Ajattelematon pila päättää kymmenen opiskelijan viinanhuuruisen mökkiviikonlopun lyhyeen, kun kepposen jälkiselvittelyissä miljonääriperheen kaksoset, Hannah ja Beth (Ella Lentini), katoavat hyytävään talvimetsään. Vuotta myöhemmin kahdella kutistunut kaveriporukka palaa vuoristomaisemiin muistelemaan ja kunnioittamaan ystäviensä muistoa. Pian käy selväksi, että tiedossa on pakenemista muultakin kuin arjen harmaudelta. Kuka olisi arvannut?

Siitä puhe mistä puute

Brittiläisen Supermassive Gamesin Until Dawn on ehtinyt kokea paljon kehityskaarensa aikana. Scream- ja Saw-elokuvista inspiraationsa ammentavan kauhuseikkailun oli tarkoitus nousta Move-pelien lippulaivaksi PlayStation 3:lla, mutta pari vuotta myöhemmin niin alusta kuin myös ohjaustapa ovat muuttuneet. Pitkä ja vaikea historia huomioiden on ilo huomata, että studio puukottaa skeptisiä ennakko-odotuksia selkään ja hautaa ne syvälle maahan. PlayStation 4 -yksinoikeus Until Dawn on syksyn ehdoton yllättäjä.

Syrjäiselle kartanomökille vetäytyvä ryhmä on klassinen otos amerikkalaislukion sosiaalisesta ympyrästä. Mukaan mahtuvat muun muassa naistenmies Mike (Brett Dalton), runotyttö Ashley (Galadriel Stineman), kaikkien ystävä Sam (Hayden Panettiere) sekä kadonneiden siskosten hulttioveli Josh (Rami Malek). Parisuhdekoukerot ovat eläneet omaa elämäänsä kuluneen vuoden aikana, joten erilaisia, pääosin seksuaalisia, jännitteitä on ilmassa alusta asti. Kolmannesta persoonasta kuvattu interaktiivinen tarina – eräänlainen Heavy Rainin ja The Order: 1886:n yhdistelmä – tarjoaa kymmeneen osaan jaetun elokuvamaisen kokemuksen, josta ei verta taikka tapahtumia uuvu. Episodien välillä vieraillaan omalaatuisen lääkäri Hillin (Peter Stormare) vastaanotolla tutkimassa syntejä syviä.

Alkupuolella dialogi kuin myös näyttelijäsuoritukset ovat asteen verran väkinäisiä. Puheenaiheet pyörivät navan alapuolella, ja seurueella on selvästi perhosia maksassa. Onneksi pääasia eli slasher-kauhu ottaa nopeasti ohjat, eikä aikaakaan kun kolmekymppisiltä näyttävät teinit saavat vähän ryhtiä käytökseensä. Pelaaja istutetaan (elokuva)ohjaajan penkille tekemään valintoja, joiden perusteella kahdeksanhenkisen porukan pääluku saattaa tippua radikaalisesti. Kaikki hahmot on mahdollista pitää hengissä, mutta ensimmäisellä läpipeluukerralla kuolettavia sudenkuoppia on liki mahdoton välttää. Pieni virhe voi johtaa nautittavan brutaaliin kuolema-animaatioon.

Tuttu kaava, tuore ote

Tekijätiimi ei keksi pyörää uudestaan, mutta Until Dawniin sisällytetty perhosvaikutusefekti muokkaa jokaista pelikertaa luontevasti. Pienet asiat – esimerkiksi kompastuminen polulla tai tietyn henkilön puolustaminen väittelyssä – voi saada aikaan suuria mullistuksia myöhemmällä ajankohdalla. Jokainen pelaajan valinta vaikuttaa mökkiseurueen kohtaloihin niin hyvässä kuin pahassa, ja välillä paras vaihtoehto on jättää valitsematta. Siinä vaiheessa kun lempihahmo on päätä lyhyempi, voi miettiä olisiko entiselle seurustelukumppanilleen kannattanut olla hitusen mukavampi. Ehkä hän olisi avannut oven muutaman sekunnin nopeammin.

Ohjaustavan suhteen on kaksi eri vaihtoehtoa; valinnat tehdään joko perinteisesti tattien avulla tai vaihtoehtoisesti kallistamalla DualShock-ohjainta haluamaansa suuntaan. Jälkimmäinen optio tuntuu hetken harjoittelun jälkeen luontevalta valinnalta, ja siten Until Dawn onkin tarkoitus kokea. Muuten pelaaminen koostuu tutuista aineksista, kuten reaktiotesteistä, ympäristön tutkimisesta ja toimintakohtauksia rytmittävistä välianimaatioista. Taustatarinaa valottavia kerättäviä esineitä löytyy tasaisen varmaan tahtiin, ja niitä etsii mielellään.

Erämaamökin ja vuoristomaisemien lisäksi pelaaja pääsee säikkymään synkissä kaivostunneleissa ja likaisissa kellareissa. Tapahtumat sijoittuvat pelin nimen mukaisesti aamua edeltävään aikaan, joten pimeys on vallitseva elementti. Until Dawn ei aivan pärjää The Order: 1886:n näyttävyydelle, vaikka lähelle se pääseekin. Näyttelijät on mallinnettu hyvin, ja lumiset ympäristöt vilisevät pieniä yksityiskohtia. Hetkittäiset ruudunpäivitysongelmat eivät pilaa kokemusta millään tasolla.

Käsikirjoitus on täynnä genrelle tyypillisiä epäloogisuuksia, jotka nostavat suupielet ylöspäin. Valtavaan lukaaliin ei mahdu kaikki, joten seksinnälkäinen pariskunta majoittuu kilometrin päähän muusta porukasta. Luonnollisesti reitti vierasmajalle kulkee hylätyn kaivoksen läpi. Mikä saattaisi mennä vikaan? Lisäksi sähköt ja sitä myötä lämmitys ovat poikki, mutta onneksi porealtaaseen saadaan kuumaa vettä mitä ilmeisemmin bensakäyttöisen vesivaraajan avulla. Tekijätiimi taiteilee mallikkaasti kauhun ja parodian häilyvällä rajalla. Parhaat naurut Until Dawnin parissa saa puolison tai kaveriporukan kanssa samalta sohvalta nautittuna.

Aamuun asti

Supermassive Games yhdistää todella luonnollisesti kaksi eri formaattia – elokuvat ja pelit. Until Dawn on loppujen lopuksi melko perinteinen tarinavetoinen toimintapeli, mutta tekijät ovat onnistuneet miltei täydellisesti tavoitteessaan. Tarina ei ota itseään missään vaiheessa liian vakavasti, vaan nautiskelee teemaan liittyvien kliseiden viljelystä. Tapahtumat pitävät otteessaan koko kymmenentuntisen kestonsa ajan, eikä ohjainta malta laskea alas. Until Dawnin kohdalla sanonta ”tärkeintä ei ole päämäärä, vaan itse matka” pitää paikkansa. Se on eri asia kuinka moni pääsee perille. Supermassive Games, kauhunimike ei ole mitään ilman jatko-osaa!