Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Crimson Skies: High Road to Revenge

Fasa Studiosin MechAssault on varmasti jokaiselle Live-pelaajalle tuttu, sillä tuleehan se jo Liven asennuslevyn mukana pelattavana demona. Kyseinen peli oli vuosi sitten yksi Liven ensimmäisen aallon peleistä ja se saavutti suuren suosion. Tähän luonnollisesti syynä oli se, että MechAssault oli varsin helposti opittavaa, yksinkertaista ja toimivaa Live-viihdettä. Nyt Fasa Studios on tuonut lisää mainiota Live-toimintaa lentelyn muodossa.

Amerikka pirstaleina

Crimson Skies sijoittuu vaihtoehtoiseen maailmaan Amerikan Yhdysvaltojen historiassa suurten sotien ja laman jälkeiseen aikaan 1930-luvulle. Itseasiassa Yhdysvaltoja ei edes ole, sillä osavaltiot ovat jakaantuneet omiksi valtioiksi. Sillat ja muut maakulkureitit ovat tuhoutuneet valtioiden välisissä sodissa, joten ainoa keino matkustaa pidempiä matkoja on lentokoneilla ja zeppeliineillä. Yksinpelikampanja sijoittuu ilmapiraatti Nathan Zacharyn ympärille, jonka tehtävänä on ryöstää rikkailta mitä nyt irti sattuu lähtemään. Tarina muistuttaa vanhoja poikamaisia seikkailuelokuvia ja -sarjakuvia, ja mukana on myös elementtejä, jotka tuovat mieleen jopa Indiana Jonesin.

Vaikka tarina etenee lineaarisesti, on itse tehtävissä pelaajan kädet varsin vapaat. Useimmissa kentissä on mahdollisuus lennellä vapaasti ja tutkia karttaa. Tämä kannattaakin, sillä tällä tavalla löytää Upgrade Token -merkkejä, joita voi tarpeeksi kerättyään käyttää omistamiensa lentokoneiden ominaisuuksien parantamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että koneen panssarointia, nopeutta ja tulivoimaa parannetaan lentokoneesta riippuen jokunen piste, eikä pelaaja voi tähän sen kummemmin vaikuttaa. Jokaisessa lentokoneessa on pääaseen lisäksi kakkosase, mutta näiden lisäksi ei voi esimerkiksi ostaa lisäaseita. Tämän tyylisessä pelissä olisi ollut mielenkiintoista saada vapaammat kädet oman lentokoneensa modifioimiseen, mutta hyvä näinkin.

Lisäksi vapaa lentely merkitsee sitä, että pelaaja voi ottaa päätarinan tehtävien lisäksi lisätehtäviä tai lyödä vetoa. Kumpikin näistä antaa mahdollisuuden saada lisää rahaa, jota tarvitaan Upgrade Tokenien lisäksi lentokoneiden paranteluun. Vedonlyönti tarkoittaa käytännössä sitä, että pelaaja laittaa peliin valitsemansa määrän rahaa. Jos pelaaja onnistuu lentämään tietyn reitin tarpeeksi nopeassa ajassa, saa hän tuon rahamäärän tuplana takaisin. Muuten kaikki tehtävät ovat yleisesti ottaen varsin yksinkertaisia. Yleensä täytyy tuhota kaikki vihollisen lentokoneet, mutta joskus täytyy suojella esimerkiksi oman laivueen zeppeliiniä. Yksinkertaisuus ei silti vähennä yhtään pelin hauskuutta, sillä raivokkaat ilmataistelut lentokoneiden ja ilmalaivojen ottaessa yhteen ovat näyttäviä ja jännittäviä.

Taidankin pujahtaa tuon pilven läpi...

Ulkoisilta puitteiltaan Crimson Skies on erittäin komeasti toteutettu. Erilaiset lentokoneet ja zeppeliinit ovat todella persoonallisen näköisiä samalla kunnioittaen 1930-luvun tyyliä, vaikka varsinkin kampanjassa vastaan tulee varsin scifimäisiäkin laitteita. Ilmalaivoista löytyy runsaasti yksityiskohtia. Efektejä löytyy kiitettävästi. Kovaa lentäessä jää siivistä jälkeen vauhtiviivat ja lentokoneen ottaessa vahinkoa jää savuvanat. Todella pahasti vahinkoa ottaessa syttyy moottori tuleen. Tämä on erittäin näyttävää varsinkin silloin, kun ilmatila on täynnä liekeissä ja tuhoutumassa olevia lentokoneita. Zeppeliinien tuhoutuessa ne hajoavat ensin palasiksi ja leimahtavat sitten massiiviseksi tulipalloksi. Lentokoneiden pakoputkista tuleva kuumuus näkyy hienosti ilman väreilynä. Ympäristö on kiitettävän värikästä, eikä sahalaitaisuutta ei ole näkyvissä missään. Crimson Skies on yksi tämän hetken näyttävimmistä peleistä.

Tunnelmaa luo myös loistava äänitoteutus. Moottorit jyrisevät erittäin vakuuttavasti ja aseet laulavat juuri oikeaa nuottia. Koneiden räjähtely ympärillä tuntuu munaskuissa asti jos äänentoistolaitteistosta vaan löytyy puhtia. Moninpelissä ei musiikista pääse nauttimaan, mutta yksinpelin tehtävissä musiikki on kuin John Williamsin säveltämää, sillä se on juuri sopivaa elokuvamaista klassista musiikkia vauhdikkaaseen menoon ja omalta osaltaan syventämään tarinaan liittyvää kiivasta tahtia. Jos nyt jotain pahaa äänitoteutuksesta täytyy sanoa, niin olkoon se melko kömpelön kuuloinen ääninäyttely. Tämänkin epäilen olevan tahallinen veto, sillä tarinan tyyli ja varsinkin välianimaatiot muistuttavat vanhoja b-luokan elokuvia.

Eri kentät ovat kaikki omalla tavallaan erityisiä ja tuovat selkeää vaihtelua peliin. Esimerkiksi Chicagossa tapahtuvat taistelut ovat todella mielenkiintoisia korkeiden pilvenpiirtäjien väliköissä lentäessä. Tämä antaa mahdollisuuden näyttäviin stuntteihin ja se onkin joskus välttämätöntä, jos saa kello kuuteensa jonkun todella vaikean vihollisen. Lentotaidot joutuvat todelliseen testiin, kun yrittää saada kiusankappaleen pois kannoiltaan.

Koska kyseessä on arcade-lentely, eikä mikään simulaattori, on pelin oppiminen nopeaa. Mitään aerodynaamisia ominaisuuksia ei pelaajan tarvitse ottaa huomioon, sillä jokaisen lentokoneen lentäminen on helppoa. Esimerkiksi kaasusta ei tarvitse huolehtia ollenkaan, sillä lentokone menee automaattisesti vakionopeudellansa. Nopeuteen voi kyllä vaikuttaa käyttämällä rajoitettua turboa, tai jos tarvitsee mennä hitaammin, voi käyttää ilmajarrua. Jos tekee mieli heittää immelmanneja tai muita akrobaattisia temppuja, on niiden teko vähän turhankin helppoa. Ei tarvitse kun painaa oikea tatti pohjaan ja vääntää vasemmasta ja oikeasta tatista yhtä aikaa johonkin suuntaan. Eri yhdistelmistä tapahtuu jokin temppu, jolla voi hurjassa kaksintaistelussa yrittää kääntää tilanne omaksi edukseen.

Peli ei ole rajoittunut pelkkään lentämiseen, sillä yleensä kaikissa kentissä voi pelaaja hypätä pois lentokoneen puikoista ja ottaa haltuunsa maassa tai zeppeliinissä sijaitsevan ilmatorjuntatykin. Joissakin yksinpelin tehtävissä tämä on jopa vaatimus. Tykkejä löytyy monenlaisia. Jotkut tykeistä ovat monipiippuisia konekiväärejä, toiset taas suurikaliiberisia tykkejä. Onpa mukana ohjattavia ohjuksiakin. Tämä tuo omalta osaltaan hauskaa vaihtelua taisteluun.

Kuka on ilmojen ässä?

Yksinpeli on pelattu läpi viimeistään parissa päivässä, mutta sen tarkoitus onkin vain valmentaa moninpeliä varten. Toisiaan vastaan pääsee ottamaan mittaa jaetulla ruudulla, system linkillä ja Livessä. Liveenkin pääsee samalta koneelta kaksi pelaajaa jaetulla ruudulla, joten tämän huvin voi jakaa kaverinkin kanssa. Hyvä näin, sillä Live on se mitä varten Fasa Studios on tämänkin pelin kehittänyt.

Pelimoodeja löytyy kuusi, eli Dogfight, Team Dogfight, lipunryöstö, Keep Away, Team Keep Away ja Wild Chicken. Dogfight ja lipunryöstö ovat varsin selviä varmasti jokaiselle, eli dogfightissa tietyn määrän ensimmäisenä tappoja saanut voittaa ja lipunryöstössä pitää saada vastustajan lippu kiikutettua kotiin. Keep Awayssä pitää ensin napata kartalta aarre itselleen ja yritettävä pitää se mahdollisimman pitkään. Wild Chickenissä taas kentällä lentää kana, jonka napattuaan ja vietyään kotiinsa saa pisteitä.

Karttoja löytyy vain viisi, mutta Liven kautta julkaistuna pitäisi olla tulossa lisää. Aluksi nämä viisi riittävätkin, sillä ne kattavat juuri ne tarvittavat perusympäristöt. Löytyy hiekka-aavikko kanjoneineen, saaristo keskellä merta ja erikoisuutena kadonnut kaupunki maan alla. Lisäksi kaupunkikarttoja löytyy kaksi, eli jo mainittu Chicago ja samantapainen kartta, mutta raivoavan ukkosmyrkyn kera. Jokainen kartoista tarjoaa varsin erilaisen moninpelikokemuksen, joten nämä kyllä riittävät alkuun, mutta Fasa Studion on parasta julkaista niitä lisää ja pian.

Crimson Skies on varsin viimeistely ja vankka tuote. Kuten MechAssault, se tuo mutkatonta ja nopeaa viihdettä Livessä, ja se on pelin perusta. Tämä kannattaa ostopäätöstä tehtäessä ottaa huomioon, sillä jos Liveä tai ainakin system link mahdollisuutta ei löydy, voi tämän arvostelun arvosanasta ottaa saman tien kaksi kokonaista pistettä pois. Vaikka yksinpelikin on kokemuksena erittäin laadukasta työtä, on se koluttu läpi nopeasti ja tuskin kukaan siitä sen kummemmin jaksaa innostua. Livettäjille tämä on kannattava hankinta, jos nopeatempoinen ja arcademainen ilmataistelu kiinnostaa.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi