Älä siis anna kuvissa yksinkertaiselta näyttävän ulkoasun hämätä, sillä kyseessä on varsin suositeltava kokemus.

Hämyisä sankari

Shadow Bug antaa pelaajan ohjattavaksi ninjamaisen varjoötökän, joka lähtee kukistamaan metsää uhkaavaa tehdasta. Tarinaa ei itse pelissä selitetä, mutta tarkkasilmäinen pelaaja huomaa kenttien edetessä selkeän teeman. Metsäkentän taustalla näkyvä likainen tehdas antaa myös osviittaa tulevasta.

Kotimaista tuotosta voisi varmaan kutsua jollain mittapuulla tasoloikaksi, vaikka varsinaisia loikkia ei pelissä nähdäkään. Edes hyppynappia ei ole käytössä, vaan eteneminen tapahtuu vihollisia tökkäämällä tahi osoittamalla, jolloin ötö syöksyy miekat tanassa vihulaisten kimppuun. Otuksesta toiseen hyökkääminen onkin nimikkeen pääasiallinen liikkumistapa.

Kontrollointi on varsin yksinkertaista, pelataan sitten mobiilina taikka televisioruudulta. Switchin omalla näytöllä pelattaessa hahmoa liikutetaan mobiilipelimäisesti painamalla ruudulla haluttuun suuntaan, kun taas vihollisten kimppuun hyökätään niitä tökkäämällä. Mukavan yksinkertaista.

Joy-Con-ohjaimilla pelattaessa oleellisia nappeja on sen sijaan kaksi. Vasemman ohjaimen analogitatti ohjaa otusta, ZR:llä hyökätään vihollisten raiveliin ja Y-namiska keskittää kursorin ruudun keskelle. Eipä kovin vaativaa tämäkään, ja ohjaimella liiketunnistustyyliin tähtääminen on varsin toimiva ratkaisu. Kursorin keskittäminen tulee pelin edetessä kovin tutuksi, sillä tähtäys eksyy omille teilleen suhteellisen usein.

Varsin nokkelaa, etten sanoisi

Vihollisten kimppuun hyökätään luotisuoraan, olipa välissä sitten seiniä, lisää vihulaisia tai muita esteitä. Ainoastaan punaisena hohtavia piikkejä, lasereita tai hapokkaita nesteitä on syytä vältellä.

Tämä selkeä mekaniikka mahdollistaa varsin nokkelan tavan pelata. Kun ötökkäinen hyökkää vihollisen raiveliin, voi pelaaja jo etsiä seuraavaa kohdetta, jonka kimppuun hyökätä välittömästi edellisen jälkeen. Usein hahmon ei ole tarpeen koskea maahan tai pysähtyä ennen maaliporttia. Eteneminen onkin parhaimmillaan sujuvaa hyökkäysten ketjutusta. Matkalle mahtuu myös tätä mekaniikkaa näppärästi käyttäviä puzzleja.

Savuavat siluetit

Hauskinta antia Shadow Bugissa ovat etenkin loppumatkan aivonystyröitä ja reaktiokykyä vaativat kentät sekä sopivan haastavat pomotaistelut. Isompien vihulaisten ulkoasu ja niiden sovittaminen ympäristöihinsä ansaitsee kiitosta. Vihoviimeinen taisto aiheuttanee kuitenkin osalle pelaajista harmaita hiuksia.

Kenttiä riittää koluttavaksi 36 kappaletta, mikä ei määränä tai niiden läpäisyyn käytettynä aikana ole tuhottoman paljoa. Haaste kasvaa matkan edetessä, mutta silti enemmänkin pelattavaa olisi mieluusti kokenut. Toisaalta lisää puuhattavaa saadaan suorittamalla lyhykäiset kentät joko tarpeeksi nopeasti tai tarpeeksi valopalloja etsien. Onnistumista palkitaan (ninja)tähdillä. Kaikkiin kenttiin on myös piilotettu isokokoisempia palleroita, joiden etsimiseen saa kulutettua lisää aikaa.

Kilpailuhenkisimmät saavat varmasti kiksinsä tilastoista, jotka kertovat ruutujen nopeimmin suoritetut ajat. Kirjoitushetkellä ajat vaikuttavat päihittämiskelpoisilta, mutta saa nähdä miten käy pelaajamäärän kasvaessa.

Iloa eri elimille

Graafisesti varjojen ötökkä on kaunista katseltavaa. Etualan siluettien taustalla nähtävät maisemat ovat monitasoisia ja ilo silmälle. Musiikkirintamalla kuullaan peliin varsin hyvin sopivia sävellyksiä, joskin niitä olisi voinut olla muutama kappale enemmänkin. Musiikit tulevat matkan varrella näet kovin tutuiksi.

Koska Shadow Bug on kotimaista laatutyötä, on yksi kielivaihtoehdoista suomi. Varsinaista dialogia ei pelillä ole tarjota, mutta kenttien nimet kääntyvät omaan suuhun sopiviksi.

Ötökän elämä

Shadow Bug tuo hyvällä tapaa mieleen toisen kotimaisen tuotoksen, iOS-versiona arvostelemamme Ocmon. Varjoötökän matka ei ole missään kohdin epäreilu, vaan eteneminen on omista taidoista ja reaktiokyvyistä kiinni.

Muro Studiosin tuotosta kehtaa suositella, kiitos sen erilaisen pelimekaniikan ja viihdearvon. Kovinkaan pitkä kokemus ötön seikkailu ei ole, mutta varsin miellyttävä sellainen.

Hyvää työtä, Kim ja Juha.