Klonoa

Sain Klonoan syntymäpäivälahjaksi KonsoliFIN:in SOJ:lta ja olen ollut todella tyytyväinen. Peli on tasohyppelyltään hyvin yksinkertainen, mutta sitä maustaa eräs erikoisuus: tavallisen tasohyppelyn lisäksi Klonoa voi napata lähes jokaisen vihollisen kiinni sormuksellaan. Vangittuja vihollisia voi käyttää korkeammalle hyppäämiseen tai heittää niitä muita örveltäjiä päin. Tämä pieneltä kuulostava yksityiskohta tuo peliin juuri sellaista dynaamisuutta ja kikkailua, mitä kunnon platformerilta vaaditaan.

Kentät ovat ulkoasultaan erilaisia, mutta idealtaan melko samoja. Kaikissa toistuvat samankaltaiset puzzlet ja kikat, joilla päästään eteenpäin. Kentissä on runsaasti checkpointeja, eikä kuolema pääse kovin usein yllättämään. Kuolla pelissä voi tippumalla tai ottamalla osumia. Osumiin on todella vaikea menettää henkeään, koska sydämiä jaellaan joka nurkalla ja elämää riittää vaikka muille jakaa. Tippumiskuolemia taas on senkin edestä – pelistä löytyy muutama todella v-mäinen pomppujakso. Näitä kylläkin helpottaa Klonoan ominaisuus leijua hetki ilmassa, jolloin hyppypaikkaa ehtii etsimään muutaman lisäsekunnin.

Eri alueet eivät ole kovin omaperäisiä. Alueet ovat tuttuja pelaajalle muista peleistä: peli alkaa omasta kotikylästä, josta siirrytään metsä- ja vesimaailman kautta mekaaniseen kaupunkiin ja lopuksi fantasia-pilvilinnaan. Kuulostaako tutulta? Ainoan suuren vaihtelun kenttiin tuo loppupuolella esiintyvä yö, jonka aikana viholliset ovat voimakkaampia. Vihollisia pelissä on melko kiitettävä määrä ja ne ovat yllättävän erilaisia. Tavallisten punaisten tykinruokapallojen lisäksi löytyy lentäviä mulkeroita, isoja heeboja, panssaroituja öllejä, ampuvia möllejä sekä runsaasti muita röllejä.

Kirjoittaisin tähän lyhennelmän pelin juonesta, jos olisin seurannut sitä. Varsinkin pelin alkupuolella hahmojen hidas mässytys sai minut melkein nukahtamaan, mutta toisaalta hinkuamaan jo itse peliin pääsyä. Sen verta tiedän, että kyseessä on jonkinlainen paha voima, joka yrittää vallata maailman. Näin monimutkaista ja omaperäistä juonta ei monissa peleissä näe ja se tekeekin Klonoasta ainutlaatuisen. Kaikkihan kuitenkin tietävät, että juoni ei ole tasohyppelyiden pääesiintyjä - kukaan ei varmaankaan tosissaan ylistä aikamme parhaan pomppupeli Marion käänteentekevää juonta, vaan sen loistavaa pelattavuutta. Juoni on surkeudestaan huolimatta välillä melko hauskaa katsottavaa, sillä välillä tuntuu, että tekijät ovat tehneet siitä tarkoituksella todella kliseisen. Jos asian ottaa tältä kantilta, saa juonesta paljon enemmän irti.

Pelin yksi parhaista ja huonoimmista tekijöistä on ääninäyttely. Se on ehkä huonointa, mitä olen ikinä kuullut. Vaikka peliin saa englanninkielen lisäksi haltiamöngerrystä, suosittelen englannin kuuntelemista. Tässä muutama syy miksi. Eräs pelin hauskimmista kohdista on vesimaailman kuninkaan tapaaminen. Kuningas ei itse ole mikään koomikko, mutta hänen ääninäyttelijänsä on. Kuninkaan humalaisen sammaltama mutina kuulostaa aivan siltä, kuin joku alle parikymppinen olisi yrittänyt imitoida isoisäänsä suu täynnä styroksia. Samanlaista huumoria suoltaa päähahmo Klonoa, jonka piipitys on sata kertaa ärsyttävämmän kuuloista kuin Tidus puhumassa ihmissuhdeongelmistaan. Klassiset huudahdukset kuten "Let's go!", "Let's do this" ja muutama surun turruttama huuto ovat Klonoan tähtihetkiä. Ääninäyttelyssä kannattaa soveltaa samaa taktiikkaa kuin juonessakin - älä ota liian vakavasti.

Pelin graafinen ilme on värikäs ja lapsellinen. Sydäntä lämmittävät mangasilmät ja hassunkuriset ja -muotoiset hahmot tuovat peliin mukavia yksityiskohtia. Varsinkin pomot ovat unohtumattoman siistejä olioita, joihin on nähty paljon vaivaa. Peli on sellaista keskiverto Wii-tasoa, joka ei särje - mutta ei erityisesti miellytäkään - pelisilmää. Musiikin osalta Klonoa on puhdasta A-luokkaa: retro-tyylinen syntikka-äijäily ei jätä ketään kylmäksi. Kenttien aikana soivaan pimputukseen ei jaksa kyllästyä ja boss-battlejen eeppiset tilutukset saavat kylmänväreet nousemaan.

Klonoa on noin viisituntinen – ehkä hieman alle – peli. Se on halvempi kuin normaali peli, joka kompensoi lyhyyttä. Läpäisyn jälkeen aukeaa kiva liuta ekstroja, esimerkiksi vaihdettavia asuja ja aikajuoksuja pomoissa. Lisäksi joka kentässä on pelastettavia asukkaita, joita enemmän keräämällä pelivalikon musiikin pitäisi kuulostaa hienommalta. Vaikka tein pelastustöitä hartiavoimin, en huomannut musiikissa mitään eroa. Asukkaiden pelastaminen on kuitenkin hauskaa lisäpuuhaa tarinan loputtua. Kaiken kaikkiaan, jos pidät vähänkin tasohyppelyistä ja olet odottanut vähän kevyempää pelattavaa synkkien uutuuksien rinnalle, osta Klonoa.

Kirjaudu kommentoidaksesi