Katutaistelija puristuu Switch 2:n sisuksiin pääosin kivuitta, yhtä häiritsevää kauneusvirhettä lukuun ottamatta

Vain yksi kiusallinen kompromissi kulman takana

Nintendon konsoleilla pelaaville lienee ikävän tuttu ilmiö, että muilla laitteilla loistaneet kolmansien osapuolten merkkiteokset eivät hohdakaan samalla kirkkaudella heikompitehoisen raudan sisuksissa. Street Fighter 6: Years 1-2 Fighters Edition herättää kuitenkin uuden toivon Switch 2 -porttauksien suhteen, sillä teknisesti jälki on pääosin erinomaista. Aika näyttää, miten paljon tästä on kiittäminen Capcomin velhoja sekä ilmeisen moneen taipuvaa RE Engine -moottoria, mutta jo ensiyrityksellä osutaan lähelle napakymppiä.

Omat kokemukset pelin parista perustuvat Xbox Series X:n puikoissa käytyihin katukahakoihin. Vajaan vuoden tauon jälkeen turpakäräjille palaaminen tuntuu Nintendon hybridikonsolin sisuksissa hyvin samanlaiselta kuin mihin viimeksi jäätiin. Vaikka resoluutiosta, taustojen yksityiskohdista sekä kaikkein räväkämmistä erikoistehosteista tingitään hieman, näyttää lopputulos erinomaiselta jopa isolla ruudulla. Ennen kaikkea peli pyörii silkinpehmeästi – yhtä kiusallista poikkeusta lukuun ottamatta.

street-fighter-6-switch-2.large_.jpg

Tämän ikävästi silmille hyppäävän poikkeuksen muodostaa oman hahmon luontiin ja luotsaamiseen keskittyvä World Tour -moodi, jossa näkymät päivittyvät jostain syystä vain 30 ruudun sekuntivauhdilla. Tämä koskee kaupungilla samoilun ohella myös varsinaisia matseja, mikä vaikuttaa oikeasti jo kokemukseen. Kaikki muut muodot arcadematseista nettivääntöihin pyörivät upean moitteettomalla sulavuudella, joten ratkaisu tuntuu maalaisjärjellä pohdittuna käsittämättömältä. Omaan makuhermoon kyseinen World Tourin kaupungilla haahuilu sekä geneeristen pahvihahmojen kanssa painiskelut edustavat jo ennestään pelin aneemisinta antia, eivätkä kompromissit suorituskyvyn puolella ainakaan paranna tunnelmaa.

Edelleen timanttia

Kuudes katutappelija oli jo julkaisussaan pakattu kiitettävän täyteen tavaraa. Tämän jälkeen lihaa luiden ympärille on saatu myös maksullisten DLC-pakettien muodossa. Kuten lisänimestä voi päätellä, Street Fighter 6: Years 1-2 Fighters Edition sisältää kyseiset lisäykset, tärkeimpinä luonnollisesti uudet hahmot. Hieman harmittavasti myös fyysisessä versiossa nämä ekstrat toimitetaan kertakäyttöisen digiavaimen muodossa, mikä kannattaa huomioida peliä lainatessa tai käytettynä ostettaessa.

Niin ikään huomionarvoinen Switch 2 -erikoisuus liittyy luonnollisesti ohjaimiin. Vaikka päivitetyt Joy-Conit istuvat näppeihin kertaluokkaa paremmin kuin edeltäjänsä, ei niitä kehtaa varsinaisesti kehua nopeatempoisissa mätkintäpeleissä kuin pakon edessä. Joten lämmin suositus Pro-ohjainten suuntaan tässä vaiheessa, mikäli kokemuksesta haluaa nauttia täysin siemauksin.

Street-Fighter-6-gameplay.jpg

Toisaalta yksi Street Fighter 6:n tärkeimmistä alkuperäisistä innovaatioista oli useamman ohjaustavan esitteleminen, minkä ansiosta kaikki pääsevät taitotasostaan riippumatta helpommin sinuiksi pelin sielunelämän kanssa. Tämä auttanee jonkin verran tilannetta, mikäli sormet eivät täysin löydä luonnollisia paikkojaan esimerkiksi käsikonsolimoodissa.

Muutoin hienosta ajatuksesta on kuitenkin lähetettävä vähintään keskikokoinen nippu risuja Capcomin UI-suunnittelutiimille, joka ei jaksanut ottaa alkuperäisestä julkaisusta mitään opikseen. Eri taistelutyylien välillä vaihtaminen aiheuttaa nimittäin edelleen harmaita hiuksia täydellisen logiikan puutteensa vuoksi. Esimerkiksi arcademoodissa klassiseen tyyliin vaihtaminen ei tarkoita, että valinta siirtyisi automaattisesti käyttöön netin puolelle. Väärään valintaan hairahdus on yleensä kohtalokasta huomata kesken matsin. Kuin kirsikkana kakun päällä jostain kumman syystä osassa moodeista asetus täytyy säätää jopa hahmokohtaisesti – ratkaisu, jossa ei ole järjen hiventäkään.

Joka tapauksessa Street Fighter 6: Years 1-2 Fighters Edition on pääosin positiivinen kokemus Nintendon kannettavalla uutuuskonsolilla. Niin vasta-alkajia kuin konkareita palkitseva taistelumekaniikka, näyttävä ulkoasu ja valtaisa sisältömäärä myös World Tourin ulkopuolella takaavat, että kyseessä on yhä ehdottomasti yksi kuluvan sukupolven parhaista mätkinnöistä – eikä valinnanvaraa onneksi genressä puutu. Lopputuloksen hengessä on yllättävän paljon sitä samaa hohtoa kuin legendaarisessa kakkosoassa aikanaan, nykytyyliin turboahdetusta toteutuksesta huolimatta. Joten mikäli katutaistelijat haluaa matkoilleen mukaan, kelpaa tätä suositella lämpimästi edelleen.