Beyond: Two Souls

Elokuvien ja pelien hybrideillä on yhä paha kaiku 90-luvulla kärsittyjen kamaluuksien vuoksi. Ö-luokan näyttelijöillä kuorrutetut välivideosikermät kokivat onneksi nopean kuoleman, kunhan CD-aikakauden alkuhuumasta toivuttiin normaaliin päiväjärjestykseen. Videokameroihin ja halpoihin lavasteisiin satsaamisen sijaan palattiin takaisin ohjelmointipöytien ääreen miettimään fiksumpia tarinan kerronnan muotoja. Viimeistään Quantic Dreamin monivalintoihin luottava yllätyshitti Fahrenheit osoitti vuonna 2005, että jo kertaalleen tuomittu viihdemuotojen liitto saattaa sittenkin toimia.

Studion samaa konseptia PlayStation 3:lla hyödyntänyt Heavy Rain räjäytti lopullisesti potin niin myynnillisesti kuin kriitikoiden silmissä. Nyt David Cagen johtama tiimi nostaa panoksia entisestään: Beyond: Two Souls vyöryttää estradille raskaan sarjan Hollywood-kalustoa, kun päärooleihin digitalisoidaan aina yhtä ihastuttava Ellen Page sekä Oscar-ehdokkuudellakin palkittu Willem Dafoe.

Yliluonnollisia ystävyksiä

Beyond: Two Souls seuraa Jodie Holmesin (Page) kasvutarinaa aina taaperoikäisestä tytöntylleröstä parikymppiseksi naiseksi. Normaalien kasvukipujen lisäksi elämää mutkistaa mukana kulkeva henkiolento Aiden. Erottamattomasti toisiinsa kytkeytynyt parivaljakko herättää kanssaihmisissään ihmetyksen lisäksi epäluuloa ja pelkoa. Asiaa ei helpota Aidenin temperamenttinen luonne, joka ärsytettynä johtaa helposti ylilyönteihin. Jodie päätyykin jo varhain Willem Dafoen tulkitseman Nathanin valvovan silmän alle paranormaaleita ilmiöitä tutkivaan laitokseen.

Ihmisille näkymätön Aiden pystyy liikkumaan seinien läpi, siirtelemään tavaroita sekä parantamaan vammoja, mutta myös aiheuttamaan fyysistä vahinkoa. Kyvyt herättävät valtion virkamiesten kiinnostuksen hyödyntää parivaljakkoa omiin tarkoitusperiinsä, mikä johtaa uusien haasteiden ja tuttavuuksien pariin. Vaikka suurin osa ajasta ohjastetaan Jodieta, pelaaja päästetään toistuvasti koittamaan henkiolennon roolia. Usean kohtauksen lopputulos riippuukin siitä, haluaako Aidenina laittaa lisää bensaa mahdollisesti räjähdysherkän tilanteen liekkeihin.

Sirpaleinen totuus

Tarina kerrotaan epälineaarisessa ja summittaiselta tuntuvassa järjestyksessä. Episodeissa käydään läpi Jodien elämän käännekohtia noin kymmenestä minuutista reiluun tuntiin kestävien jaksojen aikana. Harvinaisella tyyliratkaisulla on sekä etunsa että haittansa: Beyond: Two Souls lähtee Heavy Rainin turhankin verkkaista starttia tehokkaammin käyntiin, mutta samalla punaisen langan hyppysissä pitämisestä muodostuu selvästi vaikeampaa. Muutoinkaan poukkoileva käsikirjoitus ei osu aivan yhtä hyvin kohteeseensa kuin tiivimmin rakennetussa henkisessä edeltäjässään. Siitä huolimatta yksittäiset episodit onnistuvat imaisemaan pääosin hienosti mukaansa. Joukkoon mahtuu ainoastaan pari kehnompaa ja jälkikäteen jopa turhalta vaikuttavaa näytöstä.

Quantic Dreamin teosten suurimpana vahvuutena on pelaajan tekojen vaikutukset koko tarinan lopputulokseen. Toisistaan vuosikausilla eroavien tapahtumien vuoksi muutokset tuntuvat jäävän vähäisemmiksi, vaikka näin ei välttämättä todellisuudessa olekaan. Sopivan mittaisessa seikkailussa lukuisat vaihtoehtoiset ratkaisut parantavat uudelleenpeluuarvoa, mutta toisella kierroksella olisi ollut kieltämättä mielenkiintoista päästä halutessaan kokemaan matka kronologisessa järjestyksessä.

Herkkua aisteille

Beyond: Two Soulsin kaltaisessa teoksessa teknisen toteutuksen merkitys korostuu, kun verrokkina toimii muiden pelien sijaan valkokankaan tarjonta. Onneksi Quantic Dream puristaa viimeisenkin hikipisaran konsolivanhuksesta pihalle, sillä lopputulos näyttää kertakaikkisen upealta. Jo aiemmin vakuuttaneita kasvoanimaatioita viedään yhä pidemmälle – etenkin Jodien monieleinen ilmehdintä on häkellyttävän hienoa seurattavaa hämärtäen eroa viihdemuotojen välillä. Myös muut osa-alueet saavat kosolti rakkautta osakseen. Uskottavat valaistus- sekä sääefektit yhdistettyinä tyyliteltyihin ympäristöihin nostavat ulkoasun nykysukupolven ehdottomaan kärkikastiin.

Pelattavuudessa otetaan askeleita oikeaan suuntaan. Suurimpana parannuksena kamera seuraa tiukemmin pelaajaa, joten suuntien kanssa sekoilu jää vähemmälle. Välillä on kuitenkin vaikea välttyä koomisen näköisiltä tilanteilta, kun turhan kankeasti kääntyvä sankaritar joutuu peruuttamaan takaisin ahtaista väleistä. Aidenin puikoissa leijutaan ensimmäisen persoonan näkymässä. Kunhan keinuvaan ohjaukseen tottuu, sujuu kummittelu ongelmitta. Tiukka side Jodieen pitää huolen, että liian kauaksi ei päästä samoilemaan. Toimintakohtauksissa QTE-nappirämpytyksen painoarvoa on selkeästi pienennetty. Välinäytösten reaktiotesteissä täytyy vääntää tattia oikeaan suuntaan väistöjen ja iskujen suorittamiseksi. Periaatteessa toimiva systeemi kärsii villisti vaihtelevista kamerakulmista, kun haettu toimenpide ei aina aukene pelaajalle toivotusti.

Tunnelmallista ja tilanteisiin sopivaa ääniraitaa voisi helposti kuvitella kuuntelevansa muutoinkin kuin pelissä. Mahtipontisesta pauheesta surullisempiin nuotteihin vaihtuvien sävellysten joukkoon mahtuu kerrassaan hienoa materiaalia. Näyttelijäsuorituksissa etenkin Page vetää roolinsa huikealla intensiteetillä. Dafoen osaksi jää lähinnä kuulostaa ja näyttää itseltään, mutta karismaattisen herran kohdalla sekin riittää jo pitkälle. Myös muu porukka hoitaa tonttinsa moitteetta. Tosin ranskalaisten kynäilemän dialogin sekaan hivuttautuu usein kliseitä ja kankeuksia, jotka sopisivat paremmin kesäteatteriin kuin laatudraamaan. Muiden Sonyn julkaisuiden tapaan lokalisointi auttaa jälleen keskustelujen seuraamisessa.

Hieno joutsenlaulu

Beyond: Two Souls jakaa takuuvarmasti mielipiteitä. Osa tuomitsee sen sivusta seurattavaksi epäpeliksi, joka ei onnistu tavoittamaan elokuvien ilmaisua. Omia makunystyröitä Quantic Dreamin massasta poikkeavat teokset ovat aiemminkin kutitelleet juuri oikealla tavalla, eikä nyt tehdä poikkeusta. Aivan edeltäjänsä kaltaisiin tunnesfääreihin tämänkertainen matka ei yllä, mutta parin päivän tuumaustauon jälkeen fiilikset ovat yhä vahvasti positiivisen puolella. Syksyn kiihtyvästä julkaisutahdista huolimatta tekisi mieli sukeltaa vielä toistamiseen tarinan pariin, mikä on harvinaista nykyään. Pienistä kömpelyyksistään huolimatta PlayStation 3:n luultavasti viimeinen merkittävä yksinoikeus kannattaa ehdottomasti kokea.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi