten vaihtelua, sillä ainoastaan muutamasta variaatiosta koostuva barbaarijoukko käy nopeasti häiritsevän tutuksi. Muutoin kovista tuotantoarvoista nauttivassa tekeleessä samojen hahmomallien tökerö kierrättäminen tuntuu ikävältä tyylirikkeeltä.

Paina X surmataksesi

Ryse aiheutti paljon etukäteisporua, kun sen taistelumekaniikka näytti pohjautuvan todella vahvasti QTE-reaktiotesteihin. Miekkoja kuitenkin kalistellaan suurilta osin varsin perinteisen kaavan mukaan. Käyttöön annetaan pari erivahvuista lyöntiä, suojaus/vastaisku -toiminto sekä väistöpyrähdys. Kontrollit toimivat loogisesti, ja komennot välittyvät ruudulle vikkelästi. Yhdistelmähyökkäyksistä jaetaan pisteitä ja kertoimia, mutta mistään järin syvällisestä kokemuksesta ei voida puhua. Kapeahkon liikekavalkadin lisäksi vihollistarjonnan yksipuolisuus vaikuttaa osaltaan asiaan. Ryse kannattaakin aloittaa suosiolla oletusta korkeammalla vaikeusasteella. Tällöin etenemiseen ei riitä pelkkä päätön rämpyttäminen, vaan myös puolustukseen ja vastahyökkäyksiin joutuu aavistuksen panostamaan. Haaste ei silti nouse missään vaiheessa ylitsepääsemättömän kovaksi.

Kohutut reaktiotestit astuvat kuvioihin mukaan vasta vihollisen otettua tarpeeksi vahinkoa. Tällöin avautuu mahdollisuus käynnistää toiminnan seisauttava esipurkitettu osuus, jossa näppäinten mukaisesti värikoodattuja komentoja toistamalla Marius viimeistelee tielleen asettuneet poloiset. Onnistuneista hidastuksista palkitaan bonuksilla, joita voi käyttää esimerkiksi ylimääräisten kokemuspisteiden tienaamiseen tai eheyttämään tyhjentynyttä energiapalkkia. Mahdollisten ohipainallusten seurauksiksi jäävät ainoastaan menetetyt bonukset, sillä vastustaja siirtyy joka tapauksessa manan maille. Pahimpia kauhukuvia fiksummaksi paljastuva järjestelmä jättää periaatteessa pelaajan päätettäväksi, haluaako reaktiotesteihin turvautua lainkaan. Ominaisuuden hyödyntäminen vakioituu silti kuin huomaamatta osaksi taistelurutiinia sen ilmeisten hyötyjen vuoksi. Viimeistelybonuksensa kokemuspisteisiin suuntaamalla sankaria pääsee myös kehittämään näennäisen vapaasti, mutta käytännön vaikutukset jäävät varsin vähäisiksi.

Takakannen markkinateksteissä hehkutettu joukkojen johtaminen muodostuu Rysen kömpelöimmäksi osa-alueeksi. Kohtauksissa rikotaan peruskaavaa muun muassa keräämällä roomalaiset Mariuksen johtamaan taistelumuodostelmaan, jossa edetään kilpimuurin suojassa kohti vihollisten jousimiehiä. Kieltämättä näyttävän näköiset osiot jäävät irtonaisiksi ja tylsiksi muuhun toimintaan nähden. Sama pätee muutamaan liiaksi pitkitettyyn puolustustehtävään, kun sankarin täytyy ampua hillitön määrä nuolia vyöryviä barbaareita kohti. Viimeistään hapuilevaa tuntumaa turhankin innokkaasti paikkaava tähtäysautomatiikka vesittää kokemuksen.

Julkaisupelin perikuva

Kunhan tarina on saatu pakettiin, voi aikaansa kuluttaa Colosseumilla gladiaattorin vetimissä vihollisia piesten. Crytek jättää fiksuna ratkaisuna pelaajien väliset taistot kokonaan väliin tarjoten ainoastaan yhteistyötilan. Amfiteatterin näyttämölle lavastetaan kampanjasta tuttuja maisemia ja haasteita, joista taisteluparin täytyy selvitä hengissä. Tiimityötä tarvitaan kaverin selän turvaamisen lisäksi pienissä kimpassa suoritettavissa puhteissa, jotka pidetään riittävän yksinkertaisena jopa satunnaista internet-seuralaista ajatellen.

Kilpailuasetelmaa ei sentään unohdeta kokonaan, sillä lopun statistiikat määrittävät barbaarien lahtaajista tehokkaamman. Nykytrendin mukaisilla kokemuspisteillä ja varustepäivityksillä kuorrutettu moninpeli on yllättävän hauskaa viihdettä, vaikka pitkähköiksi venyvät sessiot tuovat mukanaan ikävän varjopuolen: kun nykypelaajien kärsivällisyys mitataan ilmeisesti sekunneissa, saattavat näytelmät keskeytyä toisen osapuolen lähtiessä uusien haasteiden pariin. Tutussa seurassa moista ongelmaa ei luonnollisesti esiinny.

Ryse tuo etäisesti mieleen yhtymäkohtia PlayStation 3:n Heavenly Swordiin. Molempien taistelumekaniikka jää turhan yksinkertaiseksi, eikä kumpaakaan ole liialla pituudella pilattu. Kuitenkin pelit saavat aikaan hyvän jälkimaun mielenkiintoisten puitteiden, karismaattisten henkilöhahmojen ja etenkin rautaisten tuotantoarvojen ansiosta. Rysen kerrassaan huikea audiovisuaalinen tykitys antaa jo viitteitä tuoreen raudan suomista mahdollisuuksista tulevaisuudessa. Ainoastaan toisinaan kankeat animaatiot sekä tarkemmalla tutkiskelulla staattisiksi paljastuvat ympäristöt varjostavat loistavaa teknistä puolta. Crytekin ensimmäinen taidonnäyte räiskintägenren ulkopuolella ei tarjoa järin ikimuistoisia kokemuksia mutta ajaa silti asiansa pätevänä kertakäyttöviihteenä.