Vuonna 2007 Valve löysi portin useiden pelaajien ja kriitikoiden sydämiin pikkunäppärällä Portal-pelillään. Se julkaistiin osana mittavaa, Half-Life 2:n ympärille kasattua Orange Box -pakettia. Parissa tunnissa läpäisty peli keskittyi ensimmäisen persoonan pulmanratkontaan, jossa apuvälineenä toimi oransseja ja sinisiä teleportteja seiniin ampuva ase. Portteja apunaan käyttäen päähenkilö Chell eteni ongelmallisista testihuoneista toiseen, kuunnellen maanisen GLaDOS-tekoälyn sarkastista kuittailua ja tyhjiä lupauksia.

Kasarmimme eessä suuri portti on

Eräänä aamuna Chell havahtuu pienestä huoneesta, joka sisustuksen perusteella voisi olla mistä tahansa keskivertohotellista. Idyllinen illuusio alkaa murtua, kun robottiääni herättää sankarittaren ajoittaisia testejä varten. Testien jälkeen Chell patistetaan uudestaan unille, jotta hän voi vuosia myöhemmin herätä ja huomata asioiden muuttuneen. Pelin alku esittelee pelaajalle rappeutunutta tutkimuskeskusta, josta olisi löydettävä tie vapauteen. Assistenttina toimii brittiläiseltä kuulostava Wheatley-robotti, joka tuntuu rakastavan omaa ääntään. Mikään ei tietenkään ole sitä, miltä näyttää. Vähemmän yllättäen pakkaa tulee sekoittamaan vanha tuttu GLaDOS, joka päättää laittaa laitoksen uuteen uskoon ja jatkaa epämääräisiä testejään. Chellin ei siis auta kuin tarttua portaaliaseeseen ja alkaa tehtailla reikiä seiniin.

Ensimmäiseen osaan verrattuna Portal 2:n tarinankerronta on näkyvämpää. Tilaa on annettu muillekin hahmoille kuin hiljaiselle Chellille ja paikoin hyvin puheliaalle GLaDOSille. Ratkaisu onnistuu kokonaisuuden suhteen loistavasti ja tuo konseptiin lisäväriä. Kiero huumori on alati läsnä tapahtumissa, ja GLaDOS päästelee ilmoille nokkelia sutkauksia vaikka kuulostaakin ensimmäistä osaa väsähtäneemmältä, ehkä jopa masentuneelta.

Huolella hiottu

Mikäli pelimekaniikka rakentuisi pelkästään portaaliaseen varaan, alkaisi aiempaa reilusti pidempi yksinpeli toistaa nopeasti itseään. Onneksi Valve on ollut hereillä peliä kehitettäessä ja keksinyt uusia elementtejä, joilla piristää koe-eläimenä toimivan Chellin päivää. Varsinkin pelin alkuosa muistuttaa ympäristöiltään ja ongelmiltaan ensimmäistä Portalia, mutta uudenlaisten ongelmien ja oivallusten pariin päästään melko nopeasti. Yksi seikkailun vahvimpia puolia onkin, että aina kun eteneminen on alkamassa toistaa itseään, esitellään pelaajalle jokin uusi piristävä kikka.

Portaaliaseen lisäksi pääsee käyttämään erilaisia geelejä, joiden avulla voi tehostaa hyppyjä, nopeuttaa liikkumista tai saada avattua portteja uudenlaisiin paikkoihin. Pulmat on hyvin suunniteltuja, ja monimutkaisilta vaikuttavien ongelmien ratkaisut ovat aina loogisia. Turhasta sooloilusta ei kannata alkaa edes unelmoida, sillä vaihtoehtoisia selviytymiskeinoja ei anneta. Tämä puolestaan syö pelin uudelleenpeluuarvoa melkoisesti. Toinen valittamisen arvoinen asia ilmenee myöhempien vaiheiden kenttäsuunnittelusta: Laajempien alueiden astuessa kuvaan jotain pelin klaustrofobisesta tunnelmasta katoaa. Muutenkin ongelmien ratkaisu kokee suuremmissa tiloissa jonkin asteista notkahdusta.

Huolella suunnitellun yksinpelin lisäksi mukana on oivaltava yhteistyötila. Kimppakivan pulmat on rakennettu kahden pelaajan ehdoilla, eli kyse ei ole päälle liimatusta ominaisuudesta. Jaetulta ruudulta tai netin välityksellä yhteistoiminta takaa muutamaksi tunniksi mielekästä tekemistä molemmille osapuolille. Samalla saa kuulla täyslaidallisen GLaDOSin kommentointia.

Vähemmän on enemmän

Vaikka Valven käyttämä Source-pelimoottori alkaa jo näyttää ikääntymisen merkkejä, kuvasuunnittelu tekee Portal 2:n ulkoasusta komean. Erilaisia näköelämyksiä tarjotaan kerran jos toisenkin, vaikka mitään tajuntaa räjäyttävää ei mukaan ole tungettukaan. Peli kuitenkin osoittaa jo heti alkupuolella, että hommat on tehty tosissaan ja täydellä panostuksella. Tarinan edetessä ulkoasuun pätee sama malli kuin ongelmiinkin – juuri kun kyllästyminen odottaa nurkan takana, maisemat muuttuvat.

Aiheeseen sopivasti äänimaailma on pidetty melko minimalistisena mutta siitä huolimatta monipuolisena. Ääninäyttelijät tekevät kautta linjan vahvat suoritukset, Wheatleylle äänen antavan Stephen Merchantin hienon esityksen siivittämänä. Ellen McLain uusii onnistuneesti roolinsa GLaDOSina, ja uutta ääntä puheosiin tuodaan vielä laatunäyttelijä J. K. Simmonsin voimin. Myös musiikki on tunnelmallista kautta linjan.

Ken tästä portista käy..

Portal 2:n pelaaminen ei välttämättä vaadi ensimmäisen osan tuntemusta, mutta silloin tarinasta ei saa irti aivan kaikkea. Valve on tehnyt kaikin puolin laadukasta työtä ja osoittaa, että ensimmäisen persoonan pelin ei aina tarvitse olla räiskintää. Mikäli kierolla huumorilla ja scifillä höystetty ongelmanratkonta kiinnostaa, parempaa vaihtoehtoa tuskin lähiaikoina julkaistaan.