Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Uncharted 2: Among Thieves

Uncharted pelisarjan ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 2007. Itse tutustuin pelisarjaan vuonna 2009 pelaamalla sarjan ensimmäisen osan Uncharted Drake's Fortunen läpi. Samana vuonna julkaistiin pelisarjan jatko-osa mutta sitä en silloin vielä hankkinut. Nyt yli 2,5 vuotta myöhemmin pelin julkaisusta tuli hankittua kyseinen peli ja on aika katsoa millainen ja kuinka hyvä peli on kyseessä. Pyrin arvostelussa siihen että en kerro juonipaljastuksia.

Aarteen jäljillä

Pelin juonessa mennään sitten että peli alkaa tapahtumasta jossa Nate on tiukassa paikassa ja hetken kuluttua mennään takautumaan jossa selvitetään kuinka tuohon tiukkaan tilanteeseen on päästy ja jatketaan eteenpäin juonessa. Juoni on hyvin mielenkiintoinen: Nate kumppaneineen seuraa Marco Polon jalanjälkiä ja yrittää löytää Shangri La:n ja siellä olevan Cintamanin kiven. Vaikka historiaa ja Marco Poloa suhteellisen vähän valoitetaan tarinan aikana on tarina kuitenkin mukaansa tempaava.

Juoni on hyvin kirjoitettu ja sen ohessa päästään erilaisiin maisemiin. On viidakkoa, kaupunkia, luolia, lumisia vuoria sekä temppeleitä eli vaihtelua siis on mikä on todella hyvä asia.
Myös mahdollisuuksien mukaan kohteeseen voi olla muutama reitti mutta ei aina.

Pelin hahmot on käsikirjoitettu todella hyvin. Jokaisella hahmolla on erilaiset luonteen piirteet ja tapansa käyttäytyä. Pelissä esiintyy tuttuja hahmoja edellisestä pelistä mutta samalla myös uusia hahmoja.

Pelin hahmojen ääninäyttelijät ovat eläytyneet todella ja välillä tulee myös todella hauskoja dialogeja.

Ei pelkkää ulkokuorta

Peli näyttää ulkoasultaa todella komealta ja todellakin uskon sen että Naughty Dog on ottanut kaiken irti PS3:n Cell suorittimesta. Valoefektit ovat kyllä ehkä PS3:n komeimmat mitä olen ikinä nähnyt. Nepalissa olevan hotellin katolla oleva uima-allas todisti tuon valoefektin ja grafiikan kauneuden. Valitettavasti en voi kauheasti kuvailla vaan tuo kohtaus pitää itse kokea.

Naughty Dog on pistänyt myös oman fysiikkamoottorin jota edellisosassa käytettiin pois ja tilalle astuu useastakin pelistä tuttu Havok. Havok todistaa monta kertaa olevansa oikeutettu tähän peliin. Jos yksi kohtaus pitäisi mainita niin se olisi hotellin sortuminen kun Nate on sisällä.

Myös pelin kasvomallinnus on hyvä, välillä kasvon piirteet esiintyvät todella tarkasti ja niistä huomaa useita tarkkoja yksityiskohtia. Tosin kasvojen yksityiskohdissa ja ilmeissä ei aivan Heavy Rain ja L.A Noiren tasolla olla.

Toimintaa ja tutkintaa

Peli on hyvin monipuolinen mukana on tasohyppelyä, toimintaa ja hieman puzzleja. Tasohyppely osuuksista tulee tietyllä tavalla mieleen Indiana Jones elokuvat kun taas toiminta osuuksista tulee enemmän mieleen 80-luvun ”äijä toimintaelokuvat”. Puzzlet ovat hauskoja, eivät liian helppoja mutta ei liian vaikeitakaan. Puzzleissa usein vinkit ovat Draken kirjassa, hyväksi tämän osuuden tekee se että sivu ei ole valmiiksi tarjoiltuna vaan se pitää itse löytää. Lisäksi jos Puzzle tuntuu hankalalta niin peli antaa hieman osviittaa mitä pitäisi tehdä pienen tekstin avulla. Tosin kyseisen vihje toiminnon voi ottaa pois.

Naughty Dog on onnistunut hyvin pitämään kaikki osa-alueet kasassa. Useimmiten peleissä jossa on useampaa eri gendreä on jokin osa-alue heikompi kuin toinen mutta Uncharted 2:ssa kaikki osa alueet toimivat kuten pitää.

Moninpelissä yhdistetään voimat

Ensimmäistä kertaa Uncharted pelisarjassa esiintyy myös moninpeli. Noin 2,5 vuotta julkaisun jälkeen aloittaessa moninpelin pelaamisen kesti aulaan pääsy n. 10 minuuttia. Ilmeisesti jonkinlainen päivitys vei aikaa. Pelimuotoja on todella paljon ja ne ovat monipuolisia. Pelistä löytyy mm. Kukkulan kuningas, perinteinen deathmatch, aarteen varastamista ja muutamia tehtäviä joita ystävän kanssa voi tehdä.
Peliin liittyminen toimii siten että peli etsii saman tasoisia pelaajia. Kokeillessani en päässyt muihin peleihin kuin deathmatchiin. Deathmatchin idea on simppeli. 5 vs 5 tilanne ja joukkueen on eliminoitava tietyn aikarajan kuluessa tietty määrä vastustajajan pelaajia.

Oikeastaa tuo deathmatch oli oikein hauskaa ja koukuttavaa. Oppimiskynnys oli alhainen mikä on hyvä asia. Lisäksi kokoajan tulevat palkinnot tuovat lisäkoukkuja. Peli palkittsee enemmän mitä erilaisimmin keinoin eliminoit vastustajan. Lisäksi aseistus ei ole mitentkään ylivoimainen itsevalittavissa vaan aaseet löytyvät ympäriinsä ripoteltuna eri paikoista kartassa. Moninpeli tuo todella paljon arvoa tähän peliin ja se jaksaa koukkuttaa pitikään.

Lisää tekemistä moninpeliin saa Playstation Storesta löytyvillä DLC paketeilla.

Bonusta jokaiselle

Pelissä on sisäinen trophy systeemi. Tiettyjä tavoitteita kun suorittanut saa valuuttaa ja sen voi käyttää kaupassa. Kaupasta voi ostaa rendelöinti modeja, asuja, bonusvideoita. Bonusvideot oliva mielenkiintoisia ne keskittyivät vahvasti pelin kehityksestä kertomiseen. Harmillista että bonusvidoissa näytettiin hyvin vähän ns. behind scenes materiaalia. Olisin ollut mukava nähdä esimerkiksi kuinka yksi kohtaus on tehty vaihe vaiheelta mutta kyllä nuo videot ovat myös hyvin laadukkaita. Tälläista lisämateriaalia pitäisi pistää jokaiseen peliin.

Tiiviisti kaikki yhteen

Uncharted 2 on kaiken kaikkiaan laadukasta jälkeä joka näkyy itse pelissä. Juoni on hyvin kirjoitettu, grafiisesti peli on kaunis ja tekemistä riittää. Pelin jälkeen kyllä oli sellainen olo että Naughty Dog on rakkaudella tehnyt tämän pelin.
Moninpeli tuo pelille monta kertaa pidemmän elinkaaren ja pelaajia löytyy vieläkin 2,5 vuoden jälkeen julkaisusta. Lisäksi moninpeli on toteutettu siten että se on hauskaa eikä se tunnu missään vaiheessa että se oli pakosti laitettu peliin.

Pelissä ei ole huonoja asioita kauheasti, ainoat itseäni häiritsevät asiat olivat suomennos virheet. Esimerkiksi kohdassa jossa Drake lainasi sytkäriä oltiin suomennettu ”Anna valoa” vaikka omasta mielestäni osuvampi olisi ollut ”Anna tulta”. En tiedä millä nimellä Uuden sukupolven suodatin oli englanninkielisessä versiossa mutta ihmettelen miksi sitä ei voitu suomentaa esimerkiksi seepia. Kuitenkin nuo suomennosvirheet olivat vähäisiä eivätkä haitanneet pelaamista.

Suosittelen peliä kaikille PS3:n omivalille pelaajille jotka tykkäävät toiminnasta ja aarteen metsästyksestä. Jos sarjaan tutustuu ensi kertaa niin suosittelen pelaamaan sarjan ensimmäisen osan läpi.

Kirjaudu kommentoidaksesi